Hei vaan (: Nyt sitten tuleekin kolmas osa. Jos suinkaan ehdin, saatan kirjoittaa vielä neljännenkin osan tänään. Kuvat on jo valmiina. Toivottavasti pysytte perässä Isabellan elämässä, sillä hän on vähän äkkipikainen hahmo. Ja toivottavasti tajuatte mitä minä täällä teksteihin söhellän. Toivottavasti hilpeitä lukuhetkiä!

 

Rentouduin kylpyammeessa. Päivät kuluivat, ja Mike oli ottanut tavakseen nukkua sängyssäni. Emme me paljoa jutelleet, sanoin vain tarvitsevani aikaa. Mike ainakin näytti ymmärtävänsä sen. Toivottavasti. Mutta oksentelut jatkuivat. Minulla oli huono olo, ja olin huolissani terveydestäni. Siksi päätin pistäytyä terveystarkastuksessa, viimeisestä kerrastakin oli jo niin pitkä aika.

Bob tai Will eivät ole soittaneet - ja hyvä niin. En tiedä mikä minuun meni, kun sillälailla juoksin miehissä. Olin aina pitänyt itseäni kunnon vaimona, ymmärtäväisenä ja uskollisena. Mutta nyt en ymmärtänyt enää edes itseäni. Peiliin katsoessani näin vain kummajaisen, joka kuherteli vieraitten kanssa ja jätti nämä sitten yksin. Se en ollut minä, enhän?

 

Puin vaatteet ylleni, ja lähdin matkaan. Sain kävellä joitakin satoja metrejä bussipysäkille. Sitä sain odottaa vähän päälle 15 minuuttia. Istuin kärsivällisenä bussissa. Joukko ihmisiä toljottivat jokaista. Vuoroin minuakin. Hymyilin tekohymyäni ja käänsin katseeni muualle. Vihdoin pysäkkini koitti. Nousin epävarmana ylös, ja painoin nappia. Hetken kuluttua bussi pysähtyi, ja minä astelin kadulle. Näin edessäni suuren valkoisen rakennuksen.

 

Astuin sisään. Sairaalan käytävillä vilisi ihmisiä. Etsin terveystarkastushuoneen, ja menin sisälle odotushuoneeseen. Huone oli typötyhjä, seuranani oli vain pari kasvia ja lasten dubloja. Niistä joku oli rakentanut pienimuotoisen talon.

Istuin hiljaa ja vaivattomasti halvan näköisellä sohvalla. Minua alkoi jännittää, negatiivisesti. Entä jos olisinkin kuolemansairas? No, ehken sentään, mutta se voisi olla vakavaakin. Hetken ajan mietin jo, lähtisinkö karkuun ovesta. Ne mietinnät kuitenkin keskeytti huuto:

- Harleysson, Isabella!

 

Nousin jännittyneenä ylös, kohti kuulusteluhuonetta. Huomasin tarkastajan, joka oli tavallista komeanpi. Oikeastaan oikea komistus.

- Istuha alas, hän sanoi. - Oon.. Eh.. Herra Verne, Davyksi kutsutaan.

- Moi, sanoin punastellen. Mitä ihmettä ne lääkärit oikein ajattelivat, kun päästivät virkaan laittoman hyvännäköisiä miehiä? - Mä oon siis Isabella, jonka sä varmaa tiesit. Mä tulin terveystarkastuksee ku oon oksennellu päivät pitkät. Jos siis mulla olis joku sairaus.. Tai joku tauti?

Noh, tauti tai ei, kemiaa meidän välillä oli. Ja Davy osoitti kiinnostuksensa välittömästi. Hän oli niin hurmaava..

 

- Onks teil tapanaki viekotella asiakkait? Naurahdin.

- Ei tosiaa, Davy vastasi nauruuni. 

Sitten yhtäkkiä valkotakkinen, ilmeisesti apulaislääkäri astui esiin. Punastuin ja irtauduin Davysta.

- Mollie, me vaa, Davy hermostui ja naurahti epäinhimillisesti. - Ei kun siis, ei me mitää...

 

- Kuule, en mäkää tienny et sul on tapan kuherrella jokasen vastaantulijan kaa! Nainen huusi ärtyneenä. - Ei vitut ettei voi luottaa yhteenkää miehee! Senki paskiaine, tuu hakee kamas ja painu helvettiin!

