Noniin... Keksinkin tällaisen ratkaisun Osat -sivulaatikkoon. Pian en enää päivitä sitä :) Ja arvaatteko miksi? Koska Isabellan osoite muuttuu. Nimittäin, ensimmäinen tuotantokausi on nyt putkessa! Jännityksellisiä hetkiä sen viimeisen osan lukuun *hyrr*

Muuten; tämä ei suinkaan tarkoita että Isabella jäisi tauolle :) Minusta on vain aika turhauttavaa koko ajan päivitellä osia, varsinkin kun niitä on jo kaksikymmentä kappaletta =))

Onneni paistoi kilometrienkin päähän. Olin todellakin onneni kukkuloilla. Jonas, minä, Ginny... Unohdinko jonkun? Ainiin, Sissy, tietenkin.

Aika kului, ja Sissy pääsi vihdoin sairaalasta kotiin. Otimme hänet avosylin vastaan, mutta hän ei oikein tainnut pitää Jonaksesta.

Se harmitti hieman, koska olisin mielelläni halunnut että kaikilla on kotonamme hyvä olla.

Unohdinko jo mainita, että Jonas muutti meille?

Hän oli täydellinen kihlattu. Hän huolehti minusta, rakasti tulevaa vauvaa kuin Ginnyäkin, omana lapsenaan. Minusta Jonas oli ainakin paljon parenpi isä kuin Mike. Hänhän oli riehunut putkassaa, murhaaja, hyväksikäyttäjä ja kaikkea. Luoja paratkoon, mitä olisi käynyt jos olisin käänyt sinne hänen kanssaan.

- Kukas se täällä uiskentelee, Jonas leperteli. - Muuten; ootko valmis jo tietämään vauvan sukupuolen? Me voitais nimittäin mennä yhes klinikalle, kulta?

- Mut Jonas, vastustelin. - Mun mielest on jännenpää saada tietää se vast syntymäs.. Kai sä ymmärrät?

Olin todellakin hyvin onnellinen. Meillä ei ollut yhtä ainutta kinaa pitkään aikaan.

Eräänä aamuna söimme herkullista aamiaista.

- Bella, Jonas aloitti. - Mä oon miettiny vähä asioita.

Yllätyin. - Aijaa?

- Niin että musta tää talo alkaa olla jo aika pieni meille kaikille, hän sanoi. - Ja kun me ollaan saamassa sitä vauvaaki..

- Totta, totesin. Talo alkoi jo todellakin olla melko pieni koko perheelle.

- Et siis mä vaa aattelin, jos me muutettais? Jonas esitti. - Jostain varmast löytyy joku kiva talo viishenkiselle perheelle.

Lupasin miettiä asiaa.

Aika kului ja oli minun aikani asettua äitiyslomalle. Minulla oli hyvää aikaa haravoida ja muutenkin siivota ja olla vaan.

Katselin ympärilleni, ja näin kuinka syksy oli jo täällä. Piha oli ruskan värinen ja kaunis.

Lehdet vain piti saada kasaan niin että piha näyttäisi siistimmältä.

- Pitäisiköhän meijän oikeesti muuttaa, mietin. - Olihan hima toki pieni, mut minne me niinku sit muutettais?  Ginnyki menis kohta kouluun. No, jos me ei nyt muutettais niin kauas et sen pitäs eroo frendeistää... No, kuitenkin; meil on nyt enemmä rahaa ku yleensä, ku Jonashan on lääkäri ja ne saa hyvää palkkaa... Toisinku mä, joka oon maikka.

Aloin siivouksen jälkeen selailla ilmoituksia kodeista. Siellä oli ilmoituksia kerros-, omakoti- ja rivitaloista. Minusta olisi kohtuullista hankkia omakotitalo. Joku iso, joku mukava, joku viihtyisä. Juuri niin, sen pitäisi olla kodikas ja tilava. Ne olivat vaatimukseni.

Yhtäkkiä nenäni eteen sattui ilmoitus suuresta tontista ja omakotitalosta. Kuvan perusteella se oli enemminkin huvila kuin omakotitalo. Eikä hintakaan ollut paha, noin isosta talosta. Päätin ehdottaa sen hankkimista jo tänään Jonakselle.

Kun Jonas tuli töistä kotiin, menin heti puhumaan hänelle.

- Kulta, sanoin. - Oon miettiny sitä muuttoo..

- Okei?

- Ja musta se olis hyvä idea! Huudahdin. - Mä löysinkin jo kohtuuhintaisen huvilan. Se oli uskomattoman ihanan näköinen, ja vain kahenkymmenen minan päässä täältä!

- Ihanko tosi? Jonas innostui. - Vai että oikeen huvilan? Ootko ihan varma?

- No, ku meil on nyt iha mukavast rahaa, nii miksei vähä törsättäis, nii ei tarvis muuttaa nii usein? Selitin innoissani.

- Hyvä pointti, sain Jonaksen pään täysin muuttumaan. - No, mikäs siin sit, ostetaan se!

Sissy ei ollut ihan innoissaan muutosta. Hänen mielestään olisi parenpi pysyä täällä kotona.

Hän ei opiskellut tai käynyt koulua. Hän makasi vain päivät pitkät sängyssään ja odottaen päivää, jolloin pääsisi pois luotamme. Tai oikeastaan, pois Jonaksen luota.

En suinkaan tiennyt tätä. Tai no, kyllä minulla oli tiedossani että hän ei ihan tykästynyt Jonakseen. Mutta en tiennyt että tämä vihasi oikein miestäni.

Eräänä päivänä tuli sitten muuton aika.

Muuttomiehet olivat jo vieneet kamamme uuteen taloon ja laittaneet paikoilleen.

- Äitii, äitii, millon me muutetaa? Ginny intoili jännityksissään.

- Sit ku Sissy tulee, vastasin huomattuani että Sissy ei ollut huoneessaan. - Missähän se tyttö mahtaa olla?

- Kai se koht tulee, Jonas mietti.

Pian sisään astui tutun näköinen tyttö.

- Vihdoinki! Huusin vihaisena. - Sissy miks sä oikee hidastelet!?

