Heisulivei ! Mukavaa, että on pari vakituista lukiaa (= Lisäsin juuri Vieraskirjan sekä Tarinaan Liittyvät Kotisivut. Pahoittelen vielä, että kaksi ensimmäistä kuvaa ovat pieniä ja aika epätarkkoja -.-

  

 Mike havahtui. Hän todellakin oli tönäissyt Alexin alas. Mike toljotti alas. Ketään ei näkynyt mailla halmeilla.  Mike oli huomaamattaan toljotellut ruumista jo tunnin tekemättä mitään. Pitäisikö soittaa poliiseille? Mutta, Alex oli jo varmasti kuollut, joten Mike ei voisi tehdä enää mitään, paitsi myöntää jotta saisi elinkautisen istunnon. Tyhmempikin olisi tajunnut, että hän jäisi vielä kiinni.

Mike haki ison jätesäkin ja tunki ruumiin sinne. Hän vei sen kauas pellon taakse, jottei kukaan löytäisi sitä sieltä - tai ennekaikkea; ettei kukaan löytäisi Mikeä sieltä. Hän kaivoi kaksi tuntia isoa kuoppaa maahan hermostuneena. Hänen mielessään pyöri vain sanat: "Senkin Murhaaja! Tappaja! Sinät tapoit Alexin!"

Hän raahasi ruumispussin kuoppaan, ja ryhtyi lapioimaanhiekkaa päälle. Maahan jäi siitähuolimatta hiekkainen kohta, mutta Mike ei uskonut kenenkään tajuavan sen alla olevan jonkinlainen ruumis. Mike lapioi vielä loputkin hiekat sen päälle, ja lähti kotiin.

Hän oli aivan hiestä märkä, ja meni suihkuun. Pian hän tuli pois raikkaan hajuisena, ja pyysin häntä istuutumaan viereeni sohvalle.

- Mike, sanoi hermostuneena. - Voitasko me sopii? Katokku...

- Joo! Mike kuulosti hämmästyneeltä. - Mut.. Miks?

- Mit.. Etsä taho sopii?

- Joo siis tietty, mä rakastan sua! Mike kuulosti syvästi loukatulta. Mietin hetken, ennenkuin jatkoin:

- Me... Me ei oltu Alexin kaa minkäälaisis puuhin.., sanoi katuvasti.

Mikellä näytti siltä, että sanat tukkivat hänen kurkkunsa - OIkeestikko?

Nyökkäsin katuvana. Pian kuitenkin iloinen virnistys palasi huulilleni.

- No, se siitä, höpsö, sanoi ja annoin huulieni vaeltaa Miken huulilla. - Me ollaa nyt yhes, me saadaan lapsi - mitä muuta nainen vois elämältää toivoo? Oot nii iiiihana mies. Rakastan sua, aina!

Mike oli edelleen sanaton, mutta tekohymy valtasi hänen kasvonsa. Hän mietti yhä sanomaani.

- Ootsä kunnos?

Mike havahtui. - Siis, joo!

- Hyvä, sanoin hieman oudoksuen. - Mun pitää nyt mennä. Meen semmoseen vatsan kiinteytysjumppaan, jolla saan karistettuu nyt jo pari raskauskiloo.

Pakkasin jumppalaukkuni ja suuntasin kohti 'Liikunta ja Jumppa' - nimiseen kuntoutuskeskukseen. Kiirehdin tunnille sen minkä mahoillani pääsin. Tunti oli jo alkanut.

- Moi, sanoin ja tiirailin muita osallistujia.

- Rouva Harleysson, oletan? Sanoi pirtsakan näköinen, ilmeisesti kuntoohjaaja, energisesti. - Asetu vain lattialle, teemme pienia raajakuntoutuksia näin aluksi.

"Aluksi" mietin. Mitäköhän seuraavaksi? Minä en ollut usein käynyt punttiksella, sillä keskityin yleensä vain uimiseen ja siihen, että olin uimapukukunnossa keväisin ja kesäisin.

- Aijaa, mutisin ja laskeuduin hellästi alas. Muut naiset katsoivat minuun ihmeissään. Mitä tuo täällä tekee?

