Muuten; tämä ei suinkaan tarkoita että Isabella jäisi tauolle :) Minusta on vain aika turhauttavaa koko ajan päivitellä osia, varsinkin kun niitä on jo kaksikymmentä kappaletta =))

Onneni paistoi kilometrienkin päähän. Olin todellakin onneni kukkuloilla. Jonas, minä, Ginny... Unohdinko jonkun? Ainiin, Sissy, tietenkin.

Aika kului, ja Sissy pääsi vihdoin sairaalasta kotiin. Otimme hänet avosylin vastaan, mutta hän ei oikein tainnut pitää Jonaksesta.

Se harmitti hieman, koska olisin mielelläni halunnut että kaikilla on kotonamme hyvä olla.

Unohdinko jo mainita, että Jonas muutti meille?

Hän oli täydellinen kihlattu. Hän huolehti minusta, rakasti tulevaa vauvaa kuin Ginnyäkin, omana lapsenaan. Minusta Jonas oli ainakin paljon parenpi isä kuin Mike. Hänhän oli riehunut putkassaa, murhaaja, hyväksikäyttäjä ja kaikkea. Luoja paratkoon, mitä olisi käynyt jos olisin käänyt sinne hänen kanssaan.

- Kukas se täällä uiskentelee, Jonas leperteli. - Muuten; ootko valmis jo tietämään vauvan sukupuolen? Me voitais nimittäin mennä yhes klinikalle, kulta?

- Mut Jonas, vastustelin. - Mun mielest on jännenpää saada tietää se vast syntymäs.. Kai sä ymmärrät?

Olin todellakin hyvin onnellinen. Meillä ei ollut yhtä ainutta kinaa pitkään aikaan.

Eräänä aamuna söimme herkullista aamiaista.

- Bella, Jonas aloitti. - Mä oon miettiny vähä asioita.

Yllätyin. - Aijaa?

- Niin että musta tää talo alkaa olla jo aika pieni meille kaikille, hän sanoi. - Ja kun me ollaan saamassa sitä vauvaaki..

- Totta, totesin. Talo alkoi jo todellakin olla melko pieni koko perheelle.

- Et siis mä vaa aattelin, jos me muutettais? Jonas esitti. - Jostain varmast löytyy joku kiva talo viishenkiselle perheelle.

Lupasin miettiä asiaa.

Aika kului ja oli minun aikani asettua äitiyslomalle. Minulla oli hyvää aikaa haravoida ja muutenkin siivota ja olla vaan.

Katselin ympärilleni, ja näin kuinka syksy oli jo täällä. Piha oli ruskan värinen ja kaunis.

Lehdet vain piti saada kasaan niin että piha näyttäisi siistimmältä.

- Pitäisiköhän meijän oikeesti muuttaa, mietin. - Olihan hima toki pieni, mut minne me niinku sit muutettais?  Ginnyki menis kohta kouluun. No, jos me ei nyt muutettais niin kauas et sen pitäs eroo frendeistää... No, kuitenkin; meil on nyt enemmä rahaa ku yleensä, ku Jonashan on lääkäri ja ne saa hyvää palkkaa... Toisinku mä, joka oon maikka.

Aloin siivouksen jälkeen selailla ilmoituksia kodeista. Siellä oli ilmoituksia kerros-, omakoti- ja rivitaloista. Minusta olisi kohtuullista hankkia omakotitalo. Joku iso, joku mukava, joku viihtyisä. Juuri niin, sen pitäisi olla kodikas ja tilava. Ne olivat vaatimukseni.

Yhtäkkiä nenäni eteen sattui ilmoitus suuresta tontista ja omakotitalosta. Kuvan perusteella se oli enemminkin huvila kuin omakotitalo. Eikä hintakaan ollut paha, noin isosta talosta. Päätin ehdottaa sen hankkimista jo tänään Jonakselle.

Kun Jonas tuli töistä kotiin, menin heti puhumaan hänelle.

- Kulta, sanoin. - Oon miettiny sitä muuttoo..

- Okei?

- Ja musta se olis hyvä idea! Huudahdin. - Mä löysinkin jo kohtuuhintaisen huvilan. Se oli uskomattoman ihanan näköinen, ja vain kahenkymmenen minan päässä täältä!

- Ihanko tosi? Jonas innostui. - Vai että oikeen huvilan? Ootko ihan varma?

- No, ku meil on nyt iha mukavast rahaa, nii miksei vähä törsättäis, nii ei tarvis muuttaa nii usein? Selitin innoissani.

- Hyvä pointti, sain Jonaksen pään täysin muuttumaan. - No, mikäs siin sit, ostetaan se!

Sissy ei ollut ihan innoissaan muutosta. Hänen mielestään olisi parenpi pysyä täällä kotona.

Hän ei opiskellut tai käynyt koulua. Hän makasi vain päivät pitkät sängyssään ja odottaen päivää, jolloin pääsisi pois luotamme. Tai oikeastaan, pois Jonaksen luota.

En suinkaan tiennyt tätä. Tai no, kyllä minulla oli tiedossani että hän ei ihan tykästynyt Jonakseen. Mutta en tiennyt että tämä vihasi oikein miestäni.

Eräänä päivänä tuli sitten muuton aika.

Muuttomiehet olivat jo vieneet kamamme uuteen taloon ja laittaneet paikoilleen.

- Äitii, äitii, millon me muutetaa? Ginny intoili jännityksissään.

- Sit ku Sissy tulee, vastasin huomattuani että Sissy ei ollut huoneessaan. - Missähän se tyttö mahtaa olla?

- Kai se koht tulee, Jonas mietti.

Pian sisään astui tutun näköinen tyttö.

- Vihdoinki! Huusin vihaisena. - Sissy miks sä oikee hidastelet!?

Menoks, sano Annie Lennox!

Otin Ginnyä kädestä kiinni ja kävelimme taksiin, joka veisi meidät uuteen taloomme.

- Jee, Ginny huusi.

Kahdenkymmenen minuutin jälkeen saavuimme perille. Astuessamme ulos autosta tunsin kuinka heleä maalaistuoksu valtasi kaikki paikat - vaikka olimmekin edelleen samassa kaupungissa -. Sissy astui epäluuloisena tarkkailemaan ympäristöä:

- Hyi helvetti, oli hänen ensimmäiset sanansa. - Tääl haisee iha hevosen vanha paska!

- Suu tukkoon, käskin. - Mitä Ginnyki viel ajattelee.

- Äiti, Ginny kysyi. - Miltä haisee hevosen vanha... Paska?

Mulkaisin kiukkuisena Sissyyn joka naurahti. - Tältä.

- Ei, Ginny, sanoin. - Täällä ei haise hevosen.. kakka. Täällä tuoksuu hyvältä, eikö niin, Sissy?!

- Öö joo, Sissy sanoi ohimennen ja lähti sitten sisälle.

Otin Jonasta kädestä kiinni ja toisella Ginnyä.

Kun pääsimme sisään, vein Ginnyn tutustumaan paikkoihin. Sitten menimme Jonaksen kanssa ihailemaan uutta taloamme.

- Voi tää on nii upee, kuiskasin enkä odottanut vastausta, vaan suljin hänen suunsa suudelmallani.

- Mmm.., Jonas mumisi ja suudelman jälkeen: - Oot oikees. Mä rakastan sua nii paljo, eniten koko maailmas!

- Nii mäki sua, vastasin hymyillen. - Mut kaikil on varmaa jo aika kova nälkä. Mä meen laittaa jotain.

- Okei.

Kipaisin keittiöön. Ruokakaapissa oli juuri sopivasti ainekset pastakastikkeeseen.

Aloin pilkkoa aineksia yhteen ja keitin spagetin löllöksi. Sitten lämmitin kastikkeen ja lisäsin parit mausteet annokseen.

Lopuksi laitoin vielä kaiken lautasille ja tarjoilin.

- Jonas! Ginny! Sissy! Tulkaa syömään! Kutsuin. Heitä ei tarvinnut turhan kauaa odotella.

Keskustelimme ruokapöydässä.

- Musta on vaa nii upeeta, sanoin. - Et me ollaa kihloissa. Eiks ookki?

- On tosiaan, Jonas hymyili.

Minusta alkoi jo tuntua, että tämä kaikki oli unta. Joku syvä uni, jonka horteesta herään aikanaan, ja huomaan että kaikki oli vain kuvitelmaa. Minulla ei olisi Ginnyä, Jonasta tai ketään muutakaan - paitsi tietenkin se yksi naistennaurattaja, jota en tahto muistella - seuranani.

- Milt maistuu, Sissy? Kysyin huomattuani ettei hän ollut pukahtanutkaan koko päivällisen aikana.

- Onhan se..., Sissy aloitti.

- Jos tarjoiltaisiin tätä ruokaa häissämme? Jonas innostui. - Ja ootko jo vilkuillut hääpukua? Ja pitäisi se päiväkin päättää..

- Rauhotu, Jonas, huokaisin. - Mehän just muutettiin. Paitsi olishan se kiva niistä häistä jonkin verran puhua..

- No puhutaan vaan, Jonas naurahti. - Kulta, mä rakastan sua niin...

- TURPA KIINNI VITUN PASKAPÄÄ! Sissy hiiltyi yhtäkkiä. - LOPETA NE VITUN HÄÄPUHEET MÄ EN JAKSA KUUNNELLA!
Katsoin Sissyä kummeksuen.

Sitten Sissy heitti vedet Jonaksen päälle. - Sissy mitä sä oikeen puuhaat? Kiljuin kun Sissy alkoi heittää ruokaa Jonaksen puhtaalle paidalle.

- Rauhotu, Sissy! Jonas pyysi.

Nousin ylös ja vedin Sissyn mukanani.

- Kristen! Huusin vihaisena. - Mikä sulla on oikee Jonast vastaa? Se on kiltti ja avulias ja..

- Ja se on sitä ja tätä! Mä en vaa kestä sitä! Sissy huusi takaisin. - Miks mun pitäs kestää?

Sitten aloin jankuttamaan sitä mitä minullekkin oli sanottu monta kertaa nuorenpana: - Et tuu pärjäämään missään jos et tuu toimeen ihmisten kaa.

- Aha!

- Sä et tuu toimeen sun äidin kaa, et mun, et Jonaksen etkä varmaa ees isäs kaa!

Sissy lähti huoneeseensa tuohtuneena.

Hän surffaili lopun päivää netissä, ja minä ja Jonas saimme olla rauhassa.

Sissy kävi sivuilla, ja chattaili vanhojen ystäviensä kanssa.

"Mä en oikeest kestää enää.. mä en kertakaikkiaa enää jaksa" hän kirjoitti.

"Eihän sun oo pakko kestää. Tuu mun kaa nii lähetää maailmalle. Mä oon harkinnu sitä jo kauan, enkä enää aijo tuhlata minaakaan täällä tuhrautumiseen. Tuu vaa mun mukaa" hänen ystävänsä Lily kirjoitti.

Sissy jäi harkitsemaan asiaa, ja kirjoitti pian vastauksen. "Okei, mä tuun".

Me sen sijaan hyväilimme toisiamme sängyllä.

- Onks kaikki varmast ok? kysyin tarkistaakseni että Jonas ei tuntenut enää itseään loukatuksi.

- On, on, Jonas vakuutteli. - Kyl mä tuun viel ihan hyviks ystäviks sun siskontytön kaa. Siihen vaa voi mennä aikaa, ja se vaatii paljon työtä.

- Joo, vastasin hymyillen, ja suukotin kihlattuani. - Mut ehkä me vähä intoiltiin liikaa häistä. Mun mielest olis hyvä odottaa ainaki siihen asti et vauva syntyy. Ettei tuu sit mitää ikävii yllätyksii esimerkiks häämatkal.

- Oot oikees, juu, Jonas hymyili. - Mut nyt käydää nukkumaan. Hyvää yötä, kulta!
- Samoin, hymyilin ja halasin häntä.

Heräsimme aamulla vähän yhdeksän jälkeen. Onneksi oli lauantai.

- Huomenta, kaunokaiseni, Jonas hyräili huomatessaan että olin hereillä.

- Huomenta, hymyilin säteilevästi. - Nukuitko hyvin ensimmäisen yön täällä?

- Erittäin, Jonas vakuutti. - Varsinkin kun sä olit mun vieressä..

Naurahdin ja suutelin kihlattuani.

Olimme aikeissa mennä olohuoneeseen katsomaan telkkua, ja minä menin edeltä.

Huomasin olkkarin lasipöydällä paperin, johon oli raapustettu tekstiä.

Otin lapun käteeni, ja luin sen:

"Hei.

Mä ajattelin, että ehkä olis parenpi antaa teille oma rauha. Mä en taho häiritä teitä, enkä olla koko ajan Jonasta vastaan. Se olis aika vastenmielistä, eikö? Joten mä lähdin matkalle. En viel tiiä minne päädyn, mut sillä ei nyt oo niin suurta merkitystä.

Mä lähdin mun parhaan frendin, Lilyn kans. Se tietää minne mennään. Mä lähdin viime yönä kolmen maissa.

Sanokaa terkkuja Ginnylle. Mä rakastan sitä, ja tuun muistaa sen aina.

Lisäks, terkkuja sulle, täti, koska säö todennäköisesti luet tätä lappua. Mä halusin miellyttää sua, mut me ollaa vaa nii erilaiset.

Ja terveiset viel Jonakselle. Pyydä silt mun puolest anteeks, ja sano etten mä tarkottanu mitään pahaa..

Mä lähden nyt.

T: Kristen

Ps. Älkää yrittäkö tavottaa mua, mä suljin kännykkälinjan ja heitin roskiin.

En tahtois sanoo tätä, mut, me ei enää nähä. Joten, älkää vaivatko päitänne enää mun asioilla. Mulla on nyt parenpi. Nii vastenmielistä ku se onki, mä rakastan teitä aina"

Purskahdin hillittömään itkuun.

Pian Jonas tuli luokseni huolissaan.

- Mikä on? Hän lohdutti syvälliseksi.

Osoitin posket kyynelillä paperia, jonka olin tiputtanut lattialle.

- Yhyää! Itkin.

Jonas luki nopeasti lapun ja järkyttyi hänkin. Minun vuokseni hän onnistui salaamaans en pirun hyvin.

- Kulta, hän sanoi. - Kaikki muksut lentää joskus pesästä.

- Nii muttei tollee! Yhyää, pillitin. - Mä oon surkee äiti! Miten mä koskaa pystyn huolehtii kahest teinistä ku en selvii ees yhest!

- Mut Bella, Jonas kuiskasi. - Ei Sissy ollu ees sun lapsi. Me osataan yhessä kasvattaa Ginnystä ja vauvasta upeimmat daamit koko tällä seudulla, usko pois.

Itkin päiviä, eikun viikkoja, ja aika kului,

Jonas sai minut taas hyvälle tuulella ja onnelliseksi.

