Helouu ! Kuten jo lupasinkin edellisen osan kommentissa, alankin heti väsätä kuudetta osaa. Kivaa, kun tarinaa kehuttiin, kun meinaan siis, etten ole mikään supermegaultra hyvä tarinoiden teossa. Kiitos kannustavista kommenteista, ne saivat kiinnostukseni nousemaan huimiin korkeuksiin. Ai, ja muuten, tämä osa voi sitten kuulostaa hieman fiktiiviseltä, (en tarkoita että tähän sisältyisi kentaureja, merenneitoja ja lentäviä yksisarvisia)sillä en ole aivan varma asioista tosielämässä.

Tässä teille lisää luettavaa:

Jokin ihme oli saanut minut lähtemään isyystestiin. Halusin kaikesta huolimatta sinne yksin, sillä tunsin olevani epävarma. En ollut tietääkseni Willille ja Bobille mitään velkaa, joten voisin livahtaa tieheni ellen haluaisi tietää tuloksia. Mutta sitten mieleeni juolahti, että jos lapsi vanhempana halauisi tietää isästään, olisin sen hänelle velkaa. Mutta silloin olisi jo vaikeaa varmaankin saada isäehdokkaita kiinni. Paitsi, jos isä olisikin Mike. Kenties olisimme silloinkin vielä naimisissa.

 

Odotin kärsivällisenä vuoroani. Viimein se tuli. Istuuduin tuolille Davya vastapäätä. Minusta tuntui, että Davy oli aina päivystysvuorossa, kun minä olin asiakkaana.

- Moi, Davy sai sanotuksi. - Mitäs täl kertaa? Sun kuule pitäs koht alkaa käydä toisella vastaanotolla, ku tää osasto on niinku tavallisille ihmisille. Ei paksuina oleville daameille.

- Tekisitsä palveluksen? Kysyin suoraan. - Oo kiltti, en tiiä ketää muuta lääkärii!

- No mitä mun pitää tehä? Mä pääsin just äske silt karmeel gynegologin penteleelt pakoo - en taho enää olla tekemisis raskaan olevien naisten kaa! Davy kielsi. - Ja mitä sä ees pyytäisit?

- No, sanoin. - Ku faijaehdokkaat haluu nii kuumeisest tietää et ketä on mun lapsen isä, nii etsä hei vois tehä pient isyystestii?

- No joha on perhana, Davy mutisi. - Onks sul niitte DNA:t?

- On, sanoin ja kaivoin pienet vanupuikot, jotka olivat eristyksessä muovipusseissa, - Täs. Mä kirjotin niitten pussien kylkee nimikirjaimet: B., W., ja M. Kai se selviit?

- No voi hittolainen, Davy kirosi. - Mä teen tän vaa tän kerran, et voit olla varma etten enää sekaannu suhun, jos kerran haluut olla niitten idioottien kaa..

 

Davy sanoi, ettei testeissä kestänyt kauaa. Joten menin odotushuoneeseen odottamaan tuloksia. Kumma tuo Davykin, sai jonkun mustasukkaisuuskohtauksen. Minun kai pitäisi tehdä selväksi, että meidän suhde on ohi. Ja se oli vain pienimuotoinen. Oikeastaan, niin pieni ja lyhyt, että sitä on vaikea edes suhteeksi määrittää - niin se on, ja niin se pysyy. Davy ehkä pysyy tarkastajanani, mutta suhdetta ei tule olemaan, eikä sitä ole koskaan ollutkaan.

 

Odotin kolme varttituntia. Sitten Davy kutsui minut luokseen. Olin käynyt pullakahveilla rauhoittaakseni mieleni.

"Noniin, tyttö, nyt se alkaa. Et voi enää perua, nyt saat tietää lapsesi isän, se on varma. Tämän jälkeen voit kehuskella sillä asialla, vaikka siinä ei ehkä ole mitään kehuskeltavaa.." ajattelin. Istuuduin tuolille jännityksestä vapisevana. Naamalleni venähti kylmä irvistys, vaikka tarkoituksenani oli hymyillä.

- Öh, Davy aloitti. - Me tääl klinikal ollaa toosi pahoillaa..