Onneksi pärjäsin suht. hyvin koko ajan. Lähdin nopeasti kotiin ja ryntäsin suihkuun. Oli ihanaa kun viileä vesi virtasi raskausvatsan päällä. Se oli kuin joku olisi silitellyt sitä.. Viivyin puolisen tuntia suihkussa unelmoimassa. Minulla oli koti, puoliso, pian vauva.. Mitä muuta tarvitsisin? No, kaikkihan sen tietää: Kian pois ulottuvilta. Se nainen... Hän voisi lähteä IHAN minne vaan, kunhan jättäisi meidän rauhaan tänne.

Toinen asia mikä mietityttyi, oli Miken hermoilu. Oliko miehellä ollut niiiiiiin hauskaa Kian kanssa, että hän jopa mietti häntä rakastellessaan minun kanssani? Kuivasin nopeasti itseni, ja menin laittamaan illallista.

Olin melkein kävelykyvytön, joten onnistuin laittamaan juuri ja juuri hampurilaisia majoneesin kera. Ne tuntuivat maistuvan Mikelle.

- No kultsi, keskeytin hiljaisuuden. - Mitä teit tänää?

Mike yskäisi. - Ai mitä mä tein..? Mike näytti siltä, että olisin kysynyt, kuinka pitkä hänen kalunsa on. - Sitä sun tätä....

Ja hän vastasi sen mukaisesti. - Ahaa.. Täällä on nii haudanhiljast nytte. Ihme ettei me kohta olla ruumiita, hahhah! Naurahdin 'hyvälle' vitsilleni. Mikeä se sen sijaan ei tuntunut naurattavan.

- Mä meen stadii, Mike sanoi ja lähti ovesta ulos. En sanonut mitään, vaan mietin minne Mike oikeasti menisi. Kenties Kian luokse? Meinasin lähteä Miken perään, mutta muistin viime tarkastuskäynnilläni lääkärin sanomat: "Pienikin rasitus voi käynnistää keskenmenon" ja se ei kyllä olisi tarpeen. Heitin hampurilaiset itkua pidätellen roskikseen. Painuin nukkumaan, vaikka minua ei väsyttänyt yhtään. Luin hetken pitkää romaania ihmissuhteista. Sitten silmäni painuivat väkisinkin kiinni.

Mike sen sijaan oli vielä aamullakin tutterissa ja vetämässä alkoholia. Hän ei ollutkaan Kialla, mutta sitä en tiennyt. Tiesin vain, että tämä herra saisi kuulla kunniansa palattuaan. Mutta miestä ei näkynyt mailla halmeilla. Kuina hän saattoikaan jättää viimeisillään raskaana olevan naisen yksin kotiin? Keskenmeno saattaisi tulla koska tahansa.

Mike otti ties kuinka monennen drinkin ja veti sen hetkessä, ei päänsärkyä, ei väsyttävää. Mikä tuon miehen pitää hereillä? Voin taata, ettei hän siemaissut kupillistakaan kahvia koko yönä.

Iltapäivällä toljotin tylsistyneenä teeveetä. Jumppatunti olisi ollut, mutta en voinut keskittyä kuntoiluun kun mieheni olisi Kian kaltaisen miestennielijän seurassa. Telkkarista tuli juoruohjelma. Se kertoi näyttelijä Celine Gryntin villistä elämästä. Olin jo nuorena oppinut, että juorut eivät melkein koskaan pidä paikkaansa, joten tokaisin vähän väliä: "Nii varmaa", "Just joo" ja "Ihan tosi...".

Sitten ajatukseni eksyivät taas Mikeen. Missä perhanassa se mies on! Aloin jo kuulostaa kiukkuiselta, vaikka enimmäkseen olin huolissani jätkästä.

Nousin ylös soittaakseni hänelle, kun...

...Lapsivedes kastelivat haarani. - VOI EI! Kiljahdin, ja hetken hermoiltuani paikallaan minä ryömin puhelimen luokse. Näppäilin tuskallisesti hätänumeron. Olin jo aivan hiessä. Odotin maailmani tähän astiset pisimmät kymmenen minuuttia. Pillitin kuin ekaluokkalainen kaatuessaan lattiamatolle. Ensimmäinen synnytkseni - eikä ketään tukena. Miken vika! Sen idiootin vika!

