Moooi vaan, täällä taas mÄttu :)

En voi uskoa, että olen kirjoittanut, kuvannut ja tehnyt jo seittemäntoista osaa... Eihän se niin kovin paljoa ole, mutta se lähenee kahtakymmentä joka on ainakin minulle aika suuri luku :D:D

Naurahdin mystisesti ja suljin valokuva-albumin. Se toi mieleen paljon nuoruusmuistoja, niin hyviä kuin huonojakin.

Etenkin huonoja...

Minusta alkoi tuntua, että elämäni on yhtä säälittävää paskaa. Itsensäsäälimistä, voivottelua, toivotonta wannabee-angstia.

Elämäni olisi muututtava. Jokainen negatiivisena vietetty minuutti on siinä enkä tulisi koskaan saamaan sitä takaisin. Sekä, positiiviset ihmiset eläisivät pitenpään.

Oli kuitenkin yksi pikku seikka joka olisi vielä hoidettava.

Sissy-nimittäin. Minne se tyttö oikein katosi? Liittyikö se silloiseen riitaamme mitenkään? - Varmasti. Jos hän tahtoi muuttaa pois, olisihan Sissy voinut ilmaista sen minulle jotenkin tai edes sanoa hyvästit. Mutta toisaalta, sellaisessa mielentilassa jossa kuvittelin Sissyn olleen, tulee tehdyksi mitä tahansa.

Yritin tavoittaa tyttöä, mutta hän ei vastannut kännykkään.

Ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin soittaa poliisi paikalle. Tyttö olisi löydettävä.

Poliisi saapui paikalle kun kerkesi. He eivät pitäneet tapaustani kovin vakavana, teinithän saavat aina joskus tarpeekseen ja häipyvät pariksi viikoksi omille teilleen, mutta palaavat aina kuitenkin takaisin.

- Hei, tervehdin paikalle saapunutta neiti Poliisia. - Kiitti et  pääsitte tulemaan.

- Mikäettei, nainen naurahti ja kätteli minua. - Mä olen Oliveria Starmuck.

- Isabella Harleysson. Tuu, mennään ruokasaliin.

Ohjasin Oliverian ruokapöydän ääreen.

- Niin, asiahan koski sitä kadonnutta teinityttöä? Hän kysyi.

- Joo, nyökkäsin. Se on ollu kadoksis eilisillast asti.

- Nimi? Oliveria kysyi ja raapusti jotakin lehtiöönsä.

- Sissy... mutisin ja yskäisin; - ..Kristen Amanda-Lilith Portells. Lyhythiuksine massateini.

- Kiitti, Oliveria kiitti ja tenttasi minulta vielä muutamia perusasioita. Sukulaissuhteita, ikää, koulua ja muuta.

Tentin jälkeen Oliveria Starmuck lähti. Hän lupasi yrittää parhaansa siskontyttöni etsinnässä.

Jäin kotiin oman tyttöni kanssa.

Päätin omistaa tyhjän aikatauluni Ginnylle. Tyttö oli kasvuiässä ja kaipasi nyt huomioita enemmän kuin koskaan, joten päätin antaa sitä. Leikimme koko päivän yhdessä ja yritin olla normaalina tytölleni, ettei hän alkaisi kysellä Sissystä.

En ollut vielä ihan tietoinen siitä, että Oliveria oli tehnyt mojovan löydön...

..Ennenkuin minulle soitettiin iltakympiltä. Sissy oli löydetty erään vanhan omakotitalon ullakolta ja täysin alastomana.

En ollut uskoa korviani. Pelkäsin pahinta. Eikai Sissy-rukka ollut joutunut kokemaan sitä kamalaa tekoa, eihän...

Lähdin heti sairaalaan, minne Sissy oli tuotu. Ja täysin arvaamattomasti sairaala oli sama, missä kultani työskentelee.

Hän tuli minua vastaan ovelle.

- Hei kultsi, tervehdin hymylläni. - Kuis Sissy voi?

- Mitat on peruslukemil, Jonas kertoi.

- Eli se pääsee jo pia pois? Arvelin.

- No, tuu kattoo itte.

Jonas vei minut huoneeseen jossa oli monta sairaalasänkyä potilaineen.

- Tulitko kattomaan uusinta tyttöö, Kristeniä? Tilaa valvova nainen kysyi.

- Joo.

Nainen osoitti sormellaan nukkuvaa siilikampauksen omaavaa tyttöä.

- Sissy! Kiljahdin ihmeissäni.

Jonas tuli rauhottelemaan minua.

- Kaikki ok, hani? Hän kysyi muttei näemmä odottanut vastausta koska sulki suuni mojovalla suukolla.

- Lopeta, naurahdin, mutta vakavoiduin. - Sissy ei saa tietää..

- Miks?

- Siks, että mä en nyt kestä. Me ollaa vähä riidois ja sillee. Se varmast ei enää antais mulle anteeks, kai sä hiffaat?

Jonas empi. - Kai mä nyt hiffaan... Mut jos täst on tarkotus tulla jotai vakavanpaa sun pitää joka tapaukses kertoo siit, Bella.

Noin viiden minuutin kuluttua näin kuinka Sissy avasi silmänsä. Hän oli vielä lyhythiuksisenpi ja meikit olivat aivan tummat.

Sissy nousi ylös. Hän katseli ympärilleen ihmeissään, ja hänen silmistään paistoi selvästi turvattomuus.