Menoks, sano Annie Lennox!

Otin Ginnyä kädestä kiinni ja kävelimme taksiin, joka veisi meidät uuteen taloomme.

- Jee, Ginny huusi.

Kahdenkymmenen minuutin jälkeen saavuimme perille. Astuessamme ulos autosta tunsin kuinka heleä maalaistuoksu valtasi kaikki paikat - vaikka olimmekin edelleen samassa kaupungissa -. Sissy astui epäluuloisena tarkkailemaan ympäristöä:

- Hyi helvetti, oli hänen ensimmäiset sanansa. - Tääl haisee iha hevosen vanha paska!

- Suu tukkoon, käskin. - Mitä Ginnyki viel ajattelee.

- Äiti, Ginny kysyi. - Miltä haisee hevosen vanha... Paska?

Mulkaisin kiukkuisena Sissyyn joka naurahti. - Tältä.

- Ei, Ginny, sanoin. - Täällä ei haise hevosen.. kakka. Täällä tuoksuu hyvältä, eikö niin, Sissy?!

- Öö joo, Sissy sanoi ohimennen ja lähti sitten sisälle.

Otin Jonasta kädestä kiinni ja toisella Ginnyä.

Kun pääsimme sisään, vein Ginnyn tutustumaan paikkoihin. Sitten menimme Jonaksen kanssa ihailemaan uutta taloamme.

- Voi tää on nii upee, kuiskasin enkä odottanut vastausta, vaan suljin hänen suunsa suudelmallani.

- Mmm.., Jonas mumisi ja suudelman jälkeen: - Oot oikees. Mä rakastan sua nii paljo, eniten koko maailmas!

- Nii mäki sua, vastasin hymyillen. - Mut kaikil on varmaa jo aika kova nälkä. Mä meen laittaa jotain.

- Okei.

Kipaisin keittiöön. Ruokakaapissa oli juuri sopivasti ainekset pastakastikkeeseen.

Aloin pilkkoa aineksia yhteen ja keitin spagetin löllöksi. Sitten lämmitin kastikkeen ja lisäsin parit mausteet annokseen.

Lopuksi laitoin vielä kaiken lautasille ja tarjoilin.

- Jonas! Ginny! Sissy! Tulkaa syömään! Kutsuin. Heitä ei tarvinnut turhan kauaa odotella.

Keskustelimme ruokapöydässä.

- Musta on vaa nii upeeta, sanoin. - Et me ollaa kihloissa. Eiks ookki?

- On tosiaan, Jonas hymyili.

Minusta alkoi jo tuntua, että tämä kaikki oli unta. Joku syvä uni, jonka horteesta herään aikanaan, ja huomaan että kaikki oli vain kuvitelmaa. Minulla ei olisi Ginnyä, Jonasta tai ketään muutakaan - paitsi tietenkin se yksi naistennaurattaja, jota en tahto muistella - seuranani.

- Milt maistuu, Sissy? Kysyin huomattuani ettei hän ollut pukahtanutkaan koko päivällisen aikana.

- Onhan se..., Sissy aloitti.

- Jos tarjoiltaisiin tätä ruokaa häissämme? Jonas innostui. - Ja ootko jo vilkuillut hääpukua? Ja pitäisi se päiväkin päättää..

- Rauhotu, Jonas, huokaisin. - Mehän just muutettiin. Paitsi olishan se kiva niistä häistä jonkin verran puhua..

- No puhutaan vaan, Jonas naurahti. - Kulta, mä rakastan sua niin...

- TURPA KIINNI VITUN PASKAPÄÄ! Sissy hiiltyi yhtäkkiä. - LOPETA NE VITUN HÄÄPUHEET MÄ EN JAKSA KUUNNELLA!
Katsoin Sissyä kummeksuen.

Sitten Sissy heitti vedet Jonaksen päälle. - Sissy mitä sä oikeen puuhaat? Kiljuin kun Sissy alkoi heittää ruokaa Jonaksen puhtaalle paidalle.

- Rauhotu, Sissy! Jonas pyysi.

Nousin ylös ja vedin Sissyn mukanani.

- Kristen! Huusin vihaisena. - Mikä sulla on oikee Jonast vastaa? Se on kiltti ja avulias ja..

- Ja se on sitä ja tätä! Mä en vaa kestä sitä! Sissy huusi takaisin. - Miks mun pitäs kestää?

Sitten aloin jankuttamaan sitä mitä minullekkin oli sanottu monta kertaa nuorenpana: - Et tuu pärjäämään missään jos et tuu toimeen ihmisten kaa.

- Aha!

- Sä et tuu toimeen sun äidin kaa, et mun, et Jonaksen etkä varmaa ees isäs kaa!

Sissy lähti huoneeseensa tuohtuneena.

Hän surffaili lopun päivää netissä, ja minä ja Jonas saimme olla rauhassa.

Sissy kävi sivuilla, ja chattaili vanhojen ystäviensä kanssa.

"Mä en oikeest kestää enää.. mä en kertakaikkiaa enää jaksa" hän kirjoitti.

"Eihän sun oo pakko kestää. Tuu mun kaa nii lähetää maailmalle. Mä oon harkinnu sitä jo kauan, enkä enää aijo tuhlata minaakaan täällä tuhrautumiseen. Tuu vaa mun mukaa" hänen ystävänsä Lily kirjoitti.

Sissy jäi harkitsemaan asiaa, ja kirjoitti pian vastauksen. "Okei, mä tuun".

Me sen sijaan hyväilimme toisiamme sängyllä.

- Onks kaikki varmast ok? kysyin tarkistaakseni että Jonas ei tuntenut enää itseään loukatuksi.

- On, on, Jonas vakuutteli. - Kyl mä tuun viel ihan hyviks ystäviks sun siskontytön kaa. Siihen vaa voi mennä aikaa, ja se vaatii paljon työtä.

- Joo, vastasin hymyillen, ja suukotin kihlattuani. - Mut ehkä me vähä intoiltiin liikaa häistä. Mun mielest olis hyvä odottaa ainaki siihen asti et vauva syntyy. Ettei tuu sit mitää ikävii yllätyksii esimerkiks häämatkal.