- Kiitti, kiitin häntä siitä.

- Eipä mitää, Jonas naurahti. - Mä oon heti onnellinen ku säki oot. Kaikki on nyt hyvin?

- Kaipa on, hymyilin ja söin aamupalaani.

Pelleilimme ruoan kanssa kuin taaperot.

Voin kyllä rehellisesti todeta, että minulla on maailman ihanin mies.

Eräänä iltana istuimme sylikkäin takan lämmössä.

- Kulta, milloin voisimme mennä naimisiin? kysyin ottaen hääasiat jälleen puheeksi.

- Lupaan, että aletaan suunnittelee niitä heti ku toi yksi tuolta sun mahastas ponkasee pois, Jonas naurahti.

- Lupaatko? kikatin.

- Joo, ihan varmana. Suunnitellaa semmoset megahäät jonne tulee laulaa Malina Tavast tai joku muu superjulkkis.

- Nii, ja sit ainaki 1000 vierasta ja diskopallo ja kaikki, unelmoimme parodisesti.

Raskauteni eteni kovaa vauhtia, ja siitä tuli ainakin rantapallon kokoinen.

Aika kului jälleen, ja laskettu aikani olisi käsillä.

Ginny ei paljoa kysellyt Sissystä, sillä ei ihan vielä oikein tajunnut maailman menoa.

- Millon toi syntyy? Hän kysyi minun nostaessa tyttöä ilmaan.

- Iha kohta, vakuutin nauraen. - Susta tulee varmasi hyvä isosisko.

- Jee! Ginny nauroi. - Saanko mä päättää sen nimen?

- No katotaan, vastasin. - Keksitään se yhessä Jonaksen kanssa, okei?

- Joo, Ginny säteili.

Oli ihan tavallinen syysyö.

Heräsin siihen, että takapuoleni alla tuntui jotain märkää.

- Jonas! Kuiskasin.

- No...

- Mä kastelin sängyn.

- Ei se mitää, vaihetaa lakanat huomen.

- Eiku oikeest! Huusin, ja Jonas kääntyi kyljelleen. - Mun vatsaa polttaa.

- Mee ottaa buranaa...

- JONAS! Pakotatko sä mut kiljymaan sun korvaan, että nyt ne alko!

- Hei, ei sun tarvii mulle huutaa et sul tuli menkat... Eiku... Eihän ne ees tuu raskausaikana. Jote mitä sä sepität?

- VITTU HERÄÄ JO! MÄ SYNNYTÄN!

Jonas ponkaisi pystyyn järkyttyneenä, kun minä riuhdoin tuskissani.

- Ajetaa sairaalaan! Huusin.

- Ei me ehitä, Jonas rauhoitteli. - Mä autan..!
 

Miten synnytys onnistuu? Pääseekö terve lapsukainen maailmaan? Tyttö vai poika? Kenen geenit?

1. Tuotantokauden loppu. Kiitos seuraamisesta! Toinen tuotantokausi löytyy täältä. Sinne ei ole vielä ilmestynyt osia, mutta niitä on tekeille :)

t. mÄttu

Silmäni pyöristyivät lautasten kokoisiksi cavalier kingcharlesinspanielin silmiksi. Mulkaisin Jonasta, ja kipitin tyttäreni luokse.

- Mitä sä oikee näit? uskaltauduin kysyä. Toivoin hartaasti "en mitään" -vastausta.

- Toi mies yritti tappaa sut, Ginny sopersi. - Se ei päästäny sua peiton alta ja riisu sun vaatteet! Miks!?

- Voi sua, Ginny, naurahdin. - Ei toi yrittäny mua tappaa. Me leikittiin vaa... Tota... 'Aikuisten leikkiä'. Ei muuta!

- Aikuisten leikkii? Ginny kysyi. - Mä luulin et aikuiset ei leiki enää.. Mut toi mies pelottaa mua!

- Ei Jonaksessa oo mitää pelättävää, huokaisin. - Se on mun.. Hyvä ystävä.

- Yht hyvä ku isi? Ginny selvensi.

Huoh. Ginny ei ollut oikein tajunnut että minä ja Mike emme olleet enää yhdessä. - No, kulta, minä ja isi ei enää oikeen tulla toimeen. Mä pidän Jonaksesta, enkä enää niin paljoo isistä.. Tai sillee..

Vein Ginnyn nukkumaan ja peittelin tämän.

Minua alkoi hävettää, sillä me olimme Sissyn kanssa riidoissa sen takia, että kodissani ei kuljettu alusvaatteisillaan. No, nyt syyllistyin siihen itsekin.

Menin Jonaksen luokse osittain helpottuneena.

- Aattele, Jonas hymyili. - Nyt meijän ei tartte enää salailla meijän suhdetta. Me voidaan kulkee käsi kädessä, istuu sylikkäin ja suudella vapaasti. Ainoo, mitä meijän ei kannata tehä täällä on... se.

- Nii, myönnyin. - Must tuntuu kyl nyt nii ihanalt. Sä oot nii ihana. Komee, tunteelline ja ymmärtäväine. Toisinku se yks.

- Hei, sun ei kantsi enää ajatella sitä pellee, Jonas kannusti. - Se ei ansaitse kyynelen kyyneltä sun silmistäs, saatikka edes sen muistelemista.

Vedin nopeasti vaatteet ylleni. Päätin ottaa esille vanhan raskausvaateyhdistelmäni. Minusta alkoi tuntua että mahani paisui hyvää vauhtia kurpitsaksi.

Kävelimme käsikynkkää pihalle, joka oli jo tummunut yön pimeäksi. Sytytimme pari pihavaloa ja istahdimme penkille.

- Mä niin rakastan sua, tunnustin.

- Mäki sua, Jonas vahvisti.

Me aloimme muhinoida jännittävästi kuun ja parin pihalampun valossa. Se oli niin satumaista.

Istuimme lopun iltaa toisiimme käpertyneenä penkillä. Juttelimme syvällisiä ja hymyilimme toisillemme.

- Rakastatko mua paljon? Kysyin.

- Tietty, Jonas hymyili. - Kui?

- Rakastatko mua nii paljo, ettet piittaa vaik oonki paksun exälle?

- Rakastan.

- Rakastatko mua nii paljo, et voisit joskus sitoutuu mun kaa?

- Joo, Jonas vastasi ja suukotti minua suulle. - Rakastatko sä mua nii paljon, että et välitä vaikka mä työskentelen samassa työpaikassa mun exän kaa?

- Joo. Mä rakastan sua nii paljo, et voisin poimii kuun taivaalt vaik heti. Mä en oo ikin tuntenu näi. En ees Miken kaa.

Jonaksenkin oli ajallaan lähdettävä. Hän nousi vastenhakoisesti ylös ja otti minua käsistä kiinni.

- Mun pitää nyt lähtee, hän sanoi.

- Ääh, valitin. - Jäisit yöks!

- Emmä voi, pitää mennä kotiin. En haluis, mut pitää hoitaa yks juttu.

Okei. Toivotin hyvät yöt ja menin sisään. Kesälämmöt olivat haihtumassa ja tilalle olisi tulossa kylmä syksy ja sen seurauksena vielä kylmempi talvi. Saattaisi hyvinkin olla, että uudesta vauvastani tulisi pakkaspoika- tai tyttö.

Seuraavana päivänä minun oli mentävä töihin. Tietenkin, olihan maanantai.

Käskin Ginnyn vaihtamaan vaatteensa ylleen, olihan hän jo kuusivuotias tyttö.

- Äiti! Oon valmis! Hän huusi.

- Tuu tänne nii lähetää.. Tai oota! Mä vaihan viel vaatteet.

- Okei..

Pian olin vaihtanut tavanomaiset työvaatteeni ja lähdimme Ginnyn kanssa matkaan.

Kun ns. 'oppilaat' kasvoivat, samaan aikaan tuli myös helponpaa hoitaa heitä.

Istuin tylsistyneenä nallekarhutuolissa, jossa mietin että mitä tänään tekisi.

Menisinkö tapaamaan Jonasta, vai keskittyisinkö Ginnyyn.

Yhtäkkiä minulle tuli ällö tunne ja kipitin vessaan.

- Perhanan raskaus! Kirosin katsoen itseäni peilistä. - Ginnyn raskaus oli paaljon helponpi. Pahoivointi osoittautu loppuraskaudella. Mut eiku tää vauva päätti oksettaa mua jo ekalla kuulla.

Kastelin käteni vedellä ja pyyhin sitten kasvoni. Pesin vielä käteni ja kuivasin ne.

Sitten astelin takaisin katselemaan lasten perään.

Maria olikin minua vastassa tuima ja kiukkuinen ilme kasvoillaan.

- Mitä hitsiä sun tyttö oikee puhuu!? Hän suuttui.

- Öö mitä? Kysyin. - Mitä sä meinaat?

- Se hourailee jostain miehestä joka yritti tappaa sut eikä päästäny peiton alta ja riisu sut. Mä en taho ees kysyy mitä sä ja se mies teitte!
- Ginny on nyt tollane... Juoruilee kaikest.

- Mut tiiätsä et toi voi olla vaarallist! Mä voin kuules ilmottaa viranomaisille ja sossuille täst jos se tulee toistumaan!

Aika kului, ja kävin aika ajoi katsomassa Sissyä. Hän piti minulle ankarana mykkäkoulua, mikä lannisti minua. Häntä ei vielä päästetty pois sairaalasta.

Hän makoili eikä vilkaissutkaan tätiään. Hyväksyin sen vastentahtoisesti ja siirryin kahvioon.

Samalla kun kerran olin sairaalassa niin usein, oli myös gynegoligille varattu aika raskauden takia.

Istuin hoitosängylle ja odotin että hoitaja tutkisi mahani.

- Ulkoisia merkkejä ei näytä olevan oikein... Onko pahoinvointia, kipuja tai muuta vastaavaa?

Kerroin hoitajalle jatkuvasta oksentelusta ja pahoivoinnista. Hän määräsi minulle lääkkeen, ja ryhtyi sitten kuvaamaan vatsaani.

- No, miltä näytti? Kysyin vedettyäni päällysvaatteet ylleni.

- Se siel polskii pikku ameebana, hoitaja kuvaili. - Kaiken pitäs olla ok, mut muista syödä ja liikkuu. Tee vaikka vauvajumppaa.

- Okei kiitti, sanoin ja kättelin hoitajaa.

Olin juuri lähdössä, kun Alyssa kipitti luokseni. Hänellä oli aneleva illme kasvoillaan.

- Jaaha-jaaha, tiuskaisin. - Mä en taho puhuu sulle, joten mee muualle. Mä inhoon sua yli kaiken!

- Mut Isabella! Alyssa kuiskasi. - Mä oon niiiiiin pahoillani siitä mitä mä tein. Mä haluun olla sun frendi ja sopii meijän erimielisyydet!

Mietin hetken. Olikohan tuo totta? Vai teeskentelikö Alyssa vain?

Tulin siihen tulokseen, että hän oli rehdillä pohjalla.

- No, mikäs siin, sanoin. Ystäviähän ei voisi koskaan olla liikaa.

- Voi kiitti! Alyssa riemastui ja halasi minua, mikä tuli todellakin yllätyksenä. - Mä oon oikeesti pahoillani. Oikeesti.

- Mä uskon, hymyilin. - Tiiätkö muuten mis Jonas on? En oo nähy sitä tänää.

Alyssan suu mutristui vähän.

- En tiiä. Se on ollu jo monta kertaa 'myöhässä' töistä, Alyssa kertoi palauttaen hymynsä takaisin.

- Ahaa..

Pian kuulin kuitenkin kuinka ulko-ovi kävi. Sisään astui, kukas muukaan, kuin Jonas.

- Kulta! Riensin hänen luokseen. - Mis sä oikee viivyit?

- Mä olin.. äh.. Totanoin... Siivoomas. Koti oli nii hemmeti sotkune ettei siin kehdannu ees kulkee!

Nyökkäsin hieman tyytymättömästi.

Raskaus eteni ja päivät kuluivat. Minua alkoi oksettamaan yhä enemmän ja enemmän. Raivostuin vauvalle siinä mielessä, että olin vihainen kamalasta huononvointisuudestani.

Mietin, että koska Ginny oli ollut raskausaikana jo kiltti ja huomaamaton, kasvaisiko hän sen perusteella? Se ei olisi siltä osin kivaa, koska jos seuraava vauvani luonne kuvastaisi raskausajan pahoinvointia.

Hoitelin Ginnyä jo paljon pirteämmin.

Eräänä päivänä Jonas soitti minulle ja pyysi minua ulos.

- Tietty! Innostuin, sillä viime kerrasta oli jo mainittava määrä aikaa.

- Mä haen sut kaheksalta.

Järkkäsin Ginnylle lastenlikan, ja pian Jonas tulikin hakemaan minua.

- Jonas! Kiljahdin kun hän veti minut syliinsä suojaan.

- Hei kultsi, hän tervehti. - Mä vien sut yhteen paikkaan.

- Minne? Intoilin kärsimättömästi.

- Se on salaisuus, Jonas sanoi salamyhkäisellä äänellään.

Vaihdoin nopeasti mustan ihonmyötäisen mekkoni ja tilasin taksin.

Se tuli yllättävän nopeaan ja pian astuimme sinne sisään.

- Minne mennään? kuski tiedusteli.

- Ravintola Madmoaselle Pyriciin, Jonas naurahti.

- Mikä se on? ihmettelin. - En oo koskaa ollu siel aikasemmi!

Pian olimme jo Madmoaselle Pyric -ravintolan edustalla. Jonas maksoi taksin joka ajoi samantien tiehensä.

Hän otti minua käsistä kiinni ja lausui:

- Oot nii kaunis tänä iltana.

- Kiitti, sä oot komee, vastasin säteilevästi.

- Eiköhä mennä sisään?

Madmoaselle Pyric oli hyvin rauhaisa ja moderni paikka. Istuimme kynttilänvalossa pidelle käsistämme kiinni.

- Sä suorastaa hehkut täällä, Jonas hymyili.

- Kiitti.

- Oot just sellane naine kenest oon unelmoinu. Rehelline, uskolline ja kaunis.

Vastasin kehuihin puhtaalla hymylläni.

- Eiköhä kohoteta malja, ku kerta tääl ollaa? Jonas ehdotti vilkuttaen samalla tarjoilijattaren luokseen.

- Kaks lasillist kuoharii, hän tilasi.

- Selvä, tulee tuossa tuokiossa, tarjoilijatari hymyili kullalleni.

Pian lasit olivatkin jo kämmenissämme ja kohotimme maljan.

- Meille!

- Meille..!

Yhtäkkiä Jonas alkoi kaivaa taskustaan jotakin.

- Oon ajatellu jo pitkään. Ja musta nyt olis oikee hetki virallistaa suhteemme.