Sitten sairaanhoitajat ryntäsivät sisään ja kantoivat minut hytisten onnesta, että eivät olleet minun paikallani, ambulanssiin. He ajoivat valot villkuen lähisairaalaan.

Minut kiidätettiin synnytyssaliin, ja haukoin henkeäni uhkaavasti. Minun teki mieli kirkua hävyttömyyksiä sen minkä jaksoin, mutta hallitsin onneksi mieleni. Sitten kaikki sumeni. Pyörryin synnytyksessä, ja heräsin vasta pienestä huoneesta, vieressäni Davy.

Paloin halusta kuulla, mitä oli tapahtunut, mutta kehoni käski minua lepäämään vielä vähän aikaa. Sen tein, ja nukahdin välittömästi Davyn näppäillessä tietokonetta vierelläni.

Ja odotushuoneessa, ylläys-yllätys, oli ne kaksi tolloa supersankaria. Mitä ne täällä tekivät? Halusivat kai vain tietää, mitä vauvalle kuului, ja minulle..

Mutta Mikeä ei näkynyt. Sairaanhoitajat sanoivat ilmoittaneensa kaikille läheisilleni että vauva on syntymässä, mikä oli yllttävää. Bob ja Will tuntuivat keskustelevan aktiivisesti minusta, lapsesta sekä Mikestä. Heitä jännitti selvästi vauvan ensitapaaminen.

Sain kiskottua itseni sängynpohjalta. Huomasin, että minulla oli pelkät alusvaatteet ylläni. Marssin kuitenkin heti Davyn puheille.

- Missä lapsi on? Kysyin heti vilkkaasti, mutta hieman huolissani.

- Totaa... Davy mumisi. - Se on teho-osastolla..

- TEHO-OSASTOLLA? MIKS? MILLON? KOSKA SE TULEE TAKAS? Kysymyksiä sateli päähäni. Olin hyvin huolissani lapsesta. - Kumpi se edes on?

- Tyttö, Davy sanoi tekopirteästi.

Hymyilin huolestuneesti. En saanut komeaa kirurgipoikaa, vaan kauniin neitokaisen. Mieleeni juolahti heti, vaikka lapsi oli vielä teho-osastolla, että siitä tulisi ehdottomasti tanssija. Sitten aloin miettimään, että selviääkö tyttö edes osastolta kotiin.

Sitten kaksi ongelmaa tulivat juttelemaan innokkaasti.

- Missä lapsi on? Bob ryntäsi eteeni.

Will jatkoi vanavedessä: - Saadaaksme nähä se? Oikeesti, älä oo inhottava, Bella!

Sanoin miehille että lapsi oli tutkimuksissa, että oliko se kympin lapsi. Jos olisin kertonut teho-osastosta, miehet ramppaisivat jatkuvasti siellä vaatien tietoja vauvasta. Minä sen sijaan pakkasin tavarani, ja olin valmis lähtemään kotiin sen toivossa, että Mike ilmestyisi sinne.

Kuten jo arvelinkin, Mike loikoili selvästi alkoholille ja huumeille.

- Mike! Huudahdin heti. - Mitä sä oot tehy^

- En mjithää, Mike houraili.

- Oikeest, päivittelin ja haistoin kalman löyhkän.

- Hyi hitto! Sä haiset iha kuolleelt..., Kiljahdin.

- Nii, kuolleelt! Tiiäks mis mhää olinh.. HIK!!! Mike jatkoi. - Mä haudashin Alehxkin rhuumiinh pellolleh, koshka se thippu alash partsiltaah kuun meehh leiikkittiiiih.. HIK!

- MIKE! Kiljuin kauhistuneena. - MITÄ SÄ OOT TEHY?

 

Lopputekstit tähän loppuu:

Huomasittekin varmaan, että hahmot ovat muuttaneet ulkomuotoaan. Katsokaas, jouduin vaihtamaan konetta, ja tein niin samannäköiset simit kuin osasin :D