- Oot oikees, juu, Jonas hymyili. - Mut nyt käydää nukkumaan. Hyvää yötä, kulta!
- Samoin, hymyilin ja halasin häntä.

Heräsimme aamulla vähän yhdeksän jälkeen. Onneksi oli lauantai.

- Huomenta, kaunokaiseni, Jonas hyräili huomatessaan että olin hereillä.

- Huomenta, hymyilin säteilevästi. - Nukuitko hyvin ensimmäisen yön täällä?

- Erittäin, Jonas vakuutti. - Varsinkin kun sä olit mun vieressä..

Naurahdin ja suutelin kihlattuani.

Olimme aikeissa mennä olohuoneeseen katsomaan telkkua, ja minä menin edeltä.

Huomasin olkkarin lasipöydällä paperin, johon oli raapustettu tekstiä.

Otin lapun käteeni, ja luin sen:

"Hei.

Mä ajattelin, että ehkä olis parenpi antaa teille oma rauha. Mä en taho häiritä teitä, enkä olla koko ajan Jonasta vastaan. Se olis aika vastenmielistä, eikö? Joten mä lähdin matkalle. En viel tiiä minne päädyn, mut sillä ei nyt oo niin suurta merkitystä.

Mä lähdin mun parhaan frendin, Lilyn kans. Se tietää minne mennään. Mä lähdin viime yönä kolmen maissa.

Sanokaa terkkuja Ginnylle. Mä rakastan sitä, ja tuun muistaa sen aina.

Lisäks, terkkuja sulle, täti, koska säö todennäköisesti luet tätä lappua. Mä halusin miellyttää sua, mut me ollaa vaa nii erilaiset.

Ja terveiset viel Jonakselle. Pyydä silt mun puolest anteeks, ja sano etten mä tarkottanu mitään pahaa..

Mä lähden nyt.

T: Kristen

Ps. Älkää yrittäkö tavottaa mua, mä suljin kännykkälinjan ja heitin roskiin.

En tahtois sanoo tätä, mut, me ei enää nähä. Joten, älkää vaivatko päitänne enää mun asioilla. Mulla on nyt parenpi. Nii vastenmielistä ku se onki, mä rakastan teitä aina"

Purskahdin hillittömään itkuun.

Pian Jonas tuli luokseni huolissaan.

- Mikä on? Hän lohdutti syvälliseksi.

Osoitin posket kyynelillä paperia, jonka olin tiputtanut lattialle.

- Yhyää! Itkin.

Jonas luki nopeasti lapun ja järkyttyi hänkin. Minun vuokseni hän onnistui salaamaans en pirun hyvin.

- Kulta, hän sanoi. - Kaikki muksut lentää joskus pesästä.

- Nii muttei tollee! Yhyää, pillitin. - Mä oon surkee äiti! Miten mä koskaa pystyn huolehtii kahest teinistä ku en selvii ees yhest!

- Mut Bella, Jonas kuiskasi. - Ei Sissy ollu ees sun lapsi. Me osataan yhessä kasvattaa Ginnystä ja vauvasta upeimmat daamit koko tällä seudulla, usko pois.

Itkin päiviä, eikun viikkoja, ja aika kului,

Jonas sai minut taas hyvälle tuulella ja onnelliseksi.

- Kiitti, kiitin häntä siitä.

- Eipä mitää, Jonas naurahti. - Mä oon heti onnellinen ku säki oot. Kaikki on nyt hyvin?

- Kaipa on, hymyilin ja söin aamupalaani.

Pelleilimme ruoan kanssa kuin taaperot.

Voin kyllä rehellisesti todeta, että minulla on maailman ihanin mies.

Eräänä iltana istuimme sylikkäin takan lämmössä.

- Kulta, milloin voisimme mennä naimisiin? kysyin ottaen hääasiat jälleen puheeksi.

- Lupaan, että aletaan suunnittelee niitä heti ku toi yksi tuolta sun mahastas ponkasee pois, Jonas naurahti.

- Lupaatko? kikatin.

- Joo, ihan varmana. Suunnitellaa semmoset megahäät jonne tulee laulaa Malina Tavast tai joku muu superjulkkis.

- Nii, ja sit ainaki 1000 vierasta ja diskopallo ja kaikki, unelmoimme parodisesti.

Raskauteni eteni kovaa vauhtia, ja siitä tuli ainakin rantapallon kokoinen.

Aika kului jälleen, ja laskettu aikani olisi käsillä.

Ginny ei paljoa kysellyt Sissystä, sillä ei ihan vielä oikein tajunnut maailman menoa.

- Millon toi syntyy? Hän kysyi minun nostaessa tyttöä ilmaan.

- Iha kohta, vakuutin nauraen. - Susta tulee varmasi hyvä isosisko.

- Jee! Ginny nauroi. - Saanko mä päättää sen nimen?

- No katotaan, vastasin. - Keksitään se yhessä Jonaksen kanssa, okei?

- Joo, Ginny säteili.

Oli ihan tavallinen syysyö.

Heräsin siihen, että takapuoleni alla tuntui jotain märkää.

- Jonas! Kuiskasin.

- No...

- Mä kastelin sängyn.

- Ei se mitää, vaihetaa lakanat huomen.

- Eiku oikeest! Huusin, ja Jonas kääntyi kyljelleen. - Mun vatsaa polttaa.

- Mee ottaa buranaa...

- JONAS! Pakotatko sä mut kiljymaan sun korvaan, että nyt ne alko!

- Hei, ei sun tarvii mulle huutaa et sul tuli menkat... Eiku... Eihän ne ees tuu raskausaikana. Jote mitä sä sepität?

- VITTU HERÄÄ JO! MÄ SYNNYTÄN!

Jonas ponkaisi pystyyn järkyttyneenä, kun minä riuhdoin tuskissani.

- Ajetaa sairaalaan! Huusin.

- Ei me ehitä, Jonas rauhoitteli. - Mä autan..!
 

Miten synnytys onnistuu? Pääseekö terve lapsukainen maailmaan? Tyttö vai poika? Kenen geenit?

