Seuraava osa tulikin aika nopeesti viime osan jälkeen. On alkanu innostaa enemmän, kun oon saanu kehuja =) Kiitokset vielä kaikille, jotka pistivät jälkensä viekkuun kehuilla !

 

Odotin kärsvilläsisesti seuraavaan päivään. Sain piilottaa kaikki mahdolliset pullot Mikeltä. Onneksi ryypyt kostautuivat seruraavana päivänä hänelle, sillä olin hänelle aika katkera. Mutta halusin puhua hänen kanssaan viisaasti, siitä mitä hän oli tehnyt Alexille. Pyysin hänet keittiöön juttelemaan.

- Nonii MIke, aloitin tyynenä mutta suruissani. - Mitä sä oot tehy Alexille?

- Mitä? Mike kysyi ihmeissään. - En mitää.. Mist sä nii..

- ÄLÄ YRITÄ! Huudahdin. - Sä sanoit sen mulle eilen, joten myönnä pois!

- No, Mike sanoi töllöttäes jalkojaan. - Ok..

- Niin että, jatkoin kiukkuisena. - Etkä aikonu soittaa kytille?

- No katokku, Mike kiemurteli. - Mä joutuisi linnaa istu..

- IDOOTTI! Huusin. - Nyt sä soitat niille, tai mä soitan.

- No okeei, Mike rauhoitteli yhä katse jaloissaan. - Mut..

- Mitä nyt taas!

- Voitsä soittaa.., Mike sanoi nolona. - Mä en iha viitti...

Nyökkäsin turhautuneesti ja nousin ylös. Raahauduin osittain päättäväisesti, osittain hermostuneesti puhelimelle. Näppäilin siitä hätänumeron, ja painoin "soita" - näppäintä. Puhelimesta vastattiin välittömästi.

- Poliisista päivää!

- Hei.., mutisin. - Mä tekisin rikosilmotukse.

- Jaaha, poliisi vastasi. - Minkäslaise?

- Murhasta olis kyse, sanoin hieman kuiskaten.

- Uhri..? Poliisi tivasi. - Ja jos on mahdollista, murhaaja.

- Uhri on Alex Sound, kerroin tyynesti. - Ja murhaaja on..

Nielaisin. Tunsin kuinka linseihin tipahti kyynel.

- Michael Harleysson, mun aviomies, vastasin.

- Selvä, poliisi hermostui. - PYSYKÄÄ TYYNENÄ! TULEMME TUOTA PIKAA! MIKÄ OSOITE?

- Ei, huusin. - Ymmärsitte väärin! Ei se riehu, se on iha..

- OSOITE?

Kerroin osoitteemme ja suljin luurin.

Poliisit saapuivat salamana paikalle. Mike näytti jo ymmärtävän tekonsa merkityksen. Näin ensi kerran sitten vaippaiän, että hän vuodatti kyyneleitä.

- Bella, hän nyyhkytti herkkänä. - Anteeks...

- Mee nyt, hoputin.

Mike halasi minua. Vastasin siihen vastanhakoisesti. - Mike...

Poliisi vieressä alkoi hermoilla. - Meijän pitää nyt mennä, Herra Harleysson..!

- Ok, Mike sanoi ja kuulin kuinka hän kuiskasi korvaani: - Hanki mulle sitten kunnan paras asianajaja. I love ya..

Katselin ikkunasta, kuinka Mike laitettiin autoon. Hän katseli katuvana alas.

Aloin etsiä aktiivisesti asianajajaa. Olin ensin tuntenut katkeruutta, sitten kiukkua, ja lopulta olin valmis antamaan Mikelle anteeksi. Vai tältä se tuntuu, kun rakastuu. Katsoo tekoja läpi sormien - eihän se oma kullannuppu voi olla paha ihminen.

Haastattelin monia asianajajia. Toiset olivat ammattilaisia, toiset amatöörejä. Niitä oli laidasta laitaan. Pian luulin kuitenkin löytäneeni sen oikean asianajajan, Eric Gryntin.

Kutsuin miehen oitis kotikäynnille, jotta tutustuisimme, ja testaisin, olisiko hänestä tämän tapauksen asianajajaksi.

Laitoin ruokaa, kalkkunaa. Siivosin hieman kotona. Oli toisaalta mukavaa, kun asuin yksin jonkin aikaa, mutta se ei ollut kivaa, ettei ollut ketään keneen purkaa kiukku sottaisista kylpyhuoneista.

Sitten koitti aika, jolloin Eric tuli syömään. hän oli hyvin asiallisen näköinen, ja minua nolotti, että oli kamalissa läskiasuissani kun hän tuli puku päällä.

- Moi, tervehdin ja kättelin häntä saman tien. - Oon Isabella Harleysson, sano Bellaks.

- Okei, Eric katsoi minuun jaloista kasvoihin. Sitten hän kertoi:  - Mä olen Eric Grynt.

- No, eiköhä mennä syömää?

Ohjasin Ericin pöytään. Hain keittiöstä lautasemme, ja selostin: - Kalkkunaa salaatin kera.