- Isabella Harleysson, tuutko vaimokseni?

Olin ällikällä lyöty. Halusin pongahtaa ilmaan ja tuulettaa koko maailmalle mitä minulle äsken kävi.

- IIK! Kiljaisin. - Ootsä tosissas!?

Jonas nyökkäsi ja ojensi rasian minulle.

- Kulta se on ihana! Ilahduin pistäessäni sormusta sormeeni. - Tulen,  tulen, tulen TULEN!

Jonas suuteli minua pitkään, eikä minulla ollut kyllä mitään sitä vastaan.

Tanssahtelimme vielä himmeässä kynttilänvalossa toisiamme hyväillen.

Tätä rakkautta mikään ei voisi estää. Ei mikään.

Oli vain minä, Jonas ja Ginny. Se oli perhe. Sekä tietenkin tuleva vauva.

Rakkautemme oli puhdasta kuin mikä. Rakastimme toisiamme aidosti.

Osat 17 ja 18 ilmesty aikas tiuhaan.. ELI JOS ETTE VEILÄ LUKENEET SEITSEMÄTTÄTOISTA OSAA; TEHKÄÄ SE NYT :>>

Tuli tossa vielä mieleen, että tätä tarinaahan on ilmestynyt jo aikas monta kuukautta :o neljä kuukautta ainakin.... Huhhuh!

Alyssa Evans ajoi autonsa autotalliin. Hän oli hyvin tyytymätön ja äkäinen. Kuinka saattoi olla, että joskus niin rakastava ja ihanteellinen avopuoliso osoittautuikin täydelliseksi toopeksi? Miten hän saattoi hylätä kauniin ja hyväkuntoisen Alyssan ja siirtyä sinkkuäitiin jonka huostassa on huorahtava teinilikka ja tuleva vauva? Mitä ihanaa siinä muka on? Alyssa oli rikas sinkkunainen, iso kämppä ja lellivanhemmat. Hyvä ammatti ja lemmikkikoira. Se on siihen Isabellaan verrattuna sata kertaa houkuttelevanpaa.

Joten, miksi Alyssa ei muka kelpaisi? Jos hän oli ennenkin kelvannut, niin miksi ei nyt?

Alyssa nousi kiukkuisena autostaan, ja kaivoi käsilaukustaan kotiavaimen. Hän väänsi sillä lukkoa ja aukaisi saman tien oven luksustaloonsa.

Ihmiset ylipäänsä miettivät, että miksi tuollainen rikas nainen joutui käymään töissä.

Alyssa raahusti sisään, ja huomasi koiransa nukkuvan sohvalla.

- Niklas, hän huudahti. - Sä vittu likaat mun yyberhyvän sohvan! Älä vaa sano et kusit tänne jonnekki...

Niklas-koira hätkähti ja nousi uikutellen lattialle ja käpertyi matolle.

- Eksä tiiä et sulle on olemas oma koppaki!?

Alyssa päätti rentoutua tapansa mukaan kylvyssä.

Tässä kylpyhuoneessa he olivat vielä joskus Jonaksen kanssa kuherrelleet ja peseytyneet yhdessä.

Okei, ehkä hieman pervoa...

Mutta noita aikoja ei voi noin vain unohtaa. Alyssa ei ollut tarkoittanut mitään pahaa menetteässäni vieraan pojan neitsyyden. Ei hänen aikomuksensa ollut loukata avomiestään.

Hänen ja Jonaksen suhde oli muutenkin vähän villiä. Alyssa halusi paljon sitä, mutta Jonas halusi ahkerana työntekijänä panostaa työhönsä ja hankkia perheen ja vaimon ja paljon lapsia. He halusivat aivan eri asioita, mutta silti tunsivat vetovoimaa toisiaan kohtaan. Loppujen lopuksi Jonas jätti Alyssan petoksen takia.

Kylvyn jälkeen Alyssa sai idean.

Hän meikkasi nopeasti ja soitti tuttuun numeroon.

- Jonas puhelimes.

- Moi, tääl Alyssa!
- Aha, oliks jotai asiaa? Meinaan mul olis muutaki tekemist ku kuunnella valitust kaksneljäseiska..

- Oikeest Jonas! Kuuntelisit nyt mua kerranki!

- Ok sit.. Sano asias.

- Mä halusin pyytää anteeks et loukkasin sua tänää aikasemmi. Mä tulin vähä kadeks ja sillee. Voitasko me pysyy frendeinä, Jonas? Oo kiltti!
- Frendeinäkö ihan varmasti? Kyl se sit varmaa käy.. Kattoo nyt.

- No, mä kysyisinkin nyt ystävyyden nimist et tahotko tulla tänne mun luokse ku on vähä tylsää.

- Njaa.... Emmä nyt tiiä...

- Tuu nyt! Mä lupaan et en tee mitää tyhmää enkä lähentele!

- No, jos mä nyt sit tulisin.

Kului pari kymmentä minuuttia, ja pian Jonas tuli Alyssan ovelle.

- Helou, hän tervehti ja halasi Jonasta.

Jonas kiusaantui tästä, ja vannotti että heidän ei kannattaisi väärinkäsitysten nimissä hirveästi lähennellä toisiaan. Sitäpaitsi Alyssa oli luvannut.

- Selvä sit, Alyssa esitti loukkaantunutta.

Alyssa naurahti ja lähti kävelemään keittiötä kohti.

- Anteeks mun sopimaton asu, hän tirskahti. - Mut mä tarjoon lasilliset. Punast vai valkost?

- Öö tota..

- Punast! Sehän oli sun lempparii, eksnii? Alyssa hihitti kaikkitietävästi. - Ootas vähä..

Alyssa kaatoi laseihin punaviiniä, vuosilukua 1990.

Hän ojensi toisen laseista Jonakselle ja he siemailivat sitä kuin joskus aikanaan.

- Miltä maistuu? Alyssa kysyi. - Onks hintansa verosta?

- Onha se, juu, Jonas nyökytteli. Hän oli kovin hämmentynyt ja kiusaantunut koko ajan.

- Anteeks, Alyssa totesi ja lähti kipittämään yläkertaan. - Mua häritsee mun sopimaton asu. Mä käyn vaihtaa yhen kivan puvun päälle ja tuun sit takas!

Hän  veti puvun yllensä ja palasi Jonaksen luo.

- Nätsy, Jonaksen oli pakko todeta. Alyssa suorastaan odotti kehuja. - Mut ei sun ois tarvinnu...

- Höpis! Alyssa naurahti. - Mä en oo käyttäny tätä varmaa kahteen kuukautee. Saa tääki tulla kaapist ulos.

He nauroivat täyttä kurkkua Alyssa ylenhauskalle vitsille.

- Mitä jos pulahdettais poreammeesee? Alyssa ehdotti muka viattomasti. - Tulis kato mun bikineille jotai käyttöö tai sillee..

Jonas epäröi. Pystyisikö tätä pitää tavallisana? Onko normaalia, että expari kylpee yhdessä poreammeessa ystävyysmielellä... On kai.. Tai ei sittenkään. Tai kyllä.. Kyllä se on normaalia!

- Miksei, Jonas vastasi haikalevana.

He jutustelivat ammeessa niitä näitä potilaista, mutta sitten Alyssa alkoi siirtyä aiheesta aiheeseen.

Alyssa nojautui minun miestäni vasten ja hyväili tätä.

- Alyssa.., Jonas mutisi. - Sä lupasit..

- Suu kiinni, Alyssa tirskahti. - Haluut tätä kumminki. Haluut mua.

- En taho, Jonas vilkuili ympärilleen. - Hei oikeesti...

Voisitsä tajuta!?

Eikä aikaakaan kun Jonas oli jo noussut ammeesta ja pukeutumassa.

- MÄ LÄHEN NYT! Jonas tiuskaisi vedettyään viimeisetkin vaatteensa ylleen. - Ja iha turha yrittää enää. Sä oot kiero paska lehmä. Mä en sua kaipaa. Sä oot vaa lellipentu ISABELLAN rinnal. Mee kasvaan, teinilikka.

- Mut Jonas, enhänmä sitä tahallaa.. Mä annoin mun tunteille vallan! No, sä ainaki tiiät milt must tuntuu..

- Voi kumpa vois sanoo saman! Jonas ärjyi. - Jos sä vittu tajuaisit sä et enää juoksis mun peräs vaa jättäsit mut rauhaa. Voitsä pliis tehä nii? Mä haluun elää ISABELLAN kaa, joka on vähän kokeneenpi ja osaa ottaa vastuuta.

Ja PAM.

Alyssa nyyhkäisi äkäisenä ja asteli sisälle. Plääh, taas se jätkä houri siitä Isabellasta.

Mikä siinä naisessa oli oikeasti niin ihmeellistä? Miksi tällainen täydellinen nainen ei vetänyt lainkaan puoleensa miehiä, toisinkuin se Isabella. Sehän on kamalan vanhakin! Varmaan jo jotai kolmekymmentä.

Alyssa on nätti ja kaikkea. Vaan ei kelpaa herramiehelle, ei.

Jonas oli luvannut vielä 'piipahtaa' rakkaansa luona.

- Kulta! Ilahduin nähdessäni Jonaksen.

- Heips hani, Jonas naurahti ja valloitti minut suudelmallaan.

- Herra kuules nyt! Tirskahdin. - Miten työ? Ja Sissy?

- Sen pitää viel jäädä sairaalaan pariks päiväks testeihin. Täst saattaa tulla jonkinmuotoine kyttäasia.

- Miks?

- Koska teinityttöjä on lähiaikoin raiskattu jo useanpaan kertaan, ja sillä ei näytä olevan loppua. Noo, puhutaa nyt meist, Jonas kertoi.

- Eikä puhuta, päätin. - Vaan mennään ylös juttelemaan eleillä nyt ku Sissykään ei oo tääl.

Raahasin Jonaksen ylös, ja esittelin sänkyni.

- Koklaa, ehdotin ja halasin häntä ja me molemmat kaaduimme sängylle.

- Toosi pehmee! Joonas naurahti.

Hän suuteli minua poskelle ja riisui lasini yöpöydälle.

Pian, yllätys-yllätys, äkkäsimme toisemme jo peiton alta.

Kikattelimme kuin pikkuteinit ja 'pidimme hauskaa'.

Se oli huvittavaa. Toisaalta, minua alkoi pelottaa että mitä tästäkin seuraisi. Sitten muistin taas että en voinut tulla raskaaksi. Minähän olin jo raskaana.

Yhtäkkiä kuulimme peiton alta pienen lapsen kitisevän ja kauhistuneen äänen.

- Äiti, Ginny nyyhkytti. - Mitä te teette?

En voi uskoa, että olen kirjoittanut, kuvannut ja tehnyt jo seittemäntoista osaa... Eihän se niin kovin paljoa ole, mutta se lähenee kahtakymmentä joka on ainakin minulle aika suuri luku :D:D

Naurahdin mystisesti ja suljin valokuva-albumin. Se toi mieleen paljon nuoruusmuistoja, niin hyviä kuin huonojakin.

Etenkin huonoja...

Minusta alkoi tuntua, että elämäni on yhtä säälittävää paskaa. Itsensäsäälimistä, voivottelua, toivotonta wannabee-angstia.

Elämäni olisi muututtava. Jokainen negatiivisena vietetty minuutti on siinä enkä tulisi koskaan saamaan sitä takaisin. Sekä, positiiviset ihmiset eläisivät pitenpään.

Oli kuitenkin yksi pikku seikka joka olisi vielä hoidettava.

Sissy-nimittäin. Minne se tyttö oikein katosi? Liittyikö se silloiseen riitaamme mitenkään? - Varmasti. Jos hän tahtoi muuttaa pois, olisihan Sissy voinut ilmaista sen minulle jotenkin tai edes sanoa hyvästit. Mutta toisaalta, sellaisessa mielentilassa jossa kuvittelin Sissyn olleen, tulee tehdyksi mitä tahansa.

Yritin tavoittaa tyttöä, mutta hän ei vastannut kännykkään.

Ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin soittaa poliisi paikalle. Tyttö olisi löydettävä.

Poliisi saapui paikalle kun kerkesi. He eivät pitäneet tapaustani kovin vakavana, teinithän saavat aina joskus tarpeekseen ja häipyvät pariksi viikoksi omille teilleen, mutta palaavat aina kuitenkin takaisin.

- Hei, tervehdin paikalle saapunutta neiti Poliisia. - Kiitti et  pääsitte tulemaan.

- Mikäettei, nainen naurahti ja kätteli minua. - Mä olen Oliveria Starmuck.

- Isabella Harleysson. Tuu, mennään ruokasaliin.

Ohjasin Oliverian ruokapöydän ääreen.

- Niin, asiahan koski sitä kadonnutta teinityttöä? Hän kysyi.

- Joo, nyökkäsin. Se on ollu kadoksis eilisillast asti.

- Nimi? Oliveria kysyi ja raapusti jotakin lehtiöönsä.

- Sissy... mutisin ja yskäisin; - ..Kristen Amanda-Lilith Portells. Lyhythiuksine massateini.

- Kiitti, Oliveria kiitti ja tenttasi minulta vielä muutamia perusasioita. Sukulaissuhteita, ikää, koulua ja muuta.

Tentin jälkeen Oliveria Starmuck lähti. Hän lupasi yrittää parhaansa siskontyttöni etsinnässä.

Jäin kotiin oman tyttöni kanssa.

Päätin omistaa tyhjän aikatauluni Ginnylle. Tyttö oli kasvuiässä ja kaipasi nyt huomioita enemmän kuin koskaan, joten päätin antaa sitä. Leikimme koko päivän yhdessä ja yritin olla normaalina tytölleni, ettei hän alkaisi kysellä Sissystä.

En ollut vielä ihan tietoinen siitä, että Oliveria oli tehnyt mojovan löydön...

..Ennenkuin minulle soitettiin iltakympiltä. Sissy oli löydetty erään vanhan omakotitalon ullakolta ja täysin alastomana.

En ollut uskoa korviani. Pelkäsin pahinta. Eikai Sissy-rukka ollut joutunut kokemaan sitä kamalaa tekoa, eihän...

Lähdin heti sairaalaan, minne Sissy oli tuotu. Ja täysin arvaamattomasti sairaala oli sama, missä kultani työskentelee.

Hän tuli minua vastaan ovelle.

- Hei kultsi, tervehdin hymylläni. - Kuis Sissy voi?

- Mitat on peruslukemil, Jonas kertoi.

- Eli se pääsee jo pia pois? Arvelin.

- No, tuu kattoo itte.

Jonas vei minut huoneeseen jossa oli monta sairaalasänkyä potilaineen.

- Tulitko kattomaan uusinta tyttöö, Kristeniä? Tilaa valvova nainen kysyi.

- Joo.

Nainen osoitti sormellaan nukkuvaa siilikampauksen omaavaa tyttöä.