1. Tuotantokauden loppu. Kiitos seuraamisesta! Toinen tuotantokausi löytyy täältä. Sinne ei ole vielä ilmestynyt osia, mutta niitä on tekeille :)

t. mÄttu

En jaksa enää kertoa mtn :--D Paitsi, että kahdeskymmenes osa lähestyy ! Jännää, mulla on nyt syysloma, joten saan sen varmaan vielä tällä viikolla valmiiks :))

Silmäni pyöristyivät lautasten kokoisiksi cavalier kingcharlesinspanielin silmiksi. Mulkaisin Jonasta, ja kipitin tyttäreni luokse.

- Mitä sä oikee näit? uskaltauduin kysyä. Toivoin hartaasti "en mitään" -vastausta.

- Toi mies yritti tappaa sut, Ginny sopersi. - Se ei päästäny sua peiton alta ja riisu sun vaatteet! Miks!?

- Voi sua, Ginny, naurahdin. - Ei toi yrittäny mua tappaa. Me leikittiin vaa... Tota... 'Aikuisten leikkiä'. Ei muuta!

- Aikuisten leikkii? Ginny kysyi. - Mä luulin et aikuiset ei leiki enää.. Mut toi mies pelottaa mua!

- Ei Jonaksessa oo mitää pelättävää, huokaisin. - Se on mun.. Hyvä ystävä.

- Yht hyvä ku isi? Ginny selvensi.

Huoh. Ginny ei ollut oikein tajunnut että minä ja Mike emme olleet enää yhdessä. - No, kulta, minä ja isi ei enää oikeen tulla toimeen. Mä pidän Jonaksesta, enkä enää niin paljoo isistä.. Tai sillee..

Vein Ginnyn nukkumaan ja peittelin tämän.

Minua alkoi hävettää, sillä me olimme Sissyn kanssa riidoissa sen takia, että kodissani ei kuljettu alusvaatteisillaan. No, nyt syyllistyin siihen itsekin.

Menin Jonaksen luokse osittain helpottuneena.

- Aattele, Jonas hymyili. - Nyt meijän ei tartte enää salailla meijän suhdetta. Me voidaan kulkee käsi kädessä, istuu sylikkäin ja suudella vapaasti. Ainoo, mitä meijän ei kannata tehä täällä on... se.

- Nii, myönnyin. - Must tuntuu kyl nyt nii ihanalt. Sä oot nii ihana. Komee, tunteelline ja ymmärtäväine. Toisinku se yks.

- Hei, sun ei kantsi enää ajatella sitä pellee, Jonas kannusti. - Se ei ansaitse kyynelen kyyneltä sun silmistäs, saatikka edes sen muistelemista.

Vedin nopeasti vaatteet ylleni. Päätin ottaa esille vanhan raskausvaateyhdistelmäni. Minusta alkoi tuntua että mahani paisui hyvää vauhtia kurpitsaksi.

Kävelimme käsikynkkää pihalle, joka oli jo tummunut yön pimeäksi. Sytytimme pari pihavaloa ja istahdimme penkille.

- Mä niin rakastan sua, tunnustin.

- Mäki sua, Jonas vahvisti.

Me aloimme muhinoida jännittävästi kuun ja parin pihalampun valossa. Se oli niin satumaista.

Istuimme lopun iltaa toisiimme käpertyneenä penkillä. Juttelimme syvällisiä ja hymyilimme toisillemme.

- Rakastatko mua paljon? Kysyin.

- Tietty, Jonas hymyili. - Kui?

- Rakastatko mua nii paljo, ettet piittaa vaik oonki paksun exälle?

- Rakastan.

- Rakastatko mua nii paljo, et voisit joskus sitoutuu mun kaa?

- Joo, Jonas vastasi ja suukotti minua suulle. - Rakastatko sä mua nii paljon, että et välitä vaikka mä työskentelen samassa työpaikassa mun exän kaa?

- Joo. Mä rakastan sua nii paljo, et voisin poimii kuun taivaalt vaik heti. Mä en oo ikin tuntenu näi. En ees Miken kaa.

Jonaksenkin oli ajallaan lähdettävä. Hän nousi vastenhakoisesti ylös ja otti minua käsistä kiinni.

- Mun pitää nyt lähtee, hän sanoi.

- Ääh, valitin. - Jäisit yöks!

- Emmä voi, pitää mennä kotiin. En haluis, mut pitää hoitaa yks juttu.

Okei. Toivotin hyvät yöt ja menin sisään. Kesälämmöt olivat haihtumassa ja tilalle olisi tulossa kylmä syksy ja sen seurauksena vielä kylmempi talvi. Saattaisi hyvinkin olla, että uudesta vauvastani tulisi pakkaspoika- tai tyttö.

Seuraavana päivänä minun oli mentävä töihin. Tietenkin, olihan maanantai.

Käskin Ginnyn vaihtamaan vaatteensa ylleen, olihan hän jo kuusivuotias tyttö.

- Äiti! Oon valmis! Hän huusi.

- Tuu tänne nii lähetää.. Tai oota! Mä vaihan viel vaatteet.

- Okei..

Pian olin vaihtanut tavanomaiset työvaatteeni ja lähdimme Ginnyn kanssa matkaan.

Kun ns. 'oppilaat' kasvoivat, samaan aikaan tuli myös helponpaa hoitaa heitä.

Istuin tylsistyneenä nallekarhutuolissa, jossa mietin että mitä tänään tekisi.

Menisinkö tapaamaan Jonasta, vai keskittyisinkö Ginnyyn.

Yhtäkkiä minulle tuli ällö tunne ja kipitin vessaan.

- Perhanan raskaus! Kirosin katsoen itseäni peilistä. - Ginnyn raskaus oli paaljon helponpi. Pahoivointi osoittautu loppuraskaudella. Mut eiku tää vauva päätti oksettaa mua jo ekalla kuulla.

Kastelin käteni vedellä ja pyyhin sitten kasvoni. Pesin vielä käteni ja kuivasin ne.

Sitten astelin takaisin katselemaan lasten perään.

