En jaksa enää kertoa mtn :--D Paitsi, että kahdeskymmenes osa lähestyy ! Jännää, mulla on nyt syysloma, joten saan sen varmaan vielä tällä viikolla valmiiks :))

Silmäni pyöristyivät lautasten kokoisiksi cavalier kingcharlesinspanielin silmiksi. Mulkaisin Jonasta, ja kipitin tyttäreni luokse.

- Mitä sä oikee näit? uskaltauduin kysyä. Toivoin hartaasti "en mitään" -vastausta.

- Toi mies yritti tappaa sut, Ginny sopersi. - Se ei päästäny sua peiton alta ja riisu sun vaatteet! Miks!?

- Voi sua, Ginny, naurahdin. - Ei toi yrittäny mua tappaa. Me leikittiin vaa... Tota... 'Aikuisten leikkiä'. Ei muuta!

- Aikuisten leikkii? Ginny kysyi. - Mä luulin et aikuiset ei leiki enää.. Mut toi mies pelottaa mua!

- Ei Jonaksessa oo mitää pelättävää, huokaisin. - Se on mun.. Hyvä ystävä.

- Yht hyvä ku isi? Ginny selvensi.

Huoh. Ginny ei ollut oikein tajunnut että minä ja Mike emme olleet enää yhdessä. - No, kulta, minä ja isi ei enää oikeen tulla toimeen. Mä pidän Jonaksesta, enkä enää niin paljoo isistä.. Tai sillee..

Vein Ginnyn nukkumaan ja peittelin tämän.

Minua alkoi hävettää, sillä me olimme Sissyn kanssa riidoissa sen takia, että kodissani ei kuljettu alusvaatteisillaan. No, nyt syyllistyin siihen itsekin.

Menin Jonaksen luokse osittain helpottuneena.

- Aattele, Jonas hymyili. - Nyt meijän ei tartte enää salailla meijän suhdetta. Me voidaan kulkee käsi kädessä, istuu sylikkäin ja suudella vapaasti. Ainoo, mitä meijän ei kannata tehä täällä on... se.

- Nii, myönnyin. - Must tuntuu kyl nyt nii ihanalt. Sä oot nii ihana. Komee, tunteelline ja ymmärtäväine. Toisinku se yks.

- Hei, sun ei kantsi enää ajatella sitä pellee, Jonas kannusti. - Se ei ansaitse kyynelen kyyneltä sun silmistäs, saatikka edes sen muistelemista.

Vedin nopeasti vaatteet ylleni. Päätin ottaa esille vanhan raskausvaateyhdistelmäni. Minusta alkoi tuntua että mahani paisui hyvää vauhtia kurpitsaksi.

Kävelimme käsikynkkää pihalle, joka oli jo tummunut yön pimeäksi. Sytytimme pari pihavaloa ja istahdimme penkille.

- Mä niin rakastan sua, tunnustin.

- Mäki sua, Jonas vahvisti.

Me aloimme muhinoida jännittävästi kuun ja parin pihalampun valossa. Se oli niin satumaista.

Istuimme lopun iltaa toisiimme käpertyneenä penkillä. Juttelimme syvällisiä ja hymyilimme toisillemme.

- Rakastatko mua paljon? Kysyin.

- Tietty, Jonas hymyili. - Kui?

- Rakastatko mua nii paljo, ettet piittaa vaik oonki paksun exälle?

- Rakastan.

- Rakastatko mua nii paljo, et voisit joskus sitoutuu mun kaa?

- Joo, Jonas vastasi ja suukotti minua suulle. - Rakastatko sä mua nii paljon, että et välitä vaikka mä työskentelen samassa työpaikassa mun exän kaa?

- Joo. Mä rakastan sua nii paljo, et voisin poimii kuun taivaalt vaik heti. Mä en oo ikin tuntenu näi. En ees Miken kaa.

Jonaksenkin oli ajallaan lähdettävä. Hän nousi vastenhakoisesti ylös ja otti minua käsistä kiinni.

- Mun pitää nyt lähtee, hän sanoi.

- Ääh, valitin. - Jäisit yöks!

- Emmä voi, pitää mennä kotiin. En haluis, mut pitää hoitaa yks juttu.

Okei. Toivotin hyvät yöt ja menin sisään. Kesälämmöt olivat haihtumassa ja tilalle olisi tulossa kylmä syksy ja sen seurauksena vielä kylmempi talvi. Saattaisi hyvinkin olla, että uudesta vauvastani tulisi pakkaspoika- tai tyttö.