- Sissy! Kiljahdin ihmeissäni.

Jonas tuli rauhottelemaan minua.

- Kaikki ok, hani? Hän kysyi muttei näemmä odottanut vastausta koska sulki suuni mojovalla suukolla.

- Lopeta, naurahdin, mutta vakavoiduin. - Sissy ei saa tietää..

- Miks?

- Siks, että mä en nyt kestä. Me ollaa vähä riidois ja sillee. Se varmast ei enää antais mulle anteeks, kai sä hiffaat?

Jonas empi. - Kai mä nyt hiffaan... Mut jos täst on tarkotus tulla jotai vakavanpaa sun pitää joka tapaukses kertoo siit, Bella.

Noin viiden minuutin kuluttua näin kuinka Sissy avasi silmänsä. Hän oli vielä lyhythiuksisenpi ja meikit olivat aivan tummat.

Sissy nousi ylös. Hän katseli ympärilleen ihmeissään, ja hänen silmistään paistoi selvästi turvattomuus.

- Mis se on!? Hän huudahti pelokkaana. - Älkää vaa tuoko sitä tänne..!

- Tyttö-hyvä, katsoin häntä oudoksuen. - Mitä? Kuka?

Hän nousi ylös ja tarkkaili lepohuonetta.

- Kaikki hyvi, Sissy, se on nyt ohi, lohdutin ja olin valmis halaamaan häntä.

- Hei, älä sä luule et me ollaa frendei, Sissy perääntyi. - Mä en anna kuule anteeks helpol.

Katsahdin nolona huvittuneeseen päivystäjään. - No, milt näyttää? Onks Sissy ok?

- No, muutoin mut sille on tehtävä viel ihan pikku testi... Ihan pikkunen, ei hätää! Nainen vakuutti.

- Niin mikä testi? Utelin.

- No..., neiti mutisi ja jatkoi sitten: - Kun kato Kristen löydettiin sellaissa mielentilassa ja ilman rihman kiertämää ja sellaisesta paikasta... Sille on tehtävä raskaustesti...!

Niinpä niin.

Henkilökunnan yksityisessä kahviossa, jossa olin oman mussuni kanssa juonut piristävät kahvit, siemaili nyt tuo ärsyttävä akka, Jonaksen exä kahviaan. En voi mitenkään ymmärtää, miten Jonas kestää omaa exäänsä joka päivä! Hehän ovat sentään työkaverit. Minä en kestäisi Mikeä edes samassa kaupungissa.

No, toivottavasti osaan pitää varani Alyssan kanssa. Hän ei saisi missään tapauksessa vaikuttaa väleihini Jonaksen kanssa, taikka tunkea Jonaksen kainaloon. Ei, en kyllä sallisi sellaista.

Hänellä oli kyllä aivat muut kuin poissa pysymiset mielessä: Hän tulisi yrittämään sitkeästi minun ja Jonaksen erottamista, keinolla millä hyvänsä.

Kun Sissy ei halunnut puhua minulle, kipaisin Jonaksen kainaloon. Toki se oli vaarallista kun Sissy lepäsi samassa rakennuksessa, mutta niin kutkuttavaa että oli pakko tarttua tilaisuuteen ja mennä hieman kuhertelemaan.

- No, millos aattelit kertoo Sissylle, tai ylipäänsä julkistaa meijän suhteen? Jonas tenttasi.

- No kattoo nyt.. Ginny ei ainakaa oikee viel tajuu, ku justhanmä erosin sen faijast, vastasin. - Sen mielentilan kannalt olis parenpi jättää tää asia nyt huomioitta. Sitku kato Ginny on isonpi nii se kyl hiffaa.

En ottanut lainkaan huomioon, että Sissy käveli huoneen ohi ja katseli kun me kuhertelimme.

Hän lähti ovet paukkuen käytävään. Järkytyin ja juoksin tytön perään.

- Sissy, oota! Mitä sä oikeen näit...

- Vitun huora! Paskakasa! Lehmä, oikee jakorasia! Mä näin kaiken! Sissy kiljui raivoissaan.

- Mut Sissy, taivuttelin. - Mä vaan seukkaan.

- VAAN!? Sissy pauhasi. - Vitun horo oikeesti, mä luulin et sä et oo semmone jakelija niinku mutsi, mut ei, samanlaisii molemmat!

- Sissy kuuntele mua! Yritin, mutta Sissy paukautti oven kiinni ja lukkoon.

Hän meni istumaan sängylle.

Kuinka mutsin sisko pystyi tekemään tollasta?

Kuinka se saatto olla samanlaine kun mutsi, jonka takia tyttö oli saatettu maailmaan, ja joka katosi heti kun oli mahdollista?

Ei, ei. Se ei saattanut olla totta.

Sissy oli vain toivonut pientä perhekeskeisyyttä, nytkun hän oli palannut äitinsä kulmiin, tosin hieman katkerana.

Suruttelin Jonakselle ongelmiani. Hän halasi minua rohkaisevasti ja kannusti:

- Kyl se siit. Kyl me täst yhes selvitää, mikää ei voi tulla tän jutun tielle.

Niin toivottavasti... - Mut mä en tajuu mitä tein taas väärin... Ei olis koskaa pitäny hankkii lasta ku en selvii ees yhen teini-iäst!

Pian kuitekin aloin taas itkeä. Ettäs kehtaan! Menin katumaan Ginnyn hankkimista, ei nyt saisit kyllä hävetä, Isabella!

Yhtäkkiä, kukas muukaan, kuin Alyssa astui sisään huoneeseen.

- Joo, jos muistat, hän sanoi. - Sissylle tehtii raskaustesti.

- No, milt näyttää? Jonas tiedusteli, mikä näemmä ärsytti Alyssaa.

- Possui, Alyssa naurahti omahyväisesti. - Jonas, sulle tulee iso perhe elätettäväks. Muista et ehit viel vetäytyy !

- Joo thx, Jonas nyökkäsi. - Tuskin me vähää aikaan oikee mennää naimisii, mut kiitti vinkist. Sä voit nyt lähtee, koska mun päätä alko särkee sun kiminä.

Alyssa nosti nokkansa pystyyn ja marssi loukattuna ulos ovesta.

Mutta, jälleen yksi asia oli varma: Minä saisin siskon tyttären tyttären, eli toisinsanoin; minusta tulisi isotäti!

Käänsin kylkeäni. Yritin saada unen päästä kiinni, mutta se oli mahdotonta.

Kello läheni kahdeksaa illalla, eikä Sissyä näkynyt missään. Olin luullut hänen lukkiutuneen huoneeseensa, mutta lounasaikaan kävin kurkkaamassa, mutta tytöstä ei ollut jälkeäkään.
Ei minua se tyttö suuresti huolettanut, hän kun oli jo aika vanha, mutta pelkäsin, suoraansanottuna pelkäsin, että tyttö sortuisi samanlaisiin typeryksiin kuten äitinsä, ja tekisi saman. Sellaisesta toiminnasahan oli Sissy saanut alkunsa...

Pian Ginny kuitenkin kutsui minua.

- Äiti! Tuu lukemaan mulle iltasatu!

- Etkö sä pärjää edes yhtä iltaa ilman sitä...

- En! Äiti tuu tai mä alan itkee!

Ei auttanut muu kuin kivuta portaat ylös ja tulin Ginnyn huoneeseen.

- No, mitäs luetaan? Kysyin.

- Luetaan se satu siitä jäniksestä joka oli ylimielinen ja kilpikonnasta ja siitä juoksukilpailuista ja niistä tyttöpupuista ja siitä voitosta ja..

- Selvä! Rauhoittelin. - Odotas täs ku äiti käy hakemas sen. Älä karkaa mihinkää, äiti tulee ihan pikapikaa.

Kapusin portaat alakertaan, josta löysinkin heti sadun Kilpikonnasta ja Jäniksestä.

- No sepä kävi äkkii, totesin vetäen kirjaa esiin.

Vedin epäonnekseni samalla toisenkin kirjan. Se tipahti pölyisenä lattialle.

Nostin sen nolona, ja puhalsin pölyt pois. Sen kannessa luki: "Valokuva-Albumi".

Paloin halusta selata sitä vähän.

- Ginny! Äiti tulee ihan pian, äiti tekee vain pari juttua, odota muru siellä!

Avasin albumin. Kas kummaa! Siinähän poseerasin minä... Miten kamalan näköinen olinkaan, ja erilainen! Hiukseni olivat kirkkaan punaiset, naama pisamilla ja nuo meikit. Huhhuh!

Aloin vähitellen palauttaa mieleeni noita aikoja... Aikoja, kun äitini vei minut Stensenin Sisäoppilaitokseen, Olampiaan...

(Noniin, nyt alkaa sitten pikkuinen kerronta nuoruudesta... Oi, nuoruudesta...)

Avasin vaatekaapin oven. Olisiko minulla nyt kaikki mukana? Aivan kaikki? En saisi nyt unohtaa yhtikäs mitään.. Täältä ei olisi niin lyhyt matka uuteen kouluuni. Nyt piti muistaa kaikki asiat vaatteista kyniin.

- Hmm... Tarttenkohan mä sittenki tota Sveart Hartsin kokoelmalevyy... Tuskin.. Tai joo! Mehä voidaa sit muijien kaa bailaa kimpas..! Haha!

En malttanut odottaa kouluun pääsyä. Koko kesäloma oli hurahtanut Reneä hoidellessa.

- Alas jo tulla, kuulin alakerrasta. - Meijän pitäs alkaa läksii, Bella!

Kipitin pihalle, jossa äiti jo odotti minua.

- Voi, oon nii ylpee sust, Bella. Meet jo ylä-asteelle! Hän onnitteli.

- Nii joo, kiemurtelin. - Onpa sulla ihana paita!

Minua hieman arastutti puhua siitä. Oli toki kivaa, oikeastaan ihanaa mennä kouluun, mutta äiti oli pannut minut sisäoppilaitokseen. Kaipa se oli hänelle niin helponpaa, kun ei koko ajan tarvitsisi juosta tytön perässä, auttaa läksyissä ja päntätä kokeeseen yhdessä.

No, niinhän sitä sanotaan, mennään siitä mistä aita on matalin...

...Ja sanonta sopi mainiosti äidin uuteen sulhoon. He olivat menneet naimisiin keskikesällä.

Mies oli upporikas, mutta kamala haiseva pappa. En ollut koskaan tykästynyt häneen, toivoin vain että äiti näkisi joskus muutakin kuin paksun kukkaron.

Miehen nimi oli Spencer.

Spencer tuli ärtyneenä ulos ja karjui äidille:

- Voi samperi soikoon! Ettekste vois jo läksii täält vittuun?! Mä en kestä noit kaht tuol ines! Ottakaa jo se kärry ja painukaa hevon perseesee.. Mä haluun viel iltahuvit muija! 

- Ota iisisti, Spen. Mä tuun kyl kohta.. Etkö viittis puhuu 'iltahuveist' Bellan seuras...

Äiti vippasi minulle auton avaimet.

- Täs. Mee avaa kärry, mä tuun koht. Selvitän pari juttuu Spenin kaa. Lue tai vaik kuuntele radioo, hän sanoi.

Toljotin vain hiljakseen eteeni ja yritin laskea päässäny kuinka kauan kestäisi ajaa uuteen kouluuni.

Pian sitten äitini tuli jo.

- Eikun sitten vaa "menoks, sano Annie Lennox!" Hän naurahti ja käynnisti moottorin.

Mummini, Violet Portells, huolehti kotona Renestä.

- Nii, ja sit se katto mua sillee: Ostatko jotain?! Ja mä juoksin Julietin peräs sinne pukukoppiin! Haha!

Mummini katsoi Reneä oudoksuen. - Kyllä se mun aikana oli toisin; me toteltiin vanhenpia tai tuli satikutia! Kyllä sunkin pitäsi totella.. Mitä se äiti oikeen opettaa teille! Luoja paratkoon sitä naista!

Ja Spencer jäi onneksi kotiin. En olisikaan kestänyt viimeisiä tuntejani ennen kouluun menemistä hänen kanssaan. Se jätkä osasi aina valittaa pienimmästäkin asiasta.. Ei voisi pahenpaa isäpuolta toivoakaan, sanon minä. Yleensäkin mietin, että mikä tuossa kundissa oikein viehätti äitiä. Ruma, mutta ihan varakas. En kyllä tajua, miksi sitten hän pukeutuu kuin kadun kasvatti. Pummi, vanha pöllö!

Mutta ihanaa oli kuitenkin; Vuosi ilman häntä. Tai no melkein, pyhät ja lomat jouduin kestämään Spenceriä..

Automatka sujui nopeasti ja ihan mukavasti. Pian olimme perillä.

- Tässäkö se on? Stensenin ylä-aste? Äiti kysyi.

Nyökkäsin. - Taitaa se olla se. Ihan kivan näköne, jatkoin. - Tuutko ineen vai hyvästelläänkö nyt?

- Hyvästellään vaa nyt, äiti päätti. - Parenpi etten tuu.. En kestä niitä maikkoi, sori vaan.

Äiti nousi autosta perässäni. Hän halasi minua.

- Oon nii ylpee sust, Bella. Muista sit olla ahkera, älä lintsaa. Ja älä käytä kaikkii rahojas siihe vessan röökiautomaattiin.

Niin juuri, röökiautomaattiin. Vanhempainillassa oli päätetty antaa oppilaille edes vähän viihdettä. Ja koska äiti itse oli ketjupolttaja, olis kohtuutonta kieltää moinen.

Naurahdin.

- Joo, en käytä kaikkia rahojani. Lupaan. No, sun pitää varmaa nyt mennä, moikka mutsi! Nähää sit joskus.

- Pärjäätkö nyt ihan varmasti? Äiti tenttasi.

- Joo joo.

- Muista sitten myös että älä vittuile maikoille, vaik ne onki sen tarpees. Kato mäki selvisin peruskoulust kutosen arvosanal. Ja kato mua nyt! Nainen parhaassa iässä, naimisissa ja rikas kuin mikä!

Ahaa....

- Ok, no moi sit mutsi mä meen nyt moro! Selvensin ja tuuppasin äidin autoon istumaan. - Pärjäile säki ja lähetä Renelle terkkui. Moro!

- Okei okei, mut muista vielä yks juttu! Älä sit pelleile Miken kans..

Sitten hän hurautti tiehensä.

Harhailin vähän pihamaalla, mutta pian joku halasi minua takaapäin.

- Vikki! Kiljahdin. Halasin häntä. - Sä oot jo tääl!

- Nii joo, hän kikatti. - Ihana nähä sua. Millon me oikee nähtii viimeks... Kesälomaa enne? Ku mun piti lähtee sinne Flowiin. Ootsä ok?