- Mitä? Kysyin haukkoen henkeäni. - Ettekste tunnistanu tulosta?

- Ei, tai siis, joo, tai siis, Davy sönkötti. - Me ollaa.. Tai siis..

- Antaa kuulua!

- Me kadotettii tulokset, Davy nolostui. - Mut me tehää uudet, pikimmin! Meil on vanupuikot tallella!

 

Minua alkoi väsyttää. Tukahdutin tunteeni Davya kohtaan. Mieleni olisi tehnyt haukkua hänet pystyyn ja nolata hänet ja koko sairaalan maine uutisissa! Jännitys vain kasvoi ja kasvoi. Mikseivät he voineet niin yksinkertaista asiaa edes hoitaa? Ei minulla ollut koko päivää aikaa odottaa jotain saakelin tulosta. Ehkä olisi parempi mennä kotiin nukkumaan.. Oho! Katsoin ikkunasta ulos, ja huomasin miten ilta alkoi hämärtyä. Pitäisi kai mennä pian laittamaan Mikelle illalllista, jätkä kun ei osannut edes tiskata keittolautasta.

 

Hetken kuluttua Davy kutsui minut luokseen. Hän oli vakavan näköinen.

- No, hävitittekste taas tulokset? Vai sekottuksne täl kertaa johonki verikokeesee? Kerro nyt jo ne tulokset!

- Sori oikeesti se edelline, Davy sanoi katuvan näköisenä. - Tuloksiin: Haluutko varmasti tietää?

Nyökkäsin viattomasti.

- Ok, tässä se tulee: Lapsen isä on: Michael!

- Mike! Ootsä tosissas? Ei voi, ei voi, ei voi! Mike? Se muka isäks! Eikä!

 

Menin kotiin hermostuneena. Mike haluisi varmasti tietää isyyden. Laitoin illallista, jotta hän rauhoittuisi hieman.

- No, mitä testetis sanottii? Mike mumisi ruokaa suussa. - Ketä on sen ipanan faija?

Olin hiljaa ja nielin keittoani.

- Hei, jos se oli se baarimikko, nii mä kyl venytän sen niskat kattoon asti!

- Rauhotu, sain sanotuksi. - Sä oot faija.

- Bobko? Mä kyll tapan se.. MÄ? MITÄENMÄVOIOLLASEKUOONNII..NII VAPAA!

- Ota iisisti, Mike, rauhoittelin. - Mä lupaan hoitaa sen lapsen, sun pitää vaa käydä töis, ei muuta.

- Mut, Mike pillitti. - Etsä vois tehä sitä.. Aborttii..?

 

Nousin ylös ja olin valmis heittämään keittoni Miken päälle.

- Ootsä hullu? Luuletsä et enää voi tehä aborttii? Ja luuletsä et mä oisin ees halunnu. On siinäki faija, mä sanon vaa et sun pitää noudattaa isällisii velvotteitas, ku tääs lapsi pääsee maailmaa!

- Mut Bella, Mike yritti.

- Turpa kiinni, kusipää, huusin ja lähdin portaita ylös. - Sun on sitä turha yrittää ees mun vieree, hemmetin kaaliaivo.

 

Menin nukkumaan. Heräsin vajaan tunnin kuluttua. Hoipertelin pystyyn heikkona. Yhtäkkiä tuntui kuin jokin olisi vienyt kaikki voimani. Kaaduin kuin hidastettuna lattialle.

- Puuh.., puhkuin. - Mikeh.. Tuuh.. Tännehh..

Ja pian se idiootti löysi minut, ja kantoi pihalle missä odotti jo taksi. Se ajoi pikaisesti sairaalaan.

Lepäsin noin kaksi varttia, ja heräsin sitten. Huomasin että Davy ja Mike juttelivat. Nousin pikaisesti ylös, ja menin istumaan Miken viereen.

- Mitä te puhutte? Kysyin.

- Äh, Davy sanoi. - Onnittelin vaa isyydest.

- Jaaha, huokaisin. - Olipa kivasti tehty..

- Nii, Davy palasi aiheeseen. - Siitä vauvasta...

- Mitä siit? Kysyin tiedonhaluisesti.

- Se on tota, Davy mutisi. - Sulle tuli keskenmeni.

