Noniiiiiiiiin, lukijat! Perun kaikki hömpänpömppäni tästä tarinasta. Sen tahon sanoa. Yritän nyt panostaa tähän täysillä, pitää teijät tyytyväisinä. Lisäksi, juontakin tulee (mielestäni) lisää. Alankin käyttää jälleen vuodatusta, koska blogspot näyttää tuottavan (sittenkin) vaikeuksia myös minulle. Pahoittelen häiriötä, olkaa kuin mitään ei olisi käynytkään :> Ainiin, pahoitteluni vielä Twilightin nimistä, en ole hyvä keksimään I:llä alkavia nimiä .... :D:D:D:D:D: Ja tänään pääsee parrasvaloihin Isabellan sisko, Irene!

Next >

Kömmin pystyyn. Huoneessa haisi vahva ja vanha viina, ja lattia oli kova kuin kivi. Edes pehmeän näköinen lattiamatto ei peittänyt kipua sitä kohtaan.

- Mis oon? Sain sanotuksi. Ei sillä, että olin ihmeissäni, vaan, koska minua väsytti ja olin lievästi sanottuna krapulassa.

Mike tuijotti minua vuoteeltaan. Hänen lasiensa takaa näkyi vieno ja yllättynyt katse.

- Etkö sä tosiaankaa muista? Hän ähki. Miken huppari oli rytyssä, ja avonainen.

- Mitä tapahtu..? Kyselin hoiperrellessani pystyyn. - Miks sä oot noin... Noin... Kuluneen näköne?

- Mitäs luulet, Mike katsoi minuun tyytyväisenä, mutta osittain pahoillaan.

Lösähdin takaisin maahan. - Eikai vaan sitä mitä mä kuvittelen... Eihä?

Mike nyökkäsi. - Voi hemmetin hemmetti! Huusin. - Hyväkskäyttäjä, imartelija, paska-aivo! Kai meil oli ees suoja..!

Mike pysyi hiljaa.

- Voi vitun paska sun kanssas, minä jo melkein itkin.

Haukuin Mikeä kaiken maailman tolloiksi ja idiooteiksi ja nuijiksi. Mike pysyi vakaana ja vain toljotti minua. Yhtäkkiä kuului tutun äänen huutavan:

- Isabella Harleysson, teitä kaivataan!

Kirosin vielä aikani ennenkuin astuin esiin. En tunnistanut naista, mutta hän oli pukeutunut ulkotakkiin, varmaankin valmiina lähtemään kotiin.

Kun minua ei kuulunut, hän huusi taas; - Harleyssonin neiti! Tänne heti!

 

Ja ketkäpäs muutkaan olivat minua vastassa, kuin nuo kaksi idioottia. Kaksi maanvaivaa, kaksi äijää.

Haukoin henkeäni, ja laskin kymmeneen, ennenkuin pukahdinkaan.

- Me kuultiin, Will aloitti.

- Että sä vietit yös tääl, Bob jatkoi. - Ajateltiin vaan...

- ...Jos haettais sut veks? Will lopetti.

Toljotin miehiä kuin ufoja, ja sanoin sitten; - Ok. Päästäkää mut veks täält ja sassii! 

Kuiskasin: - Älkääkä sanoko sanaakaan, vaa päästäkää pois!

Lähdimme puolen tunnin selvityksen jälkeen kotia päin.

Päivä kului nopeasti. Tutkin netti-ilmoituksia, oliko Ginny löydetty. Ei ollut. Se oli surullista kuultavaa tuoreelle äidille.

Iltapalan jälkeen menin siistiytymään peilin eteen.

- Hmp... Missähän Ginny-raasu on.. Se pikku raukka ihan yksin, vailla hoitajaa. Sääliksi käy, tahdon hänet takaisin ja äkkiä!

Vääntelin hiuksiani oudosti ja ilme nyrpeänä. Elämäni oli suoraan sanottuna yhtä paskaa.