- Joo, vastasin. - Ja arvaas kuka ei oo enää sinkku?!
- Iik! Vikki huudahti innoissaan. - Kenen kaa sä oot?! Kerro, kerro, kerro!

- Miken kaa! Aattele! Iik! Kiljuin mukana. - Hihi!

Pian jouduimme menemään jo luokkaan. Katselin ympärilleni, ja laskin, että luokassamme oli yhteensä seitsemän oppilasta. Stensenin sisäoppilaitos ei näemmä ollut kovin suosittu.

Esittelenpä nyt luokkani: Takarivi, vasemmalta oikealle; Nicolas "Nick" Riley, James Okyo, ja Michael "Mike" Harleysson. Eturivi, vasemmalta oikealle: Victoria "Vikki" Moore, minä, Isabella Portells, Catherine "Katy" Stonewall ja Kia Olive.

Sitten opettaja: Helene Drew. Aika ankara ja tiukka. Oikeastaan melkoinen paskapökäle. Pakko vain kestää -.-

- Hyvää päivää oppilaat! Minä oon Helene Drew, teijän lukuvuoden perusopettajanne. Harjoitan tiellä paljon, paljon aineita ja muuta. Toivottavasti otatte minut hyvällä vastaan! 

Koko luokka oli aivan hiljaa, kunnes...

...James purskahti hillittömään nauruun. - Kokeitako teetät meil? Haha! Meil on tommone vitun ruma akka maikkana ja kaiken lisäks tommone... Ehh... Tommone mummo! Haha!

Tunnin päätyttyä menin Miken luokse.

- No, mitässä? Kysyin. - Mul oli sua ikävä.. Ihan totta!

- Mitäs täs.. Frendien kaa ja sellast... Joo mulki sua... En ite?

- Olin kesän himas ja sillee... Mutisin ja katsoin Mikeä silmiin.

Ja pian hän sai moiskautuksen suulle.

- Voi, sä oot nii ihana! Hihitin innoissani.

- Öh joo, Mike sanoi hieman nolona. - Ei tääl.. Tyypit tuijaa. Nähää joskus. Mä meen nyt moi!
Ja hän juoksi tiehensä.

Katy oli varsinainen riitapukari ja kovanaama. Hän onnistui aina hankkimaan jostakin mustan silmän. Tyttö poltti ja joi minkä ehti.

Meidän välimme olivat hyvät. Pidin Katysta, koska hän oli hullu ja osasi naurattaa vietävästi.

Katy asui tietääkseni sijaiskodissa, sillä hänen äitinsä oli juoppo ja jäi sossuilta kiinni,

Onneksi sisäoppilaitoksen yläkerran naistenvessaan oli pystytetty röökiautomaatti. Muuten en kyllä olisi pärjännyt.

Menimme heti ensimmäisellä vapaa-ajalla sinne Vikkin kanssa.

Röökipaketti maksoi vain vaivaiset 30 simeleonia.

- Ei vittu, sanoin. - Se on nii halpaa! Mun rahat riittää varmaa koko kuukaudeks! Haahaa!

Kun molemmat olivat ostaneet askinsa, sytytimme ne ja polttelimme.

- Siis, ootsä kuses johonki? Kysyin hieman ujosti.

- Emmä nyt tiiä...

- Kerrro! Käskin.

- Kylmä nyt sillee oon... Mut älä kerro kellekkää, Vikki myönsin.

Kikatin. - Onkse Nick? Tai James? Kerro nyt! Hei mä tiiän; se on James, eksnii?

- No ehkä.... Vikki mutisi salaperäisesti.

Ruokalan puolella poitsun jutustelivat meistä mimmeistä.

- Sä oot siis Beltsun kaa yhes? Nick kysyi.

- Joo ollaa, Mike myönsi. - Mitennii?

- Eiku piti vaa varmistaa, etten vahingoskaa iske sitä hottist, Nick iski silmää.

- Ja niinku sä sen muka saisit, Mike naurahti. - Vitut!

 Tyttöjen makuuhuoneessa Katy onnistui potkaisemaan tyhjää, ja taikovan esiin pari kolme kaljapulloa.

Meille tulisi kiva ilta, todellakin...

^Noei, se oli sitten vain vitsi, mutta olen minäkin uurastanut tämän tarinan kanssa, juonien, lavastuksien, henkilöiden sekä kaiken muun ohella.

Ps. Olkaa sitten kilttejä, ja jättäkää jälkenne viekkuun :>

VAROITUS; TÄMÄ OSA SISÄLTÄÄ SITTEN MATERIAALIA, MITÄ KUKIN KATSOKOON JA LUKEKOON OMALLA VASTUULLAAN!

Jonas oli pyytänyt minut kahville henkilökunnalle osoitettuun kahvilaan. En edes tiennyt, että lääkärit käyvät kahvilla..

- Aika kiva, minä tokaisin hörpäten kahvia. - Siis sun työ ja kaikki. Mä en ikimaailman olis jaksanu opiskella lääkäriks.

- Mikskä sä sit valmistuit? Jonas kysyi.

- Öh, mutisin. - Toimistosihteeriks! Nii!

Tosiasiassa en oikeastaan tiennyt edes, mikä oli toimistosihteeri. Olin kuitenkin kuullut ammatin jonkin TET asian yhteydessä joskus pienenpänä.

- Aa, Jonas sanoi ja silmäili silmiäni. - Sul on kauniit silmät.

- Kiitti, hymyilin ja aloin nousta pöydästä. - Sun pitää varmaan palata duuniin, ja mun pitää mennä himaan hoitamaan... Mun koiraa.

Valheita vain pöllähti maailmaan koko ajan.

- Koiraa? Ok sit - nähää joku päivä, Jonas pettyi ja suuteli minua.

Olin matkalla ulos, kun kuulin kenkien kopostelua lähistöltä. Oletin sen olevan Jonas, joten käännyin lämpimästi häntä kohti.

Mutta tulija ei ollutkaan Jonas.

- Vitun muija painu vittuun täält! Alyssa karjui.

- Mitä!

- Jätä kuule Jonas rauhaa se on mun jätkä hemmetin horo! Alyssa jatkoi ja antoi jääkylmän vedes kastella kaulukseni.

- Hyi hitto, mist hyvöst toiki oli?!

Eikä aikaakaan, kun oma teräsmieheni ryntäsi sisään. Hön syöksyi antamaan Alyssalle punottavan posken.

- Oikeesti; lopeta jo! Jonas huusi. - Mä en enää jaksa sua, painu kuule ite vittuun senki lehmä!

- Mut..., Alyssa sopersi hieroen poskeaan.

- Ei mitää muttii! Jätä mut rauhaan, mä en oo sulle mikää orja tai velvolline. Mietitsä ikinä miks me ei olla enää yhes? Mee elämässäs eteenpäi nii kaikki on tyytyväisii..!

- Okei, no mä meen täst, livahdin pihalle.

Seuraavana päivänä menimme Ginnyn kanssa eskariin. Meitä vastassa oli Hello Kitty - paitainen hieman tukeva rouvashenkilö.

- Päivää, nainen sanoi ja esittäytyi: - Mä olen Maria Collegts. Oletan että oot se Harleysson?

- Totta, myönsin ja esittäydyin minäkin: - Oon Isabella Harleysson, ja täs on mun tytär, Ginger Harleysson.

- Selvä, Maria nyökkäsi. - Me tehdään sitten tästedes töitä yhdessä. Anna mä kerron vähän; Tää tyttö täs on Fia, lattialla on toi ponihäntänen Tara, pipopäinen poika Bret,  pikkusen pitkähiuksinen Paul ja viimesenä Chris.

Ginny sai nopeasti ystävän, Taran. He leikkivät yhdessä nukkekodilla.

- Sitte tää tuli käskemää laittaa ruokaa, Ginny selitti liikuttaen samalla nukkea.

- Joo, ja sitte tää laitto kasviskeittoo ruokaks..

- Eikä! Jooko etse ei suostunu laittaa mitään ja tän piti sit kokata, Ginny päätti.

Myös minulla oli ihan kivaa. Leikitin Paulia.

Minusta tuntui, kuin Maria olisi koko ajan tuijottanut vierestä ja arvostellut tekemisiäni.

- Kiikunkaakun, lepertelin pojalle.

- Hihahahahahhahahhha, Paul naureskeli.

Myös Fia katsoi vierestä selvästikkin odottaen vuoroaan.

Kohta tuli myös lepoaika. Tytöillä ja pojilla oli omat huoneensa. Vein Ginnyn ja muut likat sänkyihin ja suukotin.

- Nuku nyt päikkärit, käskin. - Lähetään sit sen jälkee himaan. Nuku hyvin.

- Okei, Ginny sanoi ja lösähti vuoteelle. - Mä en mellasta, oikeestaan mua väsyttää jo.

Ja pian huoneessa kantautui äänekäs kuorsaus.

- Voi noita likkoja, naurahdin ja painuin alakertaan.

Alakerrassa Maria oli väsännyt meille sämpylät, oikeastaan hampurilaiset.

Mietin, mitäköhän lapset sanoisivat, jos saisivat tietää.

- Istu tohon pöytään, Maria osoitti. - Se on sun valvontapöytä.

- Ok, sanoin ja istuuduin. Haukkasin hampurilaista. Se oli kylmää, mutta ihan maittavaa minun mieleeni.

Syödessäni en pukahtanutkaan. Meillä oli kovin ankeaa, mutta onneksi työpäivä loppui lyhyen. Hain Ginnyn vuoteesta ja puin hänet. Pian olimmekin jo linja-autossa.

Kun tulimme kotiin, ryntäsin puhelimeen. Jutustelin kaikessa rauhassa Jonaksen kanssa.

- Nii, hihitin. - Mullaki sua. Joo, joku päivä, katon sitte kalenterista. Joo, haha!

Sitten yhtäkkiä eteeni astui alusvaatteisillaan oleva Sissy.

- ÄÄK! Kiljahdin ja tiputin luurin. Nostin sen pikaisesti ja selitin: - Mun pitää nyt mennä pusuja moimoii!

- Mitä hittoo? Sissy kysyi ihmeissään tuijottaessani häntä. - Etkö oo ennen rintsikoit ja pikkuhousui nähy!

- Kuules nyt, neiti näpsä, suutuin. - Meillä EI kuljeta alkkareilla! Ties mitä Ginnyki ajattelee!

- Herranjumala, "täti", mitä vitun vikaa täs on? Pitäskö mun sit hilluu tääl vittu tissit paljaana!
- Ei hemmetissä, silmäni pullistuivat. - Tääl saa olla vähintään toppi päällä! Mitä sullekki on oikee opetettu, Sissy!

- No sori, Sissy otti itseensä ja tönäisi minua matkalla huoneeseensa.

- Saisit kuule olla kiitolline ku saat ees asuu tääl! Huusin hänen peräänsä.

Sissy paiskasi oven perässään.

- Ei oo yhtää samanlaine ku musti. Jos se olis tääl, mä saisin vittu juosta pihal huutelemas herjauksii nakuna! Mut ei, mun PITÄÄ asuu ton vanhanaikasen kyökkipiian nurkissa. Ei vittu.

Hänen silmilleen tippui kyyneliä.

Pian hänen puhelimensa soi.

- Sissy.

- Tiiät hyvin, kuka on täällä, puhelimesta vastattiin. - Mulla on sulle ohjeita...

- Ei! Sissy kuiskasi. - Ei enää, sä sait haluamas, mä en haluu enää olla sun kaa missää tekemisis, onks selvä?!

- Ei, mies vastasi puhelimesta. - Kuule, nyt sä tottelet tai itket ja tottelet!

- Okei, okei, Sissy itki. - No mitä?

- Tavataan huomenna Kolkkotiellä, mies kertoi. - Puol kaheksan, aamulla. Pukeudu erilaisesti, laita vaik lasit ja aja tukkas siiliks.

- En varmana!

- Nyt vitun likka tottelet! Mies karjaisi. - Sä ajat tukkas niil rahoil, mitä mä sulle viimeks annoin. Pue jotain mist sua ei tunnisteta  - nähään silloin. Moi.

Seuraavana aamuna varhain Sissy livahti huomaamattani ulos.

- Mitäköhän tästki tulee, Sissy voivotteli. Hän oli jo käynyt leikkauttamassa hiuksensa lyhyiksi kuin miehellä.

- Mua pelottaa, hän mietti.

Pian hän tunsi jotakin takamuksessaan.

- VITTU PÄÄSTÄ IRTI! Hän kiljui ja löi miestä laukulla kasvoihin. - Päästä irti saamarin sika!

- Ehei, mies naureskeli eikä päästänyt irti. - Mmm.. Muhkeaa. Entäs sitten tissit?

- Hyi vittu, Sissy kiljui.

Miehellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lyödä Sissyltä taju kankaalle.

- Käyhän se näinki, mies mietti ja raahasi teinitytön autoonsa.

Auto ajaa huristeli tiehensä kuoppaiselle maalaistielle. - Kohta oot kotona, söpöliini, Mies naureskeli omahyväisesti.

Kohta kotona, joo...

Sissy heräsi kahden tunnin jälkeen ullakolta. Tummasti maalatulta ullakolta.

- Mitä sä musta haluut! Sissy kiljui.

- Sä tiiät varsin hyvin, muija, mies nauroi. - Joten eiköhä aleta toimiin?

- Ei! Sissy aneli. - Mitä tahansa muuta, ei sitä! Mä en kestä!

- Ehei, nyt tehdään se. Katotaa mihin laiffi meijät sen jälkeen vie! Haha!

Sissy vapisi pelosta, kun mies alkoi riisumaan häntä. - Oo kiltti..!

Ei onnistunut. Pian Sissy oli ilkosillaan, ja mies hihitti tyytyväisyydestä.

- Sä oot hotti, hän nauroi.

- Mä en anna tätä sulle ikin anteeks, Sissy itki. - Mä soitan poliisit! Sä joudut linnaan etkä koskaan pääse sielt pois! Mä takaan!

- Ja mä takaan, et sä teet nii vain mun kuolleen ruumini yli, muija, mies hekotti. - Eletään kuitenki nyt nykyhetkessä, ja pistetään töpinäks.

Mies painoi Sissyn tuolille pelokkaanpana kuin koskaan ennen.

>

Kutittelin Ginnyä. Hän kikatti söpösti korviini.

Raskaus... Taas.. Olin jättänyt kertomatta Mikelle. Tulisi vain lisä haloota. Sitäpaitsi, meidän vuosipäivämme oli jo ovella. En halunnut nyt pilata sitä hetkeä. Ja toivottavasti ei Mikekaan.

- Mamii, Ginny kikatti. Hän oli alkanut jo ajan mittaan puhumaan. Ei hän osannut vielä puhua kuin äidinkieliterapeutti, mutta huomattavasti paremmin kuin minä sen ikäisenä.

