Moromoro :) Kolmastoista osa hihkuu jo täällä ! Seuraava päämäärä onkin sitten - tadadadaa- KAKSIKYMMENTÄ osaa. En aijo lopettaa ainakaan ennen sitä (niin toivon) enkä toivottavast. sen jälkeenkään :---D

Anteeksi, muuten, sivulaatikot sekoilee. OIKEAT linkit osiin ovat alenpana... Korjaan asian kun kerkiän :> !VUODATUS TEMPPUILEE EDELLEEN. KÄYTTÄKÄÄ SELAUSLINKKEJÄ, PLEASE!

edit// Ongelma ratkaistu. Vihdoin !

>

- Aijaa, sanoin ja sekoitin munakastaikinaa. En tänään ruvennut laittamaan sen ihmeellisenpää päivällistä.

- Totta se on! Kuulin olohuoneesta. - Mä en voi sille mitään! Oo kiltti, oo pliis!

Muistin vielä tänään keskustelemamme jutut:

Puhelin oli soinut. Vastasin siihen, ja toisessa päässä puhui möreä miesääni. Hiukan pelottavan kuulonen, mutta ihan asiallisen sävyinen, vaikka seassa olikin pisara ärtymystä ja turhamaisuutta. Mies oli kysellyt ja tyrkyttänyt Renelle jotain Sissy-nimistä tyttöä. Olin kieltänyt jyrkästi moiset väitteet, mikä johti siihen, että minun oli suljettava luuri. Mies ei olisi lopettanut.

Syyllisyys oli alkanut painaa Reneä, kun kyselin mahdollisia tietoja soittajasta, jonka sisko näköjään tunnisti. Hän kiemurteli kysymyksiäni, ja yritti kadota tilanteesta. Lopulta hän hyppäsi kurkkuuni  toivottoman näköisenä, silmät epäonnesta kiiluen, ja nyyhkytti:

- Se tahtoo vaa luistaa tehtävistään! Sillon ku se synty, nii se mies lupas huolehtii tytöst! Mä en missää vaihees sanonu ottavani sitä tyttöö mun luo! Oo kiltti, äläkä heitä mua posi, pliis!

Järkytyin kuullessani asian laidan. Sissy, josta, mies oli puhelimessa puhunut, olikin Renen tytär. Uskomatonta!

- ...Ja se mies puhelimessa sitten oli..? Rauhoituin.

- ...Oli mun ex-boyfrendi, joskus opiskeluajoilt... Mä tulin sille sillon paksuks, ku sä kai muistat mun vaihto-oppilaskauden, jolloin en tahtonu et kukaan teist tulee visiitille?

- Rene!  Mikset tehy aborttii? Huudahdin. - Kai siel Taraporwiessa oli sentään lääkäreitä?

- Oli oli, mut kun sen sukuun ei tullut kuuloonkaan abortti. Siis, olisinhan mä sen tehny, jos olis ollut mahkui! Mä uhkasin yhä uuestaa ja uuestaa abortil, kunnes se mies, nimeltänsä Oliver, lupas kasvattaa lapsen yhteen ikään asti...

- Mihin ikään?!

- Te-teini-ikään....

Ja nyt olimme nykyhetkessä.

Päivät kuluivat, ja lopulta olin sitten valmis antamaan Renelle anteeksi.

- Kiitti, syrra, hän kiitti halaten. - Mut voiksmä pyytää viel yht juttuu? One thing? Pliis!

Haukottelin turhautuneena, mutta myönnyin. - No?

- Kunsiis, Sissy tulee tänne, tai siis, mun luokse, nii voisiksä hoitaa sitä? Ku sä oot aina ollu meistä se kypsenpi, se, kuka on viisaanpi. Mä en ikin pärjäis ees teini-ikäsen itteni kans saman katon alla! Eikä se tyttö taatust kunnioita mua pätkääkää.. Oo kiltti, pliis!

Voi ei. En nyt millään tahtoisi talouteeni teiniä. No, kai se oli pakko. - Ok...

- KIITTI KIITTI KIITTI, oot ihan parassisko! Rene kiljaisi ihastuksissaan.

Ajan mittaan myös Mike vapautui kakustaan. Hän tuli yllätyksenä luokseni. Olin onneksi jo antanut anteeksi yöllisen seikkailuni sellissä.

- Mike! Palasit jo, sanoin ja halasin miestäni.

- Niin, Mike naurahti. - Ihanaa olla taas himas. Mitä ruoaks? Mitäs jos hypättäis sen yli suoraa makuukammarii.. Mitäs sanot?

Työntäydyin irti miehestäni hieman pettyneenä, mutta huvittuneena.