- Mis se on!? Hän huudahti pelokkaana. - Älkää vaa tuoko sitä tänne..!

- Tyttö-hyvä, katsoin häntä oudoksuen. - Mitä? Kuka?

Hän nousi ylös ja tarkkaili lepohuonetta.

- Kaikki hyvi, Sissy, se on nyt ohi, lohdutin ja olin valmis halaamaan häntä.

- Hei, älä sä luule et me ollaa frendei, Sissy perääntyi. - Mä en anna kuule anteeks helpol.

Katsahdin nolona huvittuneeseen päivystäjään. - No, milt näyttää? Onks Sissy ok?

- No, muutoin mut sille on tehtävä viel ihan pikku testi... Ihan pikkunen, ei hätää! Nainen vakuutti.

- Niin mikä testi? Utelin.

- No..., neiti mutisi ja jatkoi sitten: - Kun kato Kristen löydettiin sellaissa mielentilassa ja ilman rihman kiertämää ja sellaisesta paikasta... Sille on tehtävä raskaustesti...!

Niinpä niin.

Henkilökunnan yksityisessä kahviossa, jossa olin oman mussuni kanssa juonut piristävät kahvit, siemaili nyt tuo ärsyttävä akka, Jonaksen exä kahviaan. En voi mitenkään ymmärtää, miten Jonas kestää omaa exäänsä joka päivä! Hehän ovat sentään työkaverit. Minä en kestäisi Mikeä edes samassa kaupungissa.

No, toivottavasti osaan pitää varani Alyssan kanssa. Hän ei saisi missään tapauksessa vaikuttaa väleihini Jonaksen kanssa, taikka tunkea Jonaksen kainaloon. Ei, en kyllä sallisi sellaista.

Hänellä oli kyllä aivat muut kuin poissa pysymiset mielessä: Hän tulisi yrittämään sitkeästi minun ja Jonaksen erottamista, keinolla millä hyvänsä.

Kun Sissy ei halunnut puhua minulle, kipaisin Jonaksen kainaloon. Toki se oli vaarallista kun Sissy lepäsi samassa rakennuksessa, mutta niin kutkuttavaa että oli pakko tarttua tilaisuuteen ja mennä hieman kuhertelemaan.

- No, millos aattelit kertoo Sissylle, tai ylipäänsä julkistaa meijän suhteen? Jonas tenttasi.

- No kattoo nyt.. Ginny ei ainakaa oikee viel tajuu, ku justhanmä erosin sen faijast, vastasin. - Sen mielentilan kannalt olis parenpi jättää tää asia nyt huomioitta. Sitku kato Ginny on isonpi nii se kyl hiffaa.

En ottanut lainkaan huomioon, että Sissy käveli huoneen ohi ja katseli kun me kuhertelimme.

Hän lähti ovet paukkuen käytävään. Järkytyin ja juoksin tytön perään.

- Sissy, oota! Mitä sä oikeen näit...

- Vitun huora! Paskakasa! Lehmä, oikee jakorasia! Mä näin kaiken! Sissy kiljui raivoissaan.

- Mut Sissy, taivuttelin. - Mä vaan seukkaan.

- VAAN!? Sissy pauhasi. - Vitun horo oikeesti, mä luulin et sä et oo semmone jakelija niinku mutsi, mut ei, samanlaisii molemmat!

- Sissy kuuntele mua! Yritin, mutta Sissy paukautti oven kiinni ja lukkoon.

Hän meni istumaan sängylle.

Kuinka mutsin sisko pystyi tekemään tollasta?

Kuinka se saatto olla samanlaine kun mutsi, jonka takia tyttö oli saatettu maailmaan, ja joka katosi heti kun oli mahdollista?

Ei, ei. Se ei saattanut olla totta.

Sissy oli vain toivonut pientä perhekeskeisyyttä, nytkun hän oli palannut äitinsä kulmiin, tosin hieman katkerana.

Suruttelin Jonakselle ongelmiani. Hän halasi minua rohkaisevasti ja kannusti:

- Kyl se siit. Kyl me täst yhes selvitää, mikää ei voi tulla tän jutun tielle.

Niin toivottavasti... - Mut mä en tajuu mitä tein taas väärin... Ei olis koskaa pitäny hankkii lasta ku en selvii ees yhen teini-iäst!

Pian kuitekin aloin taas itkeä. Ettäs kehtaan! Menin katumaan Ginnyn hankkimista, ei nyt saisit kyllä hävetä, Isabella!

Yhtäkkiä, kukas muukaan, kuin Alyssa astui sisään huoneeseen.

- Joo, jos muistat, hän sanoi. - Sissylle tehtii raskaustesti.

- No, milt näyttää? Jonas tiedusteli, mikä näemmä ärsytti Alyssaa.

- Possui, Alyssa naurahti omahyväisesti. - Jonas, sulle tulee iso perhe elätettäväks. Muista et ehit viel vetäytyy !

- Joo thx, Jonas nyökkäsi. - Tuskin me vähää aikaan oikee mennää naimisii, mut kiitti vinkist. Sä voit nyt lähtee, koska mun päätä alko särkee sun kiminä.

Alyssa nosti nokkansa pystyyn ja marssi loukattuna ulos ovesta.

Mutta, jälleen yksi asia oli varma: Minä saisin siskon tyttären tyttären, eli toisinsanoin; minusta tulisi isotäti!