Seuraavana päivänä minun oli mentävä töihin. Tietenkin, olihan maanantai.

Käskin Ginnyn vaihtamaan vaatteensa ylleen, olihan hän jo kuusivuotias tyttö.

- Äiti! Oon valmis! Hän huusi.

- Tuu tänne nii lähetää.. Tai oota! Mä vaihan viel vaatteet.

- Okei..

Pian olin vaihtanut tavanomaiset työvaatteeni ja lähdimme Ginnyn kanssa matkaan.

Kun ns. 'oppilaat' kasvoivat, samaan aikaan tuli myös helponpaa hoitaa heitä.

Istuin tylsistyneenä nallekarhutuolissa, jossa mietin että mitä tänään tekisi.

Menisinkö tapaamaan Jonasta, vai keskittyisinkö Ginnyyn.

Yhtäkkiä minulle tuli ällö tunne ja kipitin vessaan.

- Perhanan raskaus! Kirosin katsoen itseäni peilistä. - Ginnyn raskaus oli paaljon helponpi. Pahoivointi osoittautu loppuraskaudella. Mut eiku tää vauva päätti oksettaa mua jo ekalla kuulla.

Kastelin käteni vedellä ja pyyhin sitten kasvoni. Pesin vielä käteni ja kuivasin ne.

Sitten astelin takaisin katselemaan lasten perään.

Maria olikin minua vastassa tuima ja kiukkuinen ilme kasvoillaan.

- Mitä hitsiä sun tyttö oikee puhuu!? Hän suuttui.

- Öö mitä? Kysyin. - Mitä sä meinaat?

- Se hourailee jostain miehestä joka yritti tappaa sut eikä päästäny peiton alta ja riisu sut. Mä en taho ees kysyy mitä sä ja se mies teitte!
- Ginny on nyt tollane... Juoruilee kaikest.

- Mut tiiätsä et toi voi olla vaarallist! Mä voin kuules ilmottaa viranomaisille ja sossuille täst jos se tulee toistumaan!

Aika kului, ja kävin aika ajoi katsomassa Sissyä. Hän piti minulle ankarana mykkäkoulua, mikä lannisti minua. Häntä ei vielä päästetty pois sairaalasta.

Hän makoili eikä vilkaissutkaan tätiään. Hyväksyin sen vastentahtoisesti ja siirryin kahvioon.

Samalla kun kerran olin sairaalassa niin usein, oli myös gynegoligille varattu aika raskauden takia.

Istuin hoitosängylle ja odotin että hoitaja tutkisi mahani.

- Ulkoisia merkkejä ei näytä olevan oikein... Onko pahoinvointia, kipuja tai muuta vastaavaa?

Kerroin hoitajalle jatkuvasta oksentelusta ja pahoivoinnista. Hän määräsi minulle lääkkeen, ja ryhtyi sitten kuvaamaan vatsaani.

- No, miltä näytti? Kysyin vedettyäni päällysvaatteet ylleni.

- Se siel polskii pikku ameebana, hoitaja kuvaili. - Kaiken pitäs olla ok, mut muista syödä ja liikkuu. Tee vaikka vauvajumppaa.

- Okei kiitti, sanoin ja kättelin hoitajaa.

Olin juuri lähdössä, kun Alyssa kipitti luokseni. Hänellä oli aneleva illme kasvoillaan.

- Jaaha-jaaha, tiuskaisin. - Mä en taho puhuu sulle, joten mee muualle. Mä inhoon sua yli kaiken!

- Mut Isabella! Alyssa kuiskasi. - Mä oon niiiiiin pahoillani siitä mitä mä tein. Mä haluun olla sun frendi ja sopii meijän erimielisyydet!

Mietin hetken. Olikohan tuo totta? Vai teeskentelikö Alyssa vain?

Tulin siihen tulokseen, että hän oli rehdillä pohjalla.

- No, mikäs siin, sanoin. Ystäviähän ei voisi koskaan olla liikaa.

- Voi kiitti! Alyssa riemastui ja halasi minua, mikä tuli todellakin yllätyksenä. - Mä oon oikeesti pahoillani. Oikeesti.

- Mä uskon, hymyilin. - Tiiätkö muuten mis Jonas on? En oo nähy sitä tänää.

Alyssan suu mutristui vähän.