Eric katsoi lautasiamme tyytyväisenä. Päätin aloittaa keskustelun, kun hän oli aloittanut ruokailun.

- No, sanoin kauhottuani haarukallisen kastiketta. - Minkälaisii juttuja sä hoidat?

Eric katsoi minuun hetken. Sitten hän vastasi tyytyväisenä: - Hoidan paljo semmosii pikkujuttui, kuten varkauksii ja sillai, mut oon erikoistunu murhiin ja uhkauksiin.

Täydellinen, ajattelin. - Sepä hyvä.

- Mitä tapaust tää toimeksanto tarkottaa?

- Murhaa, vastasin välittömästi. Tutkailin Ericin katsetta kuultuaan sen. Se oli hyvin mielenkiintoinen.

Sovimme että Eric tulisi asianajajaksemme.

Seuraavana iltana mietin pitkään Ericiä ja murhaa. Mielessäni pyöri monta asiaa, joten päätin kohentaa mietelmiäni lukemalla "Äitiyden Askeleet" - nimistä kirjaa. Minua huolestutti kovasti mitä tytölleni tehtäisiin. Halusin hänet pian takaisin, mutta olisi kai parempi että tyttö olisi teho-osastolla vielä ainakin viikon. Sairaalasta ei soitettu, vaan sain ihan itse päätellä, mitä lapselle kuului. En saanut mennä katsomaan lasta, enkä saanut edes nähdä kuvaa pienokaisesta.

Aika kului, ja pian oli oikeudenkäynnin aika.

Minä olin ihan hermoraunio oikeudenkäyntipäivän aamuna. Raskausvatsani oli hävinnyt ajan myötä, joten pahduin taas vanhoihin vaatteisiini. Odotin kärsivällisenä ja hermostuneena Ericin tuloa. Meidän pitäisi vielä käydä laitoksella viemässä Mikelle hänen pukunsa. Olin itse ostanut uuden puvun ihan vain käyntiä varten. Ehkä tuomiota helpottaisi, jos näyttäisimme edustavilta.

Pian Eric sitten tulikin, ja suuntasimme kohti poliisilaitosta apein mielin.

Saimme pienen neuvottelun jälkeen nähdä Miken. Meidän välissämme oli turvallisuuden takia ikkuna. Mike hölpötti sen takaa hermona, vieläpä pahemmin kuin minä.

Eric rauhoitteli miestä ja minua, ja minä annoin Mikelle hänen pukunsa. Hän tyrmistyi katsoessaan pukulaatikkoon.

- Te toitte mun hääpuvun!

Minua nolotti, mutta en ehtinyt välittää moisesta, vaan käskin häntä pukea sen. Minun oli vielä mentävä vaihtamaan oma pukuni.

Sitten lähdimme kohti oikeussalia.

Oikeudenkäynti oli lyhyt ja kallis. Eric taivutteli parhaansa mukaan tuomaria, joka ei millään suostunut luopumaan syytteistä.

- Mutta rouva tuomari, Eric yritti. - Syytettyhän oli aivan sokaistu vihasta! Ei silloin paljoa järki auta. Se on kuin olisi huumeissa, tuomari!

- Pysykäähän asiallisina, tuomari kehotti. - Syytteitä ei murra kukaan, syytetty oli selvästi selvin päin, olen pahoillani.

Istunto kesti vielä puoli tuntia. Sitten tuomari oli valmis antamaan tuomion. Näin, kuina Mike hytisi pelosta.

- Syytetty saa.., Tuomari selosti. - Hyvästä asianajajastaan sekä puolustuksestaan..

"Ei tuomioa, ei tuomioa.."

- Kuuden kuukauden tuomion!

Emme voittaneet juttua, mutta lievä tuomio se ainakin oli. Näin kuinka Miken kasvoille lehahti ensin tyytymätön, sitten helpottunut ilme.

 

Lähdimme juhlimaan osittaista voittoamme.

Nostimme maljat toisillemme kotiportailla.

- Meille! Eric nosti maljansa.

Naurahdin. - Meille.

Kilistimme. Juttelimme niitä näitä, kunnes keskustelu kävi aktiivisemmaksi, ja me ajauduimme...

.. Yllätys, yllätys, makkariin. Suutelimme toisiamme intohimoisesti. En ollut koskaan tajunnut tuota puolta asianajajista. He olivat hyviä viettelemään.

Kikatimme ja suutelimme iloisina ja pirteinä. Olin hetkessä taas unohtanut Miken ja sadat muut miehet...

Lyhyesti sanottuna: Eric oli ihana. Hänen pehmeät huulensa kohtasivat suppusuuni. Sulauduimme yhteen. Se oli satumainen hetki.

Kunnes kuulimme kiljaisun. Olimme näköjään unohtaneet sulkea ulko-oven, kun ongelma kahdella jalalla astui sisään.

Kia. Hänen kasvonsa olivat ensin järkyttyneet, muttä pian katse paljasti tyytyväisen ja viekkaan ilmeen.

Irtauduin nopeasti ja tyhmänä Ericistä, joka toljotti ihmeissään Kiaa.