 

- Keskenmeno, sanoin ja purskahdin saman tien hillittömään itkuun. - Eikää.. Yhyy!

Mike tuli oitis lohduttamaan minua. - Älä ny itke, hän sanoi. - Kyll sill lapsel on nyt parempi olla..

- Mitä se sua liikuttaa, kiljuin ja vedin Miken kädet pois harteiltani. - Sähä halusit eroon siit lapsest. Mä inhoon sua! Älä tuu kotiin enää, mä haluun olla yksin!

- Öh, Davy keskeytti. - Sun mahas hävii paris viikos, jote pian sua ei enää muistuta mikää siin vauvas.

 

Lähdin surkeana kotiin. No, ehkä vauvalla tosiaan oli nyt hyvä olla. Vaikka keskenmeno oli tullut, vaatteet puristivat silti minua. Minun piti edelleen käyttää löysiä äitiysvaatteita kuten ennenkin. Tartuin puhelimeen, ja näppäilin Willin numeron.

- Tiiätsä hei kuule paljo kello on, luurista vastattiin.

- Mä tääl, Bella, vastasin hieman loukkaantuneen sävyyn.

- BELLA!!! MITEN ON TULOKSET, OOKSMÄ ISÄ VAI???

- Ota iisisti ja tuu tänne, sanoin ja paiskasin hämmentyneenä luurin takaisin paikoilleen.

 

Pian Will harppasi sisään.

- Täällä sä oot, hän sanoi hengästyneeenä. - Mä olin nii huolissani..

- Suu kiinni, sanoin ja kohottauduin suruissani suutelemaan häntä. - Mitään lasta ei enää oo - se asuu nyt meitä korkeemmal.

- Siis häh? Teitsä abortin? Kuissä voit! Will loukkaantui selvästi.

- Ei, en mä tehy. Mulle tuli keskenmeno. Ei voi mitää..

 

Pyysin Williä lohduttamaan minua. Nytkun mitään lasta ei enää ollut, hän ajatteli voivansa iskeä minut nyt kun olen heikkona - ja onnistuikin siinä. Päädyimme nukkumaan samaan sänkyyn. Tällä kertaa emme rakastelleet, kuin van pari suukkoa, ja sitten nukahdin jo. Päivä oli ollut niin stressaava että nokoset olevat tarpeessa.

 

Mutta en tietenkään saanut nukuttua edes yhtä yötä rauhassa. Minua poltti kurkusta ja minulla oli hengitysvaikeuksia. Nousin rauhattomana seisomaan, ja aloin haukkoa henkeä.

- Willhh, vieh minuthh sairaalaanhh, sanoin. - En saah henkeähh..!

Will heräsi kiukkuisena, mutta pelästyi huomatessaan minun oirehtivat palavasti.

 

Hän vei minut sairaalaan, minne mennessä oireeni olivat jo lakanneet. Ja kas kummaa - Davy oli jälleen päivystämässä.

- Haha, Davy sanoi kun olin kuvaillut poltot. - Se oli siis vain joku pieni sekaannus! Haahaa!

- Mitä sä oikee sepität? Kysyin vaatien selitysta sekä puheisiin että kipuihini.

- Sun vauvas voi hyvin, hän naurahti. - Se vaa potkii!

- Potkii? Toistin. - Miten nii  potkii? Sehä lepää taivaissa?

- Se oli vaa sekaannus, Davy tirskahti. - Me luultii et tuli keskenmeno, mut sehä vaa teeskenteli. Sun lapsestasha vois tulla näyttelijä, ku kerta huijaa jopa mua.

- Siis, sanoin ja nousin seisomaan. - Täähä tarkottaa, et mä ootanki viel lasta! Ihanaa!

Syöksyin halaamaan Williä.

- Davy, mä tulin vaa pikku tarkastuksee ku.., täysin ylimeikattu ja yliruma nainen keskeytti takanamme. - Säkö se oot, Bella?

Käännähdin ympäri. Edessäni seisoin nainen, jonka kanssa olin ollut samalla luokalla peruskoulussa  - Kia!

Eikä yhteiset muistomme olleet niin - miten sanotaan - ystävyysrikkaita...