- Mut Mike! Mul on viel tää pikkuneiti-Ginnyki hoidettavan. Ei onnaa, ei! Naurahdin ja nostin Ginnyn kehdosta. Aika oli kulunut, ja Ginnystäkin oli kasvanut jo isonpi tyttö. Hän muistutti kasvonpiirteltään Mikeä. Tämän hiusvärikin oli tytöllä.

- Ginger..? Mike katsoi epäluuloisena. - Sä siis otit sen nimen?

- Tietty, vilkaisin olkani yli Miken kasvoja. - Eikös ookki sulonen? Tuituii, kultsipuppeli!

Minun silmissäni Ginny oli oikea kaunotar. Niin suloinen ja hoikka. Hän ei vielä taitanut puhumisen jaloa taitoa, vaikka kuulinkin hänen joskus huutavan:

- Mamii....

Mutta tuollaistahan voi kuulla jopa papukaijalta. En tiedä..

Aika tosiaankin kului, ja Rene ilmoitti muuttavansa takaisin Synthantropiaan, äitini ja lukemattomien isäpuolieni luokse.

- Pärjäätsä nyt iha varmasti? Kyselin, mutta enemmän minua huolestutti, pärjäisinkö itse siskontyttäreni, jota en ollut koskaan tavannut, saatikka edes kuullut, kanssa. No, sain vain toivoa että tyttö oli kiltti hieman erilainen nuori, joka on hyvä koulussa eikä juoksentele vieraissa kuten äitinsä - niin, tyttären pitäisi vähintäänkin olla kohtelias.

- Joo, joo, Rene vakuutteli. - Mä en oo enää mikää pikkutyttö! Osaan huolehtii ittesräni, usko pois.

Oikeastaan, jos ollaan rehellisiä, niin en kyllä usko, siskoseni.

- Selvä... Mutisin ja olin valmis hyvästelemään Renen. - Pärjäile. Soita tarvittaessa, ja voit olla varma että mä ainakin soitan sulle. Ei enää nähä nii harvoin. Sitku Ginny tost kasvaa, nii m voidaa tulla visiitille Synthantropiaan.

- Joo, Rene sanoi ja halasi minua. - Nähdään sitten. Soittele!
Ja ovi paukahti kiinni.

Elämä Renen lähdön jälkeen oli sopusuhtaista. Odotin ties kuinka kauan, koska tytär viimein ilmestyisi tänne.

Hän saapui tarkalleen kolme viikkoa Renen lähdön jälkeen...

Hän koputti ovea, ja minä riensin avaamaan. Yritin olla tyyni, mutta paloin halusta nähdä systerini tyttären. Avasin malttamattomana oven, ja sisään asteli lyhyttukkainen teinityttönen. Panin merkille hänen Superman - paitansa, joka paljasti myyvästi navan, minimaalisen hameen ja korkeat saappaat. Tyttö oli litimärkä, vaikka hänellä oli sateenvarjo.

- Helou!!! Hän huudahti kimeällä äänellä. - Sä oot varmaa Bella, Renen systeri?!
- Juu, sanoin ja ihmettelin miksi hän painotti sanaa 'Rene'. - Äitisi isosisko.

- Ei se oo mun mutsi! Mul ei oo mutsii! Tyttö kiljahti.

Katsoin häntä hieman hämmentyneenä. En uskonut, että Renen ja tytön suhde oli noin huono.

 

- Eiköhän mennä sun huoneesees? Sanoin toiveikkaana. - Mikä on muuten sun nimes?

- Oon Kristen.., tyttö mutisi ja lähti raahautumaan perässäni kohti lastenhuonetta. - Mut mua kutsutaa Sissyks, Krisseks tai Tinaks. Saat valita!

Hämmennyin entistä enemmän. Avasin huoneen oven, joka oli sisustettu teinitytölle sopivaksi. Huoneen perällä oli kerrosänky, jonka olin hankkinut Sissyä varten. Sitten kun Ginny kasvaisi vanhemmaksi, hän pääsisi myös kerrossänkyyn.

- Valitse kumman tahot, selostin osoittaen sänkyjä. - Ja tässä on sun vaatekkaapis. Tai, siellä on vähän mun vanhoja hepeneitä, mutta tilaa on kyl varmaa iha tarpeeks.

- Ok, Sissy sanoi ja asettuin makaamaan sänkyyn - kengät jalassa -.

- Siis, hän selvensi. - Jaaksmä mun roomin ton kakaran kaa?

Hän osoitti epämääräisesti pinnasänkyä huoneen soisessa päässä. Nyökkäsin nostaen Ginnyn sieltä.

- Joo. Tää on Ginny, mun ja mun miehen, Miken tytär. Se on kyl iha kiltti, eikä se usein herätä huutamalla.

- Just joo, Sissy naurahti ja piti katseensa vakavasti seinässä kiinni. - Saaksmä nyt olla yksin..? Elletsä haluu nähä ku lajittelen mun stringit ja muut sexyt alkkarit?

Olin vähällä loikahtaa kattoon. Stringejä? Tuon ikäinen? Okei, myönnän, että useimmat käyttävät, mutta että oma siskontyttö...

- Eli; heippa! Sissy kehotti osoittamalla ovea.

Ilta alkoi hämärtyä, ja me katsoimme Miken kanssa lempiohjelmamme; Sinnkusalaisuuksia.

Me vetäydyimme makkariin; olihan jo ilta. Mike veti minut sängylle virne huulillaan.

- Mitä jos tekisimme tänään sen? Hän ehdotti viettelevästi.

- Mike, mutisin hämmentyen. - Ei me voida. Mua pelottaa.

- Mitä? Miten sua nyt yhtäkkii alko pelottaan, mehä ollaa tehty se jo niin mont kertaa!

- Ei, keskeytin. - Mun menkat on myöhässä. Niiden olis pitäny tulla jo viikko sit.

- Jos ne on oikeesti myöhässä? Mike sanoin tyytymättönä.

- Mike! Huudahdin. - Sä tiiät et mun menkat on tosi säännölliset. Joku on nyt pieles... Mua pelottaa..

- No kannattaisko sit käydä sairaalas, Mike tokaisi. - Päästäis meki joskus lakanoiden väliin...

Seuraavana päivänä sitten lähdinkin keskussairaalaan käynille.

Sairaala oli iso tiilirakennus. Olin vähällä kääntyä takaisin, kun minua alkoi pelottamaan. Eipä silti, minä pysyin kaikesta huolimatta vahvana ja astelin sisään.

Olin onneksi varannut jo ajan. Muutoin olisinkin palanut pelosta.

Istahdin odotushuoneeseen. Siellä ei ollut tällä hetkellä ketään. No, ei ollut sinänsä mikään ihme, kello oli vasta kahdeksan aamulla.

Odotin levottomana, että hoitaja kuuluttaisi "Harleyssonin".

Eipä aikaakaan, kun kuulin jo vienon naisen äänen pienen matkan päästä.

- Harleysson, Isabella! Huone numero 14!

Lähdin harppaamaan ympäri ensimmäistä kerrosta. 9, 10, 11, 12, 13... Ja 14.

Istahdin tuoliin. Vastaanottajana toimi tummahiuksinen nainen. Ensitöikseen hän kyseli miksi olin täällä.

- No, mun piti tulla tarkistuttaa, et mikä mua vaivaa, selitin. - Mä luulen et oon paksun.

- Aha, nainen sanoi koppavana. - Miks? Oksentelua, muita oireita?

- Joo tota, mutisin. - Mun menkat on viikon myöhäs.

- Ok, nainen sanoi ja kirjoitti jotakin koneelle. - Mä kutsun sit mun apulaishoitajan, Jonasin tänne.

Nyökkäsin, ja pian sisään asteli komea mies.

- Mitä ny, Alyssa? Jonas kyseli, ja jähmettyi pian paikalleen. Hänen silmänsä tuikkuvat, kuin smaragdit.

- Hei.., sanoin ja hymyilin. - Mä oon Bella. Mä luulen et oon raskaan.

- Ahaa, Jonas sai viimein sanotuksi, - No, mä teen pari testii, nii eiköhä se sit selvii!

Hän ryhtyi heti toimiin.

Onneksi testit eivät kestäneet pitkään. Ne olivat kivuttomat, osa suullisia, ja ihan hyviä. Minua mietitytti entistä enemmän, olisinko raskaana vai en.

Pian kuitenkin hoitaja tuli huoneeseen paperien kanssa.

- Uutisia, hän myhäili tyytyväisenä.

- No?!

- Oot raskaana. Onnee sulle! Naisen äänestä paistoi ivallinen sävy. Minä kuitenkin kiljaisin, ja aloin heti miettiä, miten kertoisin Mikelle. .. Mikelle... Ei! Hän ei nyt ollut tämän asian tärkein juttu!

Olin juuri poistumassa, kun kuulin oven takaa kinastelua.

Alyssa oli lähestynyt Jonasta ikävin seurauksin.

- Alyssa! Jonas karjaisi ärtyneenä. - Miksetsä usko? Se ON ohi! Mä en jaksa sua enää. Sä oot nii mustis jokasest mimmist kenen kaa puhun, en voi elää sun kaa!

- Mut Jonas! Alyssa ihmetteli. - En oo mustis. Sä vaan kuulut pelkästään mulle, hanii!!!

Kuulin vielä kinastelua ovelle saakka.

Jäin sairaalan ulkopuolelle odottamaan bussia.

Jonasin kasvot jäivät suloisesti mieleeni..