Menin nukkumaan. Minun oli vaikea saada unen päästä kiinni, kun mielessäni pyöri samanaikaisesti noin ziljoona asiaa. Ginny, Mike, nuijat (otaksun että tiedätte ketä tarkoitan), Bea ja moni muu.

Minä en käynyt töissä, koska olin Miken ja isovanhempiemme rahoilla saaneet sellaiset tulot että voisimme jättää työelämän. Nykyään se ei enää pätenyt. Töitäkin oli saatava.

Työttömyyteni johdosta johtuen minulla ei ollut heräämisaikoja. Heräsin kun halusin, nukuin kun halusin, tein kaikkea kuten halusin.

Kuitenkin heräsin suht. aikasin outoon meteliin. Se kuulosti tarkemmin kuultua pienen lapsen itkulta. Peräti vauvan.

Ääni kantautui terassilta. Astelin sinne mietteliäänä, ja avasin ulko-oven. Pieni, keltaiseen pukeutunut vauva katsoi minuun tutuilla silmillä.

- Ginny, kiljaisin niin, että naapuritalon valo syttyi. Otin vauvan mukaani, ja jäin ihmettelemään.

Miksi ihmeessä Ginnyn varas olisi tuonut tytön takaisin? Oliko siinä järkeä? Hmm... No, en kuitenkaan viitsinyt kutsua kyttiä, sillä varas saattaisi iskeä uudelleen. Nyt olisi oltava varovainen.

Hiivin ymmärtämättäni vähin äänin lastenhuoneeseen.

Heitin tyttäreni ilmaan.

- Ginny, ihanuuteni, söppänäni! Olin tavattoman iloinen. Ginny oli taas täällä, ja minä voisin nyt keskittyä täysillä tytön hoitoon.

Ginny kikatteli heittojeni tahdissa kuin pieni ja söpö apina. Aina kun kutittelin häntä, kuului vielä enemmän kikatusta ja ihastus paisui minusta.

Kaiken kuitenkin keskeytti ovikello, joka soi. Kello oli vasta puoli kahdeksan!

Laskin Ginnyn pinnasänkyyn, ja astelin itse avaamaan oven. Olin melko varma, että joko Bob tai Will tulisivat häiritsemään minua heti aamuvarhaisella. Ei, eivät ne siellä ovella olleet. Siellä oli joku aivan muu...

- Rene! Huudahdin jähmettyneenä - mitä tuo punapää täällä teki?

- Moi Bella, Rene tervehti muka pirteänä. - Mitäs sulle, saaksmä tulla inee ni juteltas sit..? Pliis, systeri, oo nii kiltti, pliide!

- No, ok sit, mutisin ja ohjasin Renen sisään. Hän katseli taloa laidasta laitaan, ja oli aina valmiina kommentoimaan jotakin huonekaluani.

Pyysin hänet pöytään ja menin itse keittämään aamukahvit. Mitä tuo systeri täällä teki? Miksei hän ollut Synthatropiassa, entisessä kotikaupungissani? Miksi hän tuli tänne vaivaiseen pikkukylään...

- Rene, kahvi on valmist. Tuu hakeen ennenku se jäähtyy!

Istuimme baarijakkaroille. Rene aloitti heti keskustelun innokkaasti:

- No, mä kuulin, hän sanoi. - Et sul ja Mikel meni nii hyvi, et hankitte lapsen? Aattele, mä oon jo täti! Iik!

- Nii, mutisin ja katsoin kuinka kasvoni heijastui kahvista. - Mut mikä sut tänne tuo? Tuliks teil mutsin kans jotai riitaa?

- Mutsin? Ei! Tai, mä halusin tulla morjenstaa mun syrraa! Eikse riitä syyks? Tuus viel tähä nii halataa, Beltsu. Iik!

- Aa, sanoin nostaen kasvoni lasista. - Mitäs mutsi muuten?