Nainen paiskasi oven kiinni. Ei voi olla totta. Davy taisikin olla yhdessä tuon naisen kanssa! Miten minä aina sotken kaikkien kuviot. Pilasin Davyn suhteen... No, itseasiassa, omapahan oli vikansa, kun häpeällisiä ehdotti.

 

- Jatketaaks, Davy sanoi moitteettomasti ja kuin mitään ei olisi tapahtunut.

- Mitä! Huudahdin loukattuna. - Siis äske sun tyttökaveris yllättää sut mun kans, ja sit sä haluut viel jatkaa! Senki sika, ääliö, megaääliö!

- Siis, mähä tarkotin, Davy korjasi. - Et siis tota tarkastusta?

Nyt minä tunsin itseni megaääliöksi. - Siis joo, niinhä mä just sanoin...

Davy käski minun asettua sängylle. Hän sanoi tutkivansa pari perusseikkaa, ja tekevänsä parit testit.

 

 

Testit tehtyään ja tutkittuaan perusseikat, hän oli valmis kertomaan tulokset. En ollut itse ihan varma, halusinko kuulla ne.

- Niin, Davy sanoi ja katsoi minua vakavana. - Sua on onnistanut.

- Oikeesti?! Hymyilin. Onnistanut? En siis olekkaan oletettavasti sairas. - No, mikä mulla oli?

- Ruumiintoimintas on iha normii, Davy jatkoi.

Miten niin, normaalia? - Mitennii?

- Koska sähä oot paksuna! Davy hihkaisi. - Eiks ookki siistii?

Raskaana? Ei voi olla totta.. Minäkö raskaana? Kelle?

- Öh, kuka on sen isä?

- No, me voidaa tehä tutkimuksii, jos annat ehdokkaide DNA:t, Davy selitti. - Sovitaa toinen kerta. Mulle sopii ens viikon maanantai, klo 13.55, ja tiistai, klo..

- EI! Huusin. - En haluu testejä. Moro.

Lähdin tallustamaan surkeana mutta osittain iloisena.

 

Raskaana.. En ollut uskoa. Mutta olinhan vihdoin sentään. Ainoa asia mikä ihmetytti, oli se isä. Halusinhan tietää sen, mutta mikä sekamelska siitä syntyisi, jos kutsuisin Bobin tai Willin meille. Mitä Mikekin ajattelisi? Ainiin, Mike.. Miten kerron hänelle? Ehkä minun pitää vain hienotunteisesti vihjata, että naisseikkailut päättyvät nyt.

Havahduin kävelemästä bussipysäkille. Siellä oli jo joku. Hiukset värjätty, lasit silmillä. Kovin salaperäinen mies.

 

Istuin hänen vierelleen.

- Moro, mies sanoi. - Sairaalast tulos, vai?

Mitä se sulle kuuluu, ajattelin, mutta sanoin: - Joo.. Mä taidanki täst mennä. Meen toisel bussil.

- Älä mee, mies sanoi. - Mä oon Neon.

 

Neon painautui minuun kiinni ja suuteli minua. Hetken ajan olin mukana, mutta kun tajusin miten tyhmältä näytin, ja miten väärin se oli, irroittauduin hänestä.

- Ihan tosi, mä meen nyt! Kiljuin ja nousin ylös.

- Etkä mee, Neon sanoi ja tarrautui minuun kiinni.

Löin häntä poskelle.

 

Siitäkös Neon suuttui. Hän nousi ylös, ja löi minua kasvoihin.

Pyörryin siihen paikkaan. Neon katsoi minuun hetken kuin miettien, mitä minulle kävi. Hengitin hitaasti maassa.

Olin kuin koomassa. En muista siitä mitään, vain Neonin vihaisen irvistyksen. Se kurja mies! Minähän vain kieltäydyin muhinoimasta sen ällön kanssa.

 

 

Hetken töllisteltyään Neon kaappasi minut harteilleen, ja lähti lönkyttämään pitkin sunnuntaikatua. Hän jatkoi tiheikköön, joka oli neljän korttelin päässä talostamme. Paljon puita ja tiheikköä, kukkia ja muita kasveja. En tajunnut mitään, olinhan pyörtyneenä.

Hetken kuluttua Neon nosti minut pois, ja laski hennosti kasvillisuuden sekaan. Makasin tiedottomana keskellä metsää. Jos olisin ollut hereillä, olisin toivonut että joku löytäisi minut..