- En tiiä. Se on ollu jo monta kertaa 'myöhässä' töistä, Alyssa kertoi palauttaen hymynsä takaisin.

- Ahaa..

Pian kuulin kuitenkin kuinka ulko-ovi kävi. Sisään astui, kukas muukaan, kuin Jonas.

- Kulta! Riensin hänen luokseen. - Mis sä oikee viivyit?

- Mä olin.. äh.. Totanoin... Siivoomas. Koti oli nii hemmeti sotkune ettei siin kehdannu ees kulkee!

Nyökkäsin hieman tyytymättömästi.

Raskaus eteni ja päivät kuluivat. Minua alkoi oksettamaan yhä enemmän ja enemmän. Raivostuin vauvalle siinä mielessä, että olin vihainen kamalasta huononvointisuudestani.

Mietin, että koska Ginny oli ollut raskausaikana jo kiltti ja huomaamaton, kasvaisiko hän sen perusteella? Se ei olisi siltä osin kivaa, koska jos seuraava vauvani luonne kuvastaisi raskausajan pahoinvointia.

Hoitelin Ginnyä jo paljon pirteämmin.

Eräänä päivänä Jonas soitti minulle ja pyysi minua ulos.

- Tietty! Innostuin, sillä viime kerrasta oli jo mainittava määrä aikaa.

- Mä haen sut kaheksalta.

Järkkäsin Ginnylle lastenlikan, ja pian Jonas tulikin hakemaan minua.

- Jonas! Kiljahdin kun hän veti minut syliinsä suojaan.

- Hei kultsi, hän tervehti. - Mä vien sut yhteen paikkaan.

- Minne? Intoilin kärsimättömästi.

- Se on salaisuus, Jonas sanoi salamyhkäisellä äänellään.

Vaihdoin nopeasti mustan ihonmyötäisen mekkoni ja tilasin taksin.

Se tuli yllättävän nopeaan ja pian astuimme sinne sisään.

- Minne mennään? kuski tiedusteli.

- Ravintola Madmoaselle Pyriciin, Jonas naurahti.

- Mikä se on? ihmettelin. - En oo koskaa ollu siel aikasemmi!

Pian olimme jo Madmoaselle Pyric -ravintolan edustalla. Jonas maksoi taksin joka ajoi samantien tiehensä.

Hän otti minua käsistä kiinni ja lausui:

- Oot nii kaunis tänä iltana.

- Kiitti, sä oot komee, vastasin säteilevästi.

- Eiköhä mennä sisään?

Madmoaselle Pyric oli hyvin rauhaisa ja moderni paikka. Istuimme kynttilänvalossa pidelle käsistämme kiinni.

- Sä suorastaa hehkut täällä, Jonas hymyili.

- Kiitti.

- Oot just sellane naine kenest oon unelmoinu. Rehelline, uskolline ja kaunis.

Vastasin kehuihin puhtaalla hymylläni.

- Eiköhä kohoteta malja, ku kerta tääl ollaa? Jonas ehdotti vilkuttaen samalla tarjoilijattaren luokseen.

- Kaks lasillist kuoharii, hän tilasi.

- Selvä, tulee tuossa tuokiossa, tarjoilijatari hymyili kullalleni.

Pian lasit olivatkin jo kämmenissämme ja kohotimme maljan.

- Meille!

- Meille..!

Yhtäkkiä Jonas alkoi kaivaa taskustaan jotakin.

- Oon ajatellu jo pitkään. Ja musta nyt olis oikee hetki virallistaa suhteemme.

- Isabella Harleysson, tuutko vaimokseni?

Olin ällikällä lyöty. Halusin pongahtaa ilmaan ja tuulettaa koko maailmalle mitä minulle äsken kävi.

- IIK! Kiljaisin. - Ootsä tosissas!?

Jonas nyökkäsi ja ojensi rasian minulle.

- Kulta se on ihana! Ilahduin pistäessäni sormusta sormeeni. - Tulen,  tulen, tulen TULEN!

Jonas suuteli minua pitkään, eikä minulla ollut kyllä mitään sitä vastaan.

 

Tanssahtelimme vielä himmeässä kynttilänvalossa toisiamme hyväillen.

Tätä rakkautta mikään ei voisi estää. Ei mikään.

Oli vain minä, Jonas ja Ginny. Se oli perhe. Sekä tietenkin tuleva vauva.

Rakkautemme oli puhdasta kuin mikä. Rakastimme toisiamme aidosti.