- Iha hyvää sille, Rene sanoi. - Se ja Mark muute eros. Nyt se deittailee jotai Peterii, muistaakseni.. Eiku se vaihtu.. Se oliki Ulrick! Eiku..

- Joo iha sama, keskeytin. - Sillä siis vaihtuu edellee frendit tiuhaa..

- Joo... Muute; saaksmä jäädä tänne joksika aikaa? Ku en viittis maksaa hotskaakaan, ja sä asut nii lähel... Pliide!

Nyökkäsin vastentahtoisesti.

Puin ylleni, ja jäin miettimään. Miksi Rene oli oikeasti tullut? Ei häntä koskaan ollut kiinnostanut minä tai minun juttuni. Jotakin oli tekeillä. Minun täytyi vain selvittää mitä.

Yhtäkkiä Rene asteli sulavasti (kuten aina) esiin. Hänellä oli minun valkea morsiusmekkoni äidin ja Mark-nimisen heilan häistä. Saattoi olla vissiin äitini pisin suhde. Paitsi tietenkin faijan jälkeen.

- Mihi oot menos? Tivasin närkästyneenä, sillä puku toi mieleen ikäviä muistoja menneestä.

- Ulos. Tuun joskus takas, syrra. Nähää sit!!!!

Päivät kuluivat minun osaltani ihan leppoisasti. Päivät siivosin ja hoidin Ginnyä, ja yöt olin valveillä humalaisen siskoni tähden.

- Loppuuko tää ikin, mietin putsatessani akvaariota törkyiltä.

Ginny vaati tuohon aikaan iästänsä tavallista enemmän huomiota. Minun oli joka viiden minuutti oltava valmiina vaihtamaan vaippa, antamaan maitoa, tai muuten vain hoivaamaan. Onneksi vaippakausi loppuisi pian, kun Ginny olisi tarpeeksi vanha oppimaan potalle.

Miehet vaihtuivat tiuhaan Renen osalta. Useimmiten iltaisin bongailin punapäitten ja blondien, joskus brunetteidenkin alushousuja. Pari päivää oli vakituinenkin heila, varmaankin Henry nimeltään, joka tanssahteli meillä vähän väliä.

Pikkuhiljaa myös minun pinnanikin alkoi kiristyä. Ei minun kotini (jossa asui pieni vaippaikäinen Ginny) ollut mikään tänne-saa-tuoda-kenet-vaan-asuntola, vaan perheenäidin rauhaisa koti.

Se minun oli tehtävä selväksi myös Renelle.

Eräänä iltana kun olin iltapukeisillani, huomasin Renen palaavan kotiin ennen aikojaan, vieläpä täysin selvin päin. Käytin tilaisuutta hyväkseni, ja pyysin hänet istumaan ruokapöytään.

- Kuules, Rene, aloitin, mutta siskoni pysäytti:

- Mä tiiän.. Mä lupaan, etten enää tuo tänne kundei joka päivä. Käviskö vaik tiistaisi, torstaisi ja sunnuntaisi? Ja ehk lauantaisinki, sillo pubit täyn.. Mut voinhanmä mennä muillekki, jos haluut, systeri!

- Mut sä et ny hiffannu, selvitin ja yritin näyttää vakavalta.

 

Kaiken kuitenkin keskeytti ärsyttävästi soiva puhelin.

Raahauduin puhelimeen Renen estellellen:

- Ei! Mä vastaan, se on varmaanki Henry.. Tai Jake, en oo iha varma. Mut mä vastaan!

- Et, päätin ja nostin luurin. - Harleyssonin Isabella.. Ai Rene? Siis tarkotat Irenee? Joo se on tääl... Ai mitä? Sissy? Kuka Sis... Aijaa.. Siis lapsi..? Ei, ei sil oo kakaroit.. Ei, sil ei oo! Hiffaa ny! Ai teinin.. Ok moi!

Katsoin pitkään Renen vilpittömiin kasvoihin.