Maria olikin minua vastassa tuima ja kiukkuinen ilme kasvoillaan.

- Mitä hitsiä sun tyttö oikee puhuu!? Hän suuttui.

- Öö mitä? Kysyin. - Mitä sä meinaat?

- Se hourailee jostain miehestä joka yritti tappaa sut eikä päästäny peiton alta ja riisu sut. Mä en taho ees kysyy mitä sä ja se mies teitte!
- Ginny on nyt tollane... Juoruilee kaikest.

- Mut tiiätsä et toi voi olla vaarallist! Mä voin kuules ilmottaa viranomaisille ja sossuille täst jos se tulee toistumaan!

Aika kului, ja kävin aika ajoi katsomassa Sissyä. Hän piti minulle ankarana mykkäkoulua, mikä lannisti minua. Häntä ei vielä päästetty pois sairaalasta.

Hän makoili eikä vilkaissutkaan tätiään. Hyväksyin sen vastentahtoisesti ja siirryin kahvioon.

Samalla kun kerran olin sairaalassa niin usein, oli myös gynegoligille varattu aika raskauden takia.

Istuin hoitosängylle ja odotin että hoitaja tutkisi mahani.

- Ulkoisia merkkejä ei näytä olevan oikein... Onko pahoinvointia, kipuja tai muuta vastaavaa?

Kerroin hoitajalle jatkuvasta oksentelusta ja pahoivoinnista. Hän määräsi minulle lääkkeen, ja ryhtyi sitten kuvaamaan vatsaani.

- No, miltä näytti? Kysyin vedettyäni päällysvaatteet ylleni.

- Se siel polskii pikku ameebana, hoitaja kuvaili. - Kaiken pitäs olla ok, mut muista syödä ja liikkuu. Tee vaikka vauvajumppaa.

- Okei kiitti, sanoin ja kättelin hoitajaa.

Olin juuri lähdössä, kun Alyssa kipitti luokseni. Hänellä oli aneleva illme kasvoillaan.

- Jaaha-jaaha, tiuskaisin. - Mä en taho puhuu sulle, joten mee muualle. Mä inhoon sua yli kaiken!

- Mut Isabella! Alyssa kuiskasi. - Mä oon niiiiiin pahoillani siitä mitä mä tein. Mä haluun olla sun frendi ja sopii meijän erimielisyydet!

Mietin hetken. Olikohan tuo totta? Vai teeskentelikö Alyssa vain?

Tulin siihen tulokseen, että hän oli rehdillä pohjalla.

- No, mikäs siin, sanoin. Ystäviähän ei voisi koskaan olla liikaa.

- Voi kiitti! Alyssa riemastui ja halasi minua, mikä tuli todellakin yllätyksenä. - Mä oon oikeesti pahoillani. Oikeesti.

- Mä uskon, hymyilin. - Tiiätkö muuten mis Jonas on? En oo nähy sitä tänää.

Alyssan suu mutristui vähän.

- En tiiä. Se on ollu jo monta kertaa 'myöhässä' töistä, Alyssa kertoi palauttaen hymynsä takaisin.

- Ahaa..

Pian kuulin kuitenkin kuinka ulko-ovi kävi. Sisään astui, kukas muukaan, kuin Jonas.

- Kulta! Riensin hänen luokseen. - Mis sä oikee viivyit?

- Mä olin.. äh.. Totanoin... Siivoomas. Koti oli nii hemmeti sotkune ettei siin kehdannu ees kulkee!

Nyökkäsin hieman tyytymättömästi.

Raskaus eteni ja päivät kuluivat. Minua alkoi oksettamaan yhä enemmän ja enemmän. Raivostuin vauvalle siinä mielessä, että olin vihainen kamalasta huononvointisuudestani.

Mietin, että koska Ginny oli ollut raskausaikana jo kiltti ja huomaamaton, kasvaisiko hän sen perusteella? Se ei olisi siltä osin kivaa, koska jos seuraava vauvani luonne kuvastaisi raskausajan pahoinvointia.

Hoitelin Ginnyä jo paljon pirteämmin.

Eräänä päivänä Jonas soitti minulle ja pyysi minua ulos.

- Tietty! Innostuin, sillä viime kerrasta oli jo mainittava määrä aikaa.

- Mä haen sut kaheksalta.

Järkkäsin Ginnylle lastenlikan, ja pian Jonas tulikin hakemaan minua.

- Jonas! Kiljahdin kun hän veti minut syliinsä suojaan.

- Hei kultsi, hän tervehti. - Mä vien sut yhteen paikkaan.

- Minne? Intoilin kärsimättömästi.

- Se on salaisuus, Jonas sanoi salamyhkäisellä äänellään.

Vaihdoin nopeasti mustan ihonmyötäisen mekkoni ja tilasin taksin.

Se tuli yllättävän nopeaan ja pian astuimme sinne sisään.

- Minne mennään? kuski tiedusteli.

- Ravintola Madmoaselle Pyriciin, Jonas naurahti.

- Mikä se on? ihmettelin. - En oo koskaa ollu siel aikasemmi!

Pian olimme jo Madmoaselle Pyric -ravintolan edustalla. Jonas maksoi taksin joka ajoi samantien tiehensä.

Hän otti minua käsistä kiinni ja lausui:

- Oot nii kaunis tänä iltana.

- Kiitti, sä oot komee, vastasin säteilevästi.

- Eiköhä mennä sisään?

Madmoaselle Pyric oli hyvin rauhaisa ja moderni paikka. Istuimme kynttilänvalossa pidelle käsistämme kiinni.

- Sä suorastaa hehkut täällä, Jonas hymyili.

- Kiitti.

- Oot just sellane naine kenest oon unelmoinu. Rehelline, uskolline ja kaunis.

Vastasin kehuihin puhtaalla hymylläni.

- Eiköhä kohoteta malja, ku kerta tääl ollaa? Jonas ehdotti vilkuttaen samalla tarjoilijattaren luokseen.

- Kaks lasillist kuoharii, hän tilasi.

- Selvä, tulee tuossa tuokiossa, tarjoilijatari hymyili kullalleni.