- Nyt nukkuun, prinsessa, minä naurahdin ja näin kuinka Ginnyn ilme synkkeni. - Mutta huomenna jatketaan, kulti?

Sitten hän hymyili ja antoi katseensa valaista koko huoneen.

Menin sohvalle istumaan. Mike ei ollut kotona. Hän oli varmasti juhlistamassa vuosipäiväämme kamujen kanssa, mikä on aika omaperäistä, eikö sitä pitäisi viettää vaimon kanssa? No, olin extrahyvällä tuulella, joten ei se haitannut. Kunhan mies tulisi aikaisin kotiin.

En malttanut odottaa, vaan menin valitsemaan vaatteet.

Kävin läpi monia vaatteita, ja lopulta päädyin mustaan mekkoon.

Se oli aika ihonmyötäinen ja sopiva vuosipäivälle. Niin, vuosipäivä.. 25. seitsemättä. Silloin olimme menneet naimisiin. Tasan vuosi sitten. Kuinka aika menikään nopeasti..

Valitsin vaatteet ja laitoin hiukseni nutturalle.

Menin kylpyyn. Kaadoin ammeeseen kylpyvaahtoa ja vedin vaatteet yltäni. Toivon mukaan Mike ei tulisi vielä tuntiin.. Siinä ajassa saisin kaikki valmistelut tehntyä. Kun hän tulisi kotiin, olisin valmiina juhlistamaan tätä päivää. Hän saisi vihdoin huvinsa, ja molemmat olisivat tyytyväisiä. Voi, kunpa kaikki menisi niin!

Putsasin kainaloni suihkusaippualla ja huuhtelin lopuksi meikkini pois.

Sitten laitoin hiukseni ja meikkasin uudelleen. Vaihdoin mekon ja istahdin sohvalle odottamaan miestäni.

- Jipii, myhäilin. - Tätä päivää on saanut kyllä odottaa... Milloinkohan Mike palaa?

Kello kului. Kymmentä yli yhdeksän, kaksikymmentäyli, puoli kymmenen...

..Eikä Mikeä näkynyt missään.

Minua alkoi väsyttää. Kun viimeksi katsoin kelloa, se näytti kolmeavaille yksitoista. Sitten silmäni painuivat kiinni.

Missä ihmeessö Mike oli? Eikai hän ollut unohtanut suurta päiväämme.

- Ei sentään, heräsin meteliin ovelta. Mike tuli! Nyt voisimme juhlia!

Mutta hän palasikin pullo kädessään. Riensin eteiseen, missä hän virnuili.

- Kulta, aavistin pahaa. - Mis sä olit?

- Beltsyyh, Mike houraili. - Baila bailaa!

- Sähä oot umpikännis! Tuhahdin. - Tiiäksä mikä päivä on tänää?

- Perjantaih-ilta, Mike huudahti. - Känni-iltah! Baila bailaaq!

- Entäs meijän vuosipäivä, synkkenin. - Muistatko? Vuo-si-päi-vä!

- Mikääh? Mike sanoi. - Ei se oo tänääh - mää meenh nyth..

Kyyneleet virtasivat poskilleni. Kipaisin hakemassa Ginnyn kehdosta. Humalaisena Mike voisi tehdä mitä vaan - eikä Ginny ansannut tällaista. Hän ansaitsi hennon ja lempeän vanhemman, kiltin ja suojelevan. Mutta ei. Hän sai kaksi paskiaista.

- Älä huoli, Ginny, itkin. - Kyl me pärjätää.

Pian Mike tuli kylpyhuoneeeseen, missä olimme piilossa, häneltä. Hän tuli kuin mikäkin pedari minua kohti.

- Kultiih, hän hyrääili ja tarttui tissiini kiinni. - Mm.. Pehmeehtäh tavaraah..!

- Vitun pervo! Ääliö! Munapää! Kusiaivo! Huusin kyynelten virratessa kasvoiltani lattialle. - Älä koske muhu! Mä en haluu enää IKINÄ, tällä kertaa mä tarkotan sitä, IKINÄ nähä sua enää! Hanki helvetti jostai eropaperit ja jätä mut rauhaa! Mä en haluu enää IKINÄ haaskata mun elämää tollasee  kusipäähä. Et se on moro vitun homo!

Ryhdyin etsimään uutta kotia minulle, Ginnylle ja väliaikaisasukille, Sissylle. Netissä oli montakin hienoa kotia, ja ajattelin hankkia niistä yhden. Mutta rahaa ei ollut tuhlattavana; minun pitäisi mennä töihin. Mutta sillä seudulla oli koulu, jonne sisältyi myös eskari ja lukio, jossa tarvittiin opettajia. Siellä oltiin hakemukseni perusteella kiinnostuneita. Lisäksi Ginny menisi paikalliseen eskariin, jonne toivottavasti minäkin pääsisin, töihin tosin.

Silti vaikka tulevaisuus näytti kirkkaalta, Mike onnistui itkettämään minua aamusta iltaan.

Onneksi pääsimme pian lähtemään. En kyllä ihmetellyt, että Mike ei edes taistellut Ginnyn huoltajuudesta. Minä vein tyttöparan mukanani.

Istuimme junassa matkalla Pyrkkalaan, uuteen asuinkaupunkiimme. Se oli hiljaista maalaisseutua, mutta vanhasta kotikaupungistani oli sinne vain puolen tunnin ajomatka autolla. Bussilla matkaa taittoi helposti tunnin tai ylikin.

- Mami, Ginny kyseli. - Miks me muutetaan..? Mää haluun isin!

- Kulta, tokaisin yhä kyynelehtien. - Kyllä sä sen vielä ehkä näät... Mutta ajattele, miten paljo erilaista tutkittavaa Pyrkkalas on! Saat ystävii ja mami tulee ehkä sun eskariopeks!

- Jippii, Ginny hihkaisi. Hän oli kyllä toivottoman suloinen.

Sissy haukotteli. - No, päästää sentäs uutee himaa. Saaksmä täl kertaa oman roomin?

- Öh, sanoi ja vedin katseeni siskontyttäreeni. - Saat. Se on alakerrassa, mä ja Ginny nukutaan yläkerras.

Pian olimme perillä. Talo näytti aivan ihanalta. Se oli kaksikerroksinen omakotitalo keskellä Pyrkkalaa.

- No, mä meen nyt ainaki mun huoneesee, Sissy päätti ja lähti sisään taloon.

- Mami, Ginny nurisi. - Mäki haluun sisää! Vie mut!

Sitten lähdinkin sisälle.

Etsin Ginnyn huoneen, ja laitoin tytön hänen uuteen sänkyynsä. Siinä oli vaaleanpunaiset lakanat ja vaaleanruskeat reunat. Joka tytön unelma.

- Tuti tuti, sanoin ja pussasin häntä. - Huomenna mennään sitten eskariin. Nyt on kuitenki päiväunien aika - nuku hyvi!

- Mamii, Ginny ruikutti, mutta pian haukotti ja pisti päänsä tyynyyn.

- Mami menee alakertaan kattomaan telkkaria.

Laskeuduin portaat alas ja pistin tv:n päälle. Sieltä sattui tulemaan lempiohjelmani. Tai siis, minun ja Miken lempiohjelma. Se sai taas kyyneleet valumaan poskilleni.

- Miten täs näinki kävi, pudistin päätäni. - Miten mä uskoinkaa, et Mike muuttuis? Miten mä luulinkaa, et Mike vois viel muuttua?

Pikkuhiljaa surulliset tunteeni alkoivat muuttua vihaksi.

Kaiken ajattelun rikkoi puhelimen soiminen.

Harkitsin ensin johdon katkaisua. Toisaalta, ehkä soittaja oli joku, joka saisi oloni paremmalle tuulelle.

- Harleysson..., mutisin ja ajattelin, että sukunimi ei edes ollut minun. Se oli Miken. Minä olisin oikeasti Portells. - Isabella. Jos myyt jotai, oo hyvä ja katkaise tai mä teen sen.

- Hei, sanoi tuttu miesääni. - Täällä on Jonas Crystal. Keskussairaalasta. Sulla olis sitten gynegolil aika tänää vissii?

Ainiin. Se raskaus. Tekis mieli tappaa kaikki mikä liittyi Mikeen.. Mutta en vois tehä sitä. Mä en oo murhaaja, toisin ku se.

- Joo tota, kiemurtelin. - Mä tuun. Millon se on sit?

- Öö, Jonas sanoi ja jatkoi sitten: - Puol kuus. Nähäänkö sit?

- Joo, sanoin ja suljin luurin.

Lähdin heti kohti keskussairaalaa. Olin vaihtanut vaatteet tiukoiksi vetimiksi. Onneksi tulin ajoissa. Olisikin ollut noloa, kun oltiin vielä varmistettu langan päässä.

Odotussali oli taas tyhjillään. Onneksi kuulin pian askeleita takanani.

- Ai tulitki jo, Jonas tokaisi ja hymyili. Se hymy sai minutkin hyvälle tuulelle.

- Joo..., sanoin. - Lähdin melkeen heti.

- No, eiköhä sit mennä, Jonas tokaisi ja osoitti valkoista ovea kulman takana. - Tuu.

- Joo, nyökkäsin ja lähdin seuraamaan miestä.

Pian olimme jo huoneessa.

- Onkos sulla muuten ollu mitään oireita vielkää? Hän kysyi muina miehinä.

- En oo huomannu, sanoin. - Eikä menkatkaa oo viel tullu.

Lisäsin kuukautiseni keskusteluun, vaikka tiesin että olin raskaana. - Mä muuten muutin Pyrkkalaan. Voisko se maalaisilma tehä hyvää lapselle?

- Kyl joo, Jonas ja minä vihjailimme toisillemme muka viattomina. Tyhmenpikin tajusi että meillä oli jos jonkinlaista silmäpeliä. - Muutitkos muuten perheen kanssa vai yksin?

- Mä muutin mun tyttären ja siskontytön kans. Just erottii miehen kaa, selitin yhä vihjailevaan sävyyn. Se taisi mennä perille.

- Mies oli onnenpekka, Jonas naurahti ja painotti sanaa onnenpekka.

- Kuinnii? Kysyin.

- No, siinä asiassa et menetti sut. Vaikutat aika hienolt leidilt, sen sanon, Jonas tirskahti.

Pian hän painoi pehmeät huulensa minun huulilleni, ja minä vastasin siihen intohimoisesti.

Anteeksi, muuten, sivulaatikot sekoilee. OIKEAT linkit osiin ovat alenpana... Korjaan asian kun kerkiän :> !VUODATUS TEMPPUILEE EDELLEEN. KÄYTTÄKÄÄ SELAUSLINKKEJÄ, PLEASE!

edit// Ongelma ratkaistu. Vihdoin !

>

- Aijaa, sanoin ja sekoitin munakastaikinaa. En tänään ruvennut laittamaan sen ihmeellisenpää päivällistä.

- Totta se on! Kuulin olohuoneesta. - Mä en voi sille mitään! Oo kiltti, oo pliis!

Muistin vielä tänään keskustelemamme jutut:

Puhelin oli soinut. Vastasin siihen, ja toisessa päässä puhui möreä miesääni. Hiukan pelottavan kuulonen, mutta ihan asiallisen sävyinen, vaikka seassa olikin pisara ärtymystä ja turhamaisuutta. Mies oli kysellyt ja tyrkyttänyt Renelle jotain Sissy-nimistä tyttöä. Olin kieltänyt jyrkästi moiset väitteet, mikä johti siihen, että minun oli suljettava luuri. Mies ei olisi lopettanut.

Syyllisyys oli alkanut painaa Reneä, kun kyselin mahdollisia tietoja soittajasta, jonka sisko näköjään tunnisti. Hän kiemurteli kysymyksiäni, ja yritti kadota tilanteesta. Lopulta hän hyppäsi kurkkuuni  toivottoman näköisenä, silmät epäonnesta kiiluen, ja nyyhkytti:

- Se tahtoo vaa luistaa tehtävistään! Sillon ku se synty, nii se mies lupas huolehtii tytöst! Mä en missää vaihees sanonu ottavani sitä tyttöö mun luo! Oo kiltti, äläkä heitä mua posi, pliis!

Järkytyin kuullessani asian laidan. Sissy, josta, mies oli puhelimessa puhunut, olikin Renen tytär. Uskomatonta!

- ...Ja se mies puhelimessa sitten oli..? Rauhoituin.

- ...Oli mun ex-boyfrendi, joskus opiskeluajoilt... Mä tulin sille sillon paksuks, ku sä kai muistat mun vaihto-oppilaskauden, jolloin en tahtonu et kukaan teist tulee visiitille?

- Rene!  Mikset tehy aborttii? Huudahdin. - Kai siel Taraporwiessa oli sentään lääkäreitä?

- Oli oli, mut kun sen sukuun ei tullut kuuloonkaan abortti. Siis, olisinhan mä sen tehny, jos olis ollut mahkui! Mä uhkasin yhä uuestaa ja uuestaa abortil, kunnes se mies, nimeltänsä Oliver, lupas kasvattaa lapsen yhteen ikään asti...

- Mihin ikään?!

- Te-teini-ikään....

Ja nyt olimme nykyhetkessä.

Päivät kuluivat, ja lopulta olin sitten valmis antamaan Renelle anteeksi.

- Kiitti, syrra, hän kiitti halaten. - Mut voiksmä pyytää viel yht juttuu? One thing? Pliis!

Haukottelin turhautuneena, mutta myönnyin. - No?

- Kunsiis, Sissy tulee tänne, tai siis, mun luokse, nii voisiksä hoitaa sitä? Ku sä oot aina ollu meistä se kypsenpi, se, kuka on viisaanpi. Mä en ikin pärjäis ees teini-ikäsen itteni kans saman katon alla! Eikä se tyttö taatust kunnioita mua pätkääkää.. Oo kiltti, pliis!

Voi ei. En nyt millään tahtoisi talouteeni teiniä. No, kai se oli pakko. - Ok...

- KIITTI KIITTI KIITTI, oot ihan parassisko! Rene kiljaisi ihastuksissaan.

Ajan mittaan myös Mike vapautui kakustaan. Hän tuli yllätyksenä luokseni. Olin onneksi jo antanut anteeksi yöllisen seikkailuni sellissä.

- Mike! Palasit jo, sanoin ja halasin miestäni.

- Niin, Mike naurahti. - Ihanaa olla taas himas. Mitä ruoaks? Mitäs jos hypättäis sen yli suoraa makuukammarii.. Mitäs sanot?

Työntäydyin irti miehestäni hieman pettyneenä, mutta huvittuneena.

- Mut Mike! Mul on viel tää pikkuneiti-Ginnyki hoidettavan. Ei onnaa, ei! Naurahdin ja nostin Ginnyn kehdosta. Aika oli kulunut, ja Ginnystäkin oli kasvanut jo isonpi tyttö. Hän muistutti kasvonpiirteltään Mikeä. Tämän hiusvärikin oli tytöllä.

- Ginger..? Mike katsoi epäluuloisena. - Sä siis otit sen nimen?

- Tietty, vilkaisin olkani yli Miken kasvoja. - Eikös ookki sulonen? Tuituii, kultsipuppeli!

Minun silmissäni Ginny oli oikea kaunotar. Niin suloinen ja hoikka. Hän ei vielä taitanut puhumisen jaloa taitoa, vaikka kuulinkin hänen joskus huutavan:

- Mamii....

Mutta tuollaistahan voi kuulla jopa papukaijalta. En tiedä..

Aika tosiaankin kului, ja Rene ilmoitti muuttavansa takaisin Synthantropiaan, äitini ja lukemattomien isäpuolieni luokse.

- Pärjäätsä nyt iha varmasti? Kyselin, mutta enemmän minua huolestutti, pärjäisinkö itse siskontyttäreni, jota en ollut koskaan tavannut, saatikka edes kuullut, kanssa. No, sain vain toivoa että tyttö oli kiltti hieman erilainen nuori, joka on hyvä koulussa eikä juoksentele vieraissa kuten äitinsä - niin, tyttären pitäisi vähintäänkin olla kohtelias.

- Joo, joo, Rene vakuutteli. - Mä en oo enää mikää pikkutyttö! Osaan huolehtii ittesräni, usko pois.

Oikeastaan, jos ollaan rehellisiä, niin en kyllä usko, siskoseni.

- Selvä... Mutisin ja olin valmis hyvästelemään Renen. - Pärjäile. Soita tarvittaessa, ja voit olla varma että mä ainakin soitan sulle. Ei enää nähä nii harvoin. Sitku Ginny tost kasvaa, nii m voidaa tulla visiitille Synthantropiaan.

- Joo, Rene sanoi ja halasi minua. - Nähdään sitten. Soittele!
Ja ovi paukahti kiinni.

Elämä Renen lähdön jälkeen oli sopusuhtaista. Odotin ties kuinka kauan, koska tytär viimein ilmestyisi tänne.

Hän saapui tarkalleen kolme viikkoa Renen lähdön jälkeen...

Hän koputti ovea, ja minä riensin avaamaan. Yritin olla tyyni, mutta paloin halusta nähdä systerini tyttären. Avasin malttamattomana oven, ja sisään asteli lyhyttukkainen teinityttönen. Panin merkille hänen Superman - paitansa, joka paljasti myyvästi navan, minimaalisen hameen ja korkeat saappaat. Tyttö oli litimärkä, vaikka hänellä oli sateenvarjo.

- Helou!!! Hän huudahti kimeällä äänellä. - Sä oot varmaa Bella, Renen systeri?!
- Juu, sanoin ja ihmettelin miksi hän painotti sanaa 'Rene'. - Äitisi isosisko.

- Ei se oo mun mutsi! Mul ei oo mutsii! Tyttö kiljahti.

Katsoin häntä hieman hämmentyneenä. En uskonut, että Renen ja tytön suhde oli noin huono.

- Eiköhän mennä sun huoneesees? Sanoin toiveikkaana. - Mikä on muuten sun nimes?

- Oon Kristen.., tyttö mutisi ja lähti raahautumaan perässäni kohti lastenhuonetta. - Mut mua kutsutaa Sissyks, Krisseks tai Tinaks. Saat valita!

Hämmennyin entistä enemmän. Avasin huoneen oven, joka oli sisustettu teinitytölle sopivaksi. Huoneen perällä oli kerrosänky, jonka olin hankkinut Sissyä varten. Sitten kun Ginny kasvaisi vanhemmaksi, hän pääsisi myös kerrossänkyyn.

- Valitse kumman tahot, selostin osoittaen sänkyjä. - Ja tässä on sun vaatekkaapis. Tai, siellä on vähän mun vanhoja hepeneitä, mutta tilaa on kyl varmaa iha tarpeeks.

- Ok, Sissy sanoi ja asettuin makaamaan sänkyyn - kengät jalassa -.

- Siis, hän selvensi. - Jaaksmä mun roomin ton kakaran kaa?

Hän osoitti epämääräisesti pinnasänkyä huoneen soisessa päässä. Nyökkäsin nostaen Ginnyn sieltä.

- Joo. Tää on Ginny, mun ja mun miehen, Miken tytär. Se on kyl iha kiltti, eikä se usein herätä huutamalla.

- Just joo, Sissy naurahti ja piti katseensa vakavasti seinässä kiinni. - Saaksmä nyt olla yksin..? Elletsä haluu nähä ku lajittelen mun stringit ja muut sexyt alkkarit?

Olin vähällä loikahtaa kattoon. Stringejä? Tuon ikäinen? Okei, myönnän, että useimmat käyttävät, mutta että oma siskontyttö...

- Eli; heippa! Sissy kehotti osoittamalla ovea.

Ilta alkoi hämärtyä, ja me katsoimme Miken kanssa lempiohjelmamme; Sinnkusalaisuuksia.

Me vetäydyimme makkariin; olihan jo ilta. Mike veti minut sängylle virne huulillaan.

- Mitä jos tekisimme tänään sen? Hän ehdotti viettelevästi.

- Mike, mutisin hämmentyen. - Ei me voida. Mua pelottaa.

- Mitä? Miten sua nyt yhtäkkii alko pelottaan, mehä ollaa tehty se jo niin mont kertaa!

- Ei, keskeytin. - Mun menkat on myöhässä. Niiden olis pitäny tulla jo viikko sit.

- Jos ne on oikeesti myöhässä? Mike sanoin tyytymättönä.

- Mike! Huudahdin. - Sä tiiät et mun menkat on tosi säännölliset. Joku on nyt pieles... Mua pelottaa..

- No kannattaisko sit käydä sairaalas, Mike tokaisi. - Päästäis meki joskus lakanoiden väliin...

Seuraavana päivänä sitten lähdinkin keskussairaalaan käynille.

Sairaala oli iso tiilirakennus. Olin vähällä kääntyä takaisin, kun minua alkoi pelottamaan. Eipä silti, minä pysyin kaikesta huolimatta vahvana ja astelin sisään.

Olin onneksi varannut jo ajan. Muutoin olisinkin palanut pelosta.

Istahdin odotushuoneeseen. Siellä ei ollut tällä hetkellä ketään. No, ei ollut sinänsä mikään ihme, kello oli vasta kahdeksan aamulla.

Odotin levottomana, että hoitaja kuuluttaisi "Harleyssonin".

Eipä aikaakaan, kun kuulin jo vienon naisen äänen pienen matkan päästä.

- Harleysson, Isabella! Huone numero 14!

Lähdin harppaamaan ympäri ensimmäistä kerrosta. 9, 10, 11, 12, 13... Ja 14.

Istahdin tuoliin. Vastaanottajana toimi tummahiuksinen nainen. Ensitöikseen hän kyseli miksi olin täällä.

- No, mun piti tulla tarkistuttaa, et mikä mua vaivaa, selitin. - Mä luulen et oon paksun.

- Aha, nainen sanoi koppavana. - Miks? Oksentelua, muita oireita?

- Joo tota, mutisin. - Mun menkat on viikon myöhäs.

- Ok, nainen sanoi ja kirjoitti jotakin koneelle. - Mä kutsun sit mun apulaishoitajan, Jonasin tänne.

Nyökkäsin, ja pian sisään asteli komea mies.

- Mitä ny, Alyssa? Jonas kyseli, ja jähmettyi pian paikalleen. Hänen silmänsä tuikkuvat, kuin smaragdit.

- Hei.., sanoin ja hymyilin. - Mä oon Bella. Mä luulen et oon raskaan.

- Ahaa, Jonas sai viimein sanotuksi, - No, mä teen pari testii, nii eiköhä se sit selvii!

Hän ryhtyi heti toimiin.

Onneksi testit eivät kestäneet pitkään. Ne olivat kivuttomat, osa suullisia, ja ihan hyviä. Minua mietitytti entistä enemmän, olisinko raskaana vai en.

Pian kuitenkin hoitaja tuli huoneeseen paperien kanssa.

- Uutisia, hän myhäili tyytyväisenä.

- No?!

- Oot raskaana. Onnee sulle! Naisen äänestä paistoi ivallinen sävy. Minä kuitenkin kiljaisin, ja aloin heti miettiä, miten kertoisin Mikelle. .. Mikelle... Ei! Hän ei nyt ollut tämän asian tärkein juttu!

Olin juuri poistumassa, kun kuulin oven takaa kinastelua.

Alyssa oli lähestynyt Jonasta ikävin seurauksin.

- Alyssa! Jonas karjaisi ärtyneenä. - Miksetsä usko? Se ON ohi! Mä en jaksa sua enää. Sä oot nii mustis jokasest mimmist kenen kaa puhun, en voi elää sun kaa!

- Mut Jonas! Alyssa ihmetteli. - En oo mustis. Sä vaan kuulut pelkästään mulle, hanii!!!

Kuulin vielä kinastelua ovelle saakka.

Jäin sairaalan ulkopuolelle odottamaan bussia.

Jonasin kasvot jäivät suloisesti mieleeni..

Noniiiiiiiiin, lukijat! Perun kaikki hömpänpömppäni tästä tarinasta. Sen tahon sanoa. Yritän nyt panostaa tähän täysillä, pitää teijät tyytyväisinä. Lisäksi, juontakin tulee (mielestäni) lisää. Alankin käyttää jälleen vuodatusta, koska blogspot näyttää tuottavan (sittenkin) vaikeuksia myös minulle. Pahoittelen häiriötä, olkaa kuin mitään ei olisi käynytkään :> Ainiin, pahoitteluni vielä Twilightin nimistä, en ole hyvä keksimään I:llä alkavia nimiä .... :D:D:D:D:D: Ja tänään pääsee parrasvaloihin Isabellan sisko, Irene!

Next >

Kömmin pystyyn. Huoneessa haisi vahva ja vanha viina, ja lattia oli kova kuin kivi. Edes pehmeän näköinen lattiamatto ei peittänyt kipua sitä kohtaan.

- Mis oon? Sain sanotuksi. Ei sillä, että olin ihmeissäni, vaan, koska minua väsytti ja olin lievästi sanottuna krapulassa.

Mike tuijotti minua vuoteeltaan. Hänen lasiensa takaa näkyi vieno ja yllättynyt katse.

- Etkö sä tosiaankaa muista? Hän ähki. Miken huppari oli rytyssä, ja avonainen.

- Mitä tapahtu..? Kyselin hoiperrellessani pystyyn. - Miks sä oot noin... Noin... Kuluneen näköne?

- Mitäs luulet, Mike katsoi minuun tyytyväisenä, mutta osittain pahoillaan.

Lösähdin takaisin maahan. - Eikai vaan sitä mitä mä kuvittelen... Eihä?

Mike nyökkäsi. - Voi hemmetin hemmetti! Huusin. - Hyväkskäyttäjä, imartelija, paska-aivo! Kai meil oli ees suoja..!

Mike pysyi hiljaa.

- Voi vitun paska sun kanssas, minä jo melkein itkin.

Haukuin Mikeä kaiken maailman tolloiksi ja idiooteiksi ja nuijiksi. Mike pysyi vakaana ja vain toljotti minua. Yhtäkkiä kuului tutun äänen huutavan:

- Isabella Harleysson, teitä kaivataan!

Kirosin vielä aikani ennenkuin astuin esiin. En tunnistanut naista, mutta hän oli pukeutunut ulkotakkiin, varmaankin valmiina lähtemään kotiin.

Kun minua ei kuulunut, hän huusi taas; - Harleyssonin neiti! Tänne heti!

Ja ketkäpäs muutkaan olivat minua vastassa, kuin nuo kaksi idioottia. Kaksi maanvaivaa, kaksi äijää.

Haukoin henkeäni, ja laskin kymmeneen, ennenkuin pukahdinkaan.

- Me kuultiin, Will aloitti.

- Että sä vietit yös tääl, Bob jatkoi. - Ajateltiin vaan...

- ...Jos haettais sut veks? Will lopetti.

Toljotin miehiä kuin ufoja, ja sanoin sitten; - Ok. Päästäkää mut veks täält ja sassii! 

Kuiskasin: - Älkääkä sanoko sanaakaan, vaa päästäkää pois!

Lähdimme puolen tunnin selvityksen jälkeen kotia päin.

Päivä kului nopeasti. Tutkin netti-ilmoituksia, oliko Ginny löydetty. Ei ollut. Se oli surullista kuultavaa tuoreelle äidille.

Iltapalan jälkeen menin siistiytymään peilin eteen.

- Hmp... Missähän Ginny-raasu on.. Se pikku raukka ihan yksin, vailla hoitajaa. Sääliksi käy, tahdon hänet takaisin ja äkkiä!

Vääntelin hiuksiani oudosti ja ilme nyrpeänä. Elämäni oli suoraan sanottuna yhtä paskaa.

Menin nukkumaan. Minun oli vaikea saada unen päästä kiinni, kun mielessäni pyöri samanaikaisesti noin ziljoona asiaa. Ginny, Mike, nuijat (otaksun että tiedätte ketä tarkoitan), Bea ja moni muu.

Minä en käynyt töissä, koska olin Miken ja isovanhempiemme rahoilla saaneet sellaiset tulot että voisimme jättää työelämän. Nykyään se ei enää pätenyt. Töitäkin oli saatava.

Työttömyyteni johdosta johtuen minulla ei ollut heräämisaikoja. Heräsin kun halusin, nukuin kun halusin, tein kaikkea kuten halusin.

Kuitenkin heräsin suht. aikasin outoon meteliin. Se kuulosti tarkemmin kuultua pienen lapsen itkulta. Peräti vauvan.

Ääni kantautui terassilta. Astelin sinne mietteliäänä, ja avasin ulko-oven. Pieni, keltaiseen pukeutunut vauva katsoi minuun tutuilla silmillä.

- Ginny, kiljaisin niin, että naapuritalon valo syttyi. Otin vauvan mukaani, ja jäin ihmettelemään.

Miksi ihmeessä Ginnyn varas olisi tuonut tytön takaisin? Oliko siinä järkeä? Hmm... No, en kuitenkaan viitsinyt kutsua kyttiä, sillä varas saattaisi iskeä uudelleen. Nyt olisi oltava varovainen.

Hiivin ymmärtämättäni vähin äänin lastenhuoneeseen.

Heitin tyttäreni ilmaan.

- Ginny, ihanuuteni, söppänäni! Olin tavattoman iloinen. Ginny oli taas täällä, ja minä voisin nyt keskittyä täysillä tytön hoitoon.

Ginny kikatteli heittojeni tahdissa kuin pieni ja söpö apina. Aina kun kutittelin häntä, kuului vielä enemmän kikatusta ja ihastus paisui minusta.

Kaiken kuitenkin keskeytti ovikello, joka soi. Kello oli vasta puoli kahdeksan!

Laskin Ginnyn pinnasänkyyn, ja astelin itse avaamaan oven. Olin melko varma, että joko Bob tai Will tulisivat häiritsemään minua heti aamuvarhaisella. Ei, eivät ne siellä ovella olleet. Siellä oli joku aivan muu...

- Rene! Huudahdin jähmettyneenä - mitä tuo punapää täällä teki?

- Moi Bella, Rene tervehti muka pirteänä. - Mitäs sulle, saaksmä tulla inee ni juteltas sit..? Pliis, systeri, oo nii kiltti, pliide!

- No, ok sit, mutisin ja ohjasin Renen sisään. Hän katseli taloa laidasta laitaan, ja oli aina valmiina kommentoimaan jotakin huonekaluani.

Pyysin hänet pöytään ja menin itse keittämään aamukahvit. Mitä tuo systeri täällä teki? Miksei hän ollut Synthatropiassa, entisessä kotikaupungissani? Miksi hän tuli tänne vaivaiseen pikkukylään...

- Rene, kahvi on valmist. Tuu hakeen ennenku se jäähtyy!

Istuimme baarijakkaroille. Rene aloitti heti keskustelun innokkaasti:

- No, mä kuulin, hän sanoi. - Et sul ja Mikel meni nii hyvi, et hankitte lapsen? Aattele, mä oon jo täti! Iik!

- Nii, mutisin ja katsoin kuinka kasvoni heijastui kahvista. - Mut mikä sut tänne tuo? Tuliks teil mutsin kans jotai riitaa?

- Mutsin? Ei! Tai, mä halusin tulla morjenstaa mun syrraa! Eikse riitä syyks? Tuus viel tähä nii halataa, Beltsu. Iik!

- Aa, sanoin nostaen kasvoni lasista. - Mitäs mutsi muuten?

- Iha hyvää sille, Rene sanoi. - Se ja Mark muute eros. Nyt se deittailee jotai Peterii, muistaakseni.. Eiku se vaihtu.. Se oliki Ulrick! Eiku..

- Joo iha sama, keskeytin. - Sillä siis vaihtuu edellee frendit tiuhaa..

- Joo... Muute; saaksmä jäädä tänne joksika aikaa? Ku en viittis maksaa hotskaakaan, ja sä asut nii lähel... Pliide!

Nyökkäsin vastentahtoisesti.

Puin ylleni, ja jäin miettimään. Miksi Rene oli oikeasti tullut? Ei häntä koskaan ollut kiinnostanut minä tai minun juttuni. Jotakin oli tekeillä. Minun täytyi vain selvittää mitä.

Yhtäkkiä Rene asteli sulavasti (kuten aina) esiin. Hänellä oli minun valkea morsiusmekkoni äidin ja Mark-nimisen heilan häistä. Saattoi olla vissiin äitini pisin suhde. Paitsi tietenkin faijan jälkeen.

- Mihi oot menos? Tivasin närkästyneenä, sillä puku toi mieleen ikäviä muistoja menneestä.

- Ulos. Tuun joskus takas, syrra. Nähää sit!!!!

Päivät kuluivat minun osaltani ihan leppoisasti. Päivät siivosin ja hoidin Ginnyä, ja yöt olin valveillä humalaisen siskoni tähden.

- Loppuuko tää ikin, mietin putsatessani akvaariota törkyiltä.

Ginny vaati tuohon aikaan iästänsä tavallista enemmän huomiota. Minun oli joka viiden minuutti oltava valmiina vaihtamaan vaippa, antamaan maitoa, tai muuten vain hoivaamaan. Onneksi vaippakausi loppuisi pian, kun Ginny olisi tarpeeksi vanha oppimaan potalle.

Miehet vaihtuivat tiuhaan Renen osalta. Useimmiten iltaisin bongailin punapäitten ja blondien, joskus brunetteidenkin alushousuja. Pari päivää oli vakituinenkin heila, varmaankin Henry nimeltään, joka tanssahteli meillä vähän väliä.

Pikkuhiljaa myös minun pinnanikin alkoi kiristyä. Ei minun kotini (jossa asui pieni vaippaikäinen Ginny) ollut mikään tänne-saa-tuoda-kenet-vaan-asuntola, vaan perheenäidin rauhaisa koti.

Se minun oli tehtävä selväksi myös Renelle.

Eräänä iltana kun olin iltapukeisillani, huomasin Renen palaavan kotiin ennen aikojaan, vieläpä täysin selvin päin. Käytin tilaisuutta hyväkseni, ja pyysin hänet istumaan ruokapöytään.

- Kuules, Rene, aloitin, mutta siskoni pysäytti:

- Mä tiiän.. Mä lupaan, etten enää tuo tänne kundei joka päivä. Käviskö vaik tiistaisi, torstaisi ja sunnuntaisi? Ja ehk lauantaisinki, sillo pubit täyn.. Mut voinhanmä mennä muillekki, jos haluut, systeri!

- Mut sä et ny hiffannu, selvitin ja yritin näyttää vakavalta.

Kaiken kuitenkin keskeytti ärsyttävästi soiva puhelin.

Raahauduin puhelimeen Renen estellellen:

- Ei! Mä vastaan, se on varmaanki Henry.. Tai Jake, en oo iha varma. Mut mä vastaan!

- Et, päätin ja nostin luurin. - Harleyssonin Isabella.. Ai Rene? Siis tarkotat Irenee? Joo se on tääl... Ai mitä? Sissy? Kuka Sis... Aijaa.. Siis lapsi..? Ei, ei sil oo kakaroit.. Ei, sil ei oo! Hiffaa ny! Ai teinin.. Ok moi!

Katsoin pitkään Renen vilpittömiin kasvoihin.

Ikäväkyllä se luonnollisestikin vaikuttaa tarinan päivytystahtiin, mutta minkäs sille voi D: Yritän kuitenkin selvitä kaiken muun ohella kirjoittamaan tarinaa =) Kiitos viekkuun kirjoittaneille, ja sanon tämän vielä: KAIKKI KIRJOITTAA SINNE VIEKKUUN !

Käteni vapisi. Kurkkua poltti. Jäseniä särki - kaikki meni päin vittua. Lapsi kadonnut, mies vankilassa.. Ja juuri, kun olin ajatellut, että elämäni on täydellistä.

Otin hörpyn kivennäisvesipullosta, jotta pilleri sulaisi paremmin vatsaani. Jo kahdeksas tänään, ja oli vasta aamu. Nyt minulle maistui pillerit paremmin kuin mitkään ruoat ja huumeet. Halusin vain vetää niitä vatsaani, jotta oloni helpottuisi.

Mirella oli potenut tietenkin syyllisyyttä Ginnyn katoamisesta, ja olin hänelle hieman, tai sanotaan nyt, hyvin katkera. Eikai kukaan nainen hyppisi ilosta, kun kuulisi että lapsi on kadonnut ja mies putkassa?

Sotin aluksi monta kertaa päivässä poliisiasemalle tiedustelemaan. Poliisit etsivät tyttöä sanomansa mukaan päivästä yöhön, mutta pian etsintöjä alettiin lopettelemaan, sillä vauvani oli heidän mukaansa aivan kateissa... Ne kelvottomat kytät!

Naisen refleksinä haukuin heidät tietenkin pystyyn, mikä johti siihen, etten enää saanut vierailla asemalla kuin hätätapauksissa. Niitä tuskin tulisi enää, toivottavasti.

Pian myös Bob ja Will soittivat. He olivat huolissaan minusta, sillä jotenkin heidänkin korviinsa oli kantautunut minun hillitön lääkkeidenkäyttö. Niinpä he päättivät tulla visiitille katselemaan, kuinkas minä mahtaisin jaksella.

- Sitä heidän ei olisi pitänyt tehdä.

He astelivat sisään melko tyynesti, mutta näin heidän silmistään, että he halusivat viestittää jotakin. Yritin hillitä itseni, mutta kaiken muun, lapsen ja aviomiehen ohella, kuukautisenikin olivat päättäneet olla alkamatta. En tahtonut menettää malttiani, mutta juuri nyt ei olisi ollut yhtään pahitteeksi jättää minut rauhaan.

- Eli siis, Bob tokaisi. - Me tultii helppii sua..

Tuijotin hämmentyneenä eteeni. - Miks luulette et tarviin jotai apuu? Mul on oma elämä, jost huolehdin kunnol!

- Kröhöm, Will esitti asiansa: - Me ollaa huomattu et sä käytät jotai lääkkeit..?

Hänen puheestaan kuului himmeä sävy, ja arka. Nousin kiivaasti pystyyn. Pikkukaupungissa kun asuin, oli lähes mahdotonta jättää jotakin kertomatta naapureille.

Pian Will jatkoi: - Miksetsä vois jättää päihteit sun muit puskaa, ja ettii sun lapsee? Se tarttee sua!

Tänään todellakin hiillyin pienimmästäkin asiasta. Mitä se mies, tai siis ne miehet, oikein ajattelivat? Luulivatko ne, että olisin vain joku typerä kotiäiti jolla ei ole muuta elämää? Jos hitto soikoon kytät eivät löytäneet Ginnyä, niin hemmetissäkö minä sitten? Onko se totta, että mihen äly riittää vain työn ja seksin päälle? Mikä niiden aivoissa on vikana!

- VITTUAKO SÄ MEINAAT, ärisin ja repäisin miestä kauluksesta seisomaan. - TEIL ON TASA KAKS SEKUNTII LÄHTEE VETÄÄ TÄÄLT TAI SAATTE TUNTEE SEN NAHOISSANNE..!!!!

Samassa miehet olivatkin jo ulko-ovella.

- Me yritettiin vaa auttaa, kaikui vielä hetken puolityhjässä omakotitalossamme.

Huutaminen, lääkkeet, stressi.. Kaikki otti niin koville. Välillä jopa ajattelin haluavani kuolla pois. Halusin päästä taivaaseen pois helvetillisestä elämästä.

En uskonut palavani helvetin liekeissä, vaikka en edes uskonut pahemmin kristillisyyteen. Seremoniat ja juhlat tietenkin hoidettiin uskonnon mukaan, mutte minä rukoilin viimeksi kakkosen jouluna, toivoen että Mike astelisi kanssani mistelinoksan alle. Sellaista elämää silloin...

- Saatana mitä idioottei, palasin aiheeseen. Asetuin ensin istumaan sohvalle, mutta hetken mietittyäni päätin levähtää hetken rentoutuen, siis sen minkä pystyin tämän stressin keskellä.

Vaelsin mietelmissäni, kunnes kuulin jotakin. Avasin silmäni, mutten nähnyt ketään.

- Varmaan taas kuvitelmiani, tuumin ja vaivuin taas uneen. Uneni kertoi ihanasta perheestä, johon kuului isä, äiti lapsi ja koira. Täydellinen talo, työpaikat, palkka..

Mutta ei. Se uni, vai sanotaanko unelma, loppui lyhyeen. Outo rapistelu käski minut hereille, jälleen.

Tällä kertaa nousin pystyyn, ja joistain omista syistäni lähdin ramppaamaan ympäri huonetta toivoen löytäväni sieltä jotakin. Selityksen.

Sokeudeltani en kuitenkaan nähnyt, kuka tai minkälainen hahmo ikkunan takana piileksi...

Aivan niin, Kiahan se siellä. Se narttu. Lapsenvarastaja! Kuinka se kehtasi varastaa minulta omani?

Hän käveli jälleen niin sulavasti kuin osasi - en tiedä miten hän tekee sen - Ginnyn luokse, pieneen leikkimökkiin! Onneksi hän oli sentään käärinyt tytön liinaan, ettei Ginger jäätyisi.

Hän nosti varovasti ja tyynesti tytön syliinsä ja leperteli hänelle, aivan kuin minä. Hän keinutti rauhallisesti, ehkä jopa rakastavasti MINUN tytölleni. Nyt se akka oli kyllä mennyt jo aivan liian pitkälle. Lapsi tänne ja heti!

Olin kuitenkin täysin tietämätön kouluaikaisen ystäväni toimista. Sain mietelmäni juuri ja juuri vetämällä pari särkylääkettä ja shampanjaa. Ja vähän lisää. Ja vielä lisää.. Sekä vielä pikkuisen lisää.

Jokatapauksessa, pian olinkin aivan umpikännissä. Koko päivä oli ollut helvetillinen, eikä kaikkein parhainkaan äiti aina jaksa paapoa. Minun olisi kai vain pian hyväksyttävä, että Ginny olisi poissa... Voi sitä tyttörukkaa. Niin nuorikin vielä, isä vankilassa, äiti riippuvainen ja työtön..!

Minä tulin hirveälle flirttituulelle, ja halusin päästä Miken luo. Halusin poliisiasemalle, mutten lainkaan ajatellut horjahteluni estävän sinne pääsyä.

Lähdin lamppaamaan kohti kuoppaista tietä flirttaillen jokaiselle vastaantulijalle - oli se nainen tai mies - sillä minä en välittänyt selvittää sellaisia asiota. Ainoa asia mitä pohdin sillä hetkellä, on pääsisikö sellissä pelehtimään, muhinoimaan ja muuten vain sekstailemaan. En kiinnittänyt lainkaan huomiota edustalla vartioiviin kyttiin, juuri minunlaisiani varten töissä olevia. Joten kompuroin humalassa valmiina käymään läpi jokaisen huoneen.

- Hei, eipäs ny karata minnekkää, tiukan ryhdin omaava neiti pysäytti. - Vierailuaika loppu jo kolme tuntii sitte. Olkaa hyvä ja poistukaa!

En ollut kuulevinanikaan, vaan aloin tutkiskella ovikylttejä. - Mish täälh on Harleyshon?

Sitten neiti raahasi minut takaisin aulaan selityksen tarpeessa. - Poistukaa, olkaa hyvä!

Leikkisyys iski minuun. Päätin vähän leikitellä muijan kanssa.- Hei mikhä shul onh tosha? Kysyin ja osoitin neidin kaulusta. - Haha!!!! Nauroin kun näppäsin häntä nenästä. - HÄÄHÄÄHÄÄHÄÄ idioottihh!!!

Se riitti hänelle.

Hän otti minua kädestä kiinni ja talutti haluamaani huoneeseen. Astuessamme sisään, Mike nousi kipakkana sängystä.

- PARAS OLLA HITON TÄRKEETÄ! Hän huudahti, mutta ärtymys alkoi haihtua huomatessaan minut. - Beltsu?

- Sä saat nyt hoidella sen pois kännist, Neiti poliisi sanoi ja näytti Mikelle peukkuja, ja lähti saman tien tiehensä. Makasin velttonua kyykyssa lattialla, houraillen omia juttujani.

Jaaha, jaaha... Nyt olisin sitten Miken riesa sellissä!