Pian lasit olivatkin jo kämmenissämme ja kohotimme maljan.

- Meille!

- Meille..!

Yhtäkkiä Jonas alkoi kaivaa taskustaan jotakin.

- Oon ajatellu jo pitkään. Ja musta nyt olis oikee hetki virallistaa suhteemme.

- Isabella Harleysson, tuutko vaimokseni?

Olin ällikällä lyöty. Halusin pongahtaa ilmaan ja tuulettaa koko maailmalle mitä minulle äsken kävi.

- IIK! Kiljaisin. - Ootsä tosissas!?

Jonas nyökkäsi ja ojensi rasian minulle.

- Kulta se on ihana! Ilahduin pistäessäni sormusta sormeeni. - Tulen,  tulen, tulen TULEN!

Jonas suuteli minua pitkään, eikä minulla ollut kyllä mitään sitä vastaan.

 

Tanssahtelimme vielä himmeässä kynttilänvalossa toisiamme hyväillen.

Tätä rakkautta mikään ei voisi estää. Ei mikään.

Oli vain minä, Jonas ja Ginny. Se oli perhe. Sekä tietenkin tuleva vauva.

Rakkautemme oli puhdasta kuin mikä. Rakastimme toisiamme aidosti.

Heipsulihei vaan :)

Osat 17 ja 18 ilmesty aikas tiuhaan.. ELI JOS ETTE VEILÄ LUKENEET SEITSEMÄTTÄTOISTA OSAA; TEHKÄÄ SE NYT :>>

Tuli tossa vielä mieleen, että tätä tarinaahan on ilmestynyt jo aikas monta kuukautta :o neljä kuukautta ainakin.... Huhhuh!

Alyssa Evans ajoi autonsa autotalliin. Hän oli hyvin tyytymätön ja äkäinen. Kuinka saattoi olla, että joskus niin rakastava ja ihanteellinen avopuoliso osoittautuikin täydelliseksi toopeksi? Miten hän saattoi hylätä kauniin ja hyväkuntoisen Alyssan ja siirtyä sinkkuäitiin jonka huostassa on huorahtava teinilikka ja tuleva vauva? Mitä ihanaa siinä muka on? Alyssa oli rikas sinkkunainen, iso kämppä ja lellivanhemmat. Hyvä ammatti ja lemmikkikoira. Se on siihen Isabellaan verrattuna sata kertaa houkuttelevanpaa.

Joten, miksi Alyssa ei muka kelpaisi? Jos hän oli ennenkin kelvannut, niin miksi ei nyt?

Alyssa nousi kiukkuisena autostaan, ja kaivoi käsilaukustaan kotiavaimen. Hän väänsi sillä lukkoa ja aukaisi saman tien oven luksustaloonsa.

Ihmiset ylipäänsä miettivät, että miksi tuollainen rikas nainen joutui käymään töissä.

Alyssa raahusti sisään, ja huomasi koiransa nukkuvan sohvalla.

- Niklas, hän huudahti. - Sä vittu likaat mun yyberhyvän sohvan! Älä vaa sano et kusit tänne jonnekki...

Niklas-koira hätkähti ja nousi uikutellen lattialle ja käpertyi matolle.

- Eksä tiiä et sulle on olemas oma koppaki!?

Alyssa päätti rentoutua tapansa mukaan kylvyssä.

Tässä kylpyhuoneessa he olivat vielä joskus Jonaksen kanssa kuherrelleet ja peseytyneet yhdessä.

Okei, ehkä hieman pervoa...

Mutta noita aikoja ei voi noin vain unohtaa. Alyssa ei ollut tarkoittanut mitään pahaa menetteässäni vieraan pojan neitsyyden. Ei hänen aikomuksensa ollut loukata avomiestään.

Hänen ja Jonaksen suhde oli muutenkin vähän villiä. Alyssa halusi paljon sitä, mutta Jonas halusi ahkerana työntekijänä panostaa työhönsä ja hankkia perheen ja vaimon ja paljon lapsia. He halusivat aivan eri asioita, mutta silti tunsivat vetovoimaa toisiaan kohtaan. Loppujen lopuksi Jonas jätti Alyssan petoksen takia.

Kylvyn jälkeen Alyssa sai idean.

Hän meikkasi nopeasti ja soitti tuttuun numeroon.

- Jonas puhelimes.

- Moi, tääl Alyssa!
- Aha, oliks jotai asiaa? Meinaan mul olis muutaki tekemist ku kuunnella valitust kaksneljäseiska..

- Oikeest Jonas! Kuuntelisit nyt mua kerranki!

- Ok sit.. Sano asias.

- Mä halusin pyytää anteeks et loukkasin sua tänää aikasemmi. Mä tulin vähä kadeks ja sillee. Voitasko me pysyy frendeinä, Jonas? Oo kiltti!
- Frendeinäkö ihan varmasti? Kyl se sit varmaa käy.. Kattoo nyt.

- No, mä kysyisinkin nyt ystävyyden nimist et tahotko tulla tänne mun luokse ku on vähä tylsää.

- Njaa.... Emmä nyt tiiä...

- Tuu nyt! Mä lupaan et en tee mitää tyhmää enkä lähentele!

- No, jos mä nyt sit tulisin.

Kului pari kymmentä minuuttia, ja pian Jonas tuli Alyssan ovelle.

- Helou, hän tervehti ja halasi Jonasta.

Jonas kiusaantui tästä, ja vannotti että heidän ei kannattaisi väärinkäsitysten nimissä hirveästi lähennellä toisiaan. Sitäpaitsi Alyssa oli luvannut.

- Selvä sit, Alyssa esitti loukkaantunutta.

Alyssa naurahti ja lähti kävelemään keittiötä kohti.

- Anteeks mun sopimaton asu, hän tirskahti. - Mut mä tarjoon lasilliset. Punast vai valkost?

- Öö tota..

- Punast! Sehän oli sun lempparii, eksnii? Alyssa hihitti kaikkitietävästi. - Ootas vähä..

Alyssa kaatoi laseihin punaviiniä, vuosilukua 1990.

Hän ojensi toisen laseista Jonakselle ja he siemailivat sitä kuin joskus aikanaan.

- Miltä maistuu? Alyssa kysyi. - Onks hintansa verosta?

- Onha se, juu, Jonas nyökytteli. Hän oli kovin hämmentynyt ja kiusaantunut koko ajan.

- Anteeks, Alyssa totesi ja lähti kipittämään yläkertaan. - Mua häritsee mun sopimaton asu. Mä käyn vaihtaa yhen kivan puvun päälle ja tuun sit takas!

Hän  veti puvun yllensä ja palasi Jonaksen luo.

- Nätsy, Jonaksen oli pakko todeta. Alyssa suorastaan odotti kehuja. - Mut ei sun ois tarvinnu...

- Höpis! Alyssa naurahti. - Mä en oo käyttäny tätä varmaa kahteen kuukautee. Saa tääki tulla kaapist ulos.

He nauroivat täyttä kurkkua Alyssa ylenhauskalle vitsille.

- Mitä jos pulahdettais poreammeesee? Alyssa ehdotti muka viattomasti. - Tulis kato mun bikineille jotai käyttöö tai sillee..

Jonas epäröi. Pystyisikö tätä pitää tavallisana? Onko normaalia, että expari kylpee yhdessä poreammeessa ystävyysmielellä... On kai.. Tai ei sittenkään. Tai kyllä.. Kyllä se on normaalia!

- Miksei, Jonas vastasi haikalevana.

He jutustelivat ammeessa niitä näitä potilaista, mutta sitten Alyssa alkoi siirtyä aiheesta aiheeseen.

Alyssa nojautui minun miestäni vasten ja hyväili tätä.

- Alyssa.., Jonas mutisi. - Sä lupasit..

- Suu kiinni, Alyssa tirskahti. - Haluut tätä kumminki. Haluut mua.

- En taho, Jonas vilkuili ympärilleen. - Hei oikeesti...

Voisitsä tajuta!?

Eikä aikaakaan kun Jonas oli jo noussut ammeesta ja pukeutumassa.

- MÄ LÄHEN NYT! Jonas tiuskaisi vedettyään viimeisetkin vaatteensa ylleen. - Ja iha turha yrittää enää. Sä oot kiero paska lehmä. Mä en sua kaipaa. Sä oot vaa lellipentu ISABELLAN rinnal. Mee kasvaan, teinilikka.

- Mut Jonas, enhänmä sitä tahallaa.. Mä annoin mun tunteille vallan! No, sä ainaki tiiät milt must tuntuu..

- Voi kumpa vois sanoo saman! Jonas ärjyi. - Jos sä vittu tajuaisit sä et enää juoksis mun peräs vaa jättäsit mut rauhaa. Voitsä pliis tehä nii? Mä haluun elää ISABELLAN kaa, joka on vähän kokeneenpi ja osaa ottaa vastuuta.

Ja PAM.

Alyssa nyyhkäisi äkäisenä ja asteli sisälle. Plääh, taas se jätkä houri siitä Isabellasta.

Mikä siinä naisessa oli oikeasti niin ihmeellistä? Miksi tällainen täydellinen nainen ei vetänyt lainkaan puoleensa miehiä, toisinkuin se Isabella. Sehän on kamalan vanhakin! Varmaan jo jotai kolmekymmentä.

Alyssa on nätti ja kaikkea. Vaan ei kelpaa herramiehelle, ei.

Jonas oli luvannut vielä 'piipahtaa' rakkaansa luona.

- Kulta! Ilahduin nähdessäni Jonaksen.

- Heips hani, Jonas naurahti ja valloitti minut suudelmallaan.

- Herra kuules nyt! Tirskahdin. - Miten työ? Ja Sissy?

- Sen pitää viel jäädä sairaalaan pariks päiväks testeihin. Täst saattaa tulla jonkinmuotoine kyttäasia.

- Miks?

- Koska teinityttöjä on lähiaikoin raiskattu jo useanpaan kertaan, ja sillä ei näytä olevan loppua. Noo, puhutaa nyt meist, Jonas kertoi.

- Eikä puhuta, päätin. - Vaan mennään ylös juttelemaan eleillä nyt ku Sissykään ei oo tääl.

Raahasin Jonaksen ylös, ja esittelin sänkyni.

- Koklaa, ehdotin ja halasin häntä ja me molemmat kaaduimme sängylle.

- Toosi pehmee! Joonas naurahti.

Hän suuteli minua poskelle ja riisui lasini yöpöydälle.

Pian, yllätys-yllätys, äkkäsimme toisemme jo peiton alta.

Kikattelimme kuin pikkuteinit ja 'pidimme hauskaa'.

Se oli huvittavaa. Toisaalta, minua alkoi pelottaa että mitä tästäkin seuraisi. Sitten muistin taas että en voinut tulla raskaaksi. Minähän olin jo raskaana.

Yhtäkkiä kuulimme peiton alta pienen lapsen kitisevän ja kauhistuneen äänen.

- Äiti, Ginny nyyhkytti. - Mitä te teette?

Moooi vaan, täällä taas mÄttu :)

En voi uskoa, että olen kirjoittanut, kuvannut ja tehnyt jo seittemäntoista osaa... Eihän se niin kovin paljoa ole, mutta se lähenee kahtakymmentä joka on ainakin minulle aika suuri luku :D:D

Naurahdin mystisesti ja suljin valokuva-albumin. Se toi mieleen paljon nuoruusmuistoja, niin hyviä kuin huonojakin.

Etenkin huonoja...

Minusta alkoi tuntua, että elämäni on yhtä säälittävää paskaa. Itsensäsäälimistä, voivottelua, toivotonta wannabee-angstia.

Elämäni olisi muututtava. Jokainen negatiivisena vietetty minuutti on siinä enkä tulisi koskaan saamaan sitä takaisin. Sekä, positiiviset ihmiset eläisivät pitenpään.

Oli kuitenkin yksi pikku seikka joka olisi vielä hoidettava.

Sissy-nimittäin. Minne se tyttö oikein katosi? Liittyikö se silloiseen riitaamme mitenkään? - Varmasti. Jos hän tahtoi muuttaa pois, olisihan Sissy voinut ilmaista sen minulle jotenkin tai edes sanoa hyvästit. Mutta toisaalta, sellaisessa mielentilassa jossa kuvittelin Sissyn olleen, tulee tehdyksi mitä tahansa.

Yritin tavoittaa tyttöä, mutta hän ei vastannut kännykkään.

Ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin soittaa poliisi paikalle. Tyttö olisi löydettävä.

Poliisi saapui paikalle kun kerkesi. He eivät pitäneet tapaustani kovin vakavana, teinithän saavat aina joskus tarpeekseen ja häipyvät pariksi viikoksi omille teilleen, mutta palaavat aina kuitenkin takaisin.

- Hei, tervehdin paikalle saapunutta neiti Poliisia. - Kiitti et  pääsitte tulemaan.

- Mikäettei, nainen naurahti ja kätteli minua. - Mä olen Oliveria Starmuck.

- Isabella Harleysson. Tuu, mennään ruokasaliin.

Ohjasin Oliverian ruokapöydän ääreen.

- Niin, asiahan koski sitä kadonnutta teinityttöä? Hän kysyi.

- Joo, nyökkäsin. Se on ollu kadoksis eilisillast asti.

- Nimi? Oliveria kysyi ja raapusti jotakin lehtiöönsä.

- Sissy... mutisin ja yskäisin; - ..Kristen Amanda-Lilith Portells. Lyhythiuksine massateini.

- Kiitti, Oliveria kiitti ja tenttasi minulta vielä muutamia perusasioita. Sukulaissuhteita, ikää, koulua ja muuta.

Tentin jälkeen Oliveria Starmuck lähti. Hän lupasi yrittää parhaansa siskontyttöni etsinnässä.

Jäin kotiin oman tyttöni kanssa.

Päätin omistaa tyhjän aikatauluni Ginnylle. Tyttö oli kasvuiässä ja kaipasi nyt huomioita enemmän kuin koskaan, joten päätin antaa sitä. Leikimme koko päivän yhdessä ja yritin olla normaalina tytölleni, ettei hän alkaisi kysellä Sissystä.

En ollut vielä ihan tietoinen siitä, että Oliveria oli tehnyt mojovan löydön...

..Ennenkuin minulle soitettiin iltakympiltä. Sissy oli löydetty erään vanhan omakotitalon ullakolta ja täysin alastomana.

En ollut uskoa korviani. Pelkäsin pahinta. Eikai Sissy-rukka ollut joutunut kokemaan sitä kamalaa tekoa, eihän...

Lähdin heti sairaalaan, minne Sissy oli tuotu. Ja täysin arvaamattomasti sairaala oli sama, missä kultani työskentelee.

Hän tuli minua vastaan ovelle.

- Hei kultsi, tervehdin hymylläni. - Kuis Sissy voi?

- Mitat on peruslukemil, Jonas kertoi.

- Eli se pääsee jo pia pois? Arvelin.

- No, tuu kattoo itte.

Jonas vei minut huoneeseen jossa oli monta sairaalasänkyä potilaineen.

- Tulitko kattomaan uusinta tyttöö, Kristeniä? Tilaa valvova nainen kysyi.

- Joo.

Nainen osoitti sormellaan nukkuvaa siilikampauksen omaavaa tyttöä.

- Sissy! Kiljahdin ihmeissäni.

Jonas tuli rauhottelemaan minua.

- Kaikki ok, hani? Hän kysyi muttei näemmä odottanut vastausta koska sulki suuni mojovalla suukolla.

- Lopeta, naurahdin, mutta vakavoiduin. - Sissy ei saa tietää..

- Miks?

- Siks, että mä en nyt kestä. Me ollaa vähä riidois ja sillee. Se varmast ei enää antais mulle anteeks, kai sä hiffaat?

Jonas empi. - Kai mä nyt hiffaan... Mut jos täst on tarkotus tulla jotai vakavanpaa sun pitää joka tapaukses kertoo siit, Bella.

Noin viiden minuutin kuluttua näin kuinka Sissy avasi silmänsä. Hän oli vielä lyhythiuksisenpi ja meikit olivat aivan tummat.

Sissy nousi ylös. Hän katseli ympärilleen ihmeissään, ja hänen silmistään paistoi selvästi turvattomuus.

- Mis se on!? Hän huudahti pelokkaana. - Älkää vaa tuoko sitä tänne..!

- Tyttö-hyvä, katsoin häntä oudoksuen. - Mitä? Kuka?

Hän nousi ylös ja tarkkaili lepohuonetta.

- Kaikki hyvi, Sissy, se on nyt ohi, lohdutin ja olin valmis halaamaan häntä.

- Hei, älä sä luule et me ollaa frendei, Sissy perääntyi. - Mä en anna kuule anteeks helpol.

Katsahdin nolona huvittuneeseen päivystäjään. - No, milt näyttää? Onks Sissy ok?

- No, muutoin mut sille on tehtävä viel ihan pikku testi... Ihan pikkunen, ei hätää! Nainen vakuutti.

- Niin mikä testi? Utelin.

- No..., neiti mutisi ja jatkoi sitten: - Kun kato Kristen löydettiin sellaissa mielentilassa ja ilman rihman kiertämää ja sellaisesta paikasta... Sille on tehtävä raskaustesti...!

Niinpä niin.

Henkilökunnan yksityisessä kahviossa, jossa olin oman mussuni kanssa juonut piristävät kahvit, siemaili nyt tuo ärsyttävä akka, Jonaksen exä kahviaan. En voi mitenkään ymmärtää, miten Jonas kestää omaa exäänsä joka päivä! Hehän ovat sentään työkaverit. Minä en kestäisi Mikeä edes samassa kaupungissa.

No, toivottavasti osaan pitää varani Alyssan kanssa. Hän ei saisi missään tapauksessa vaikuttaa väleihini Jonaksen kanssa, taikka tunkea Jonaksen kainaloon. Ei, en kyllä sallisi sellaista.

Hänellä oli kyllä aivat muut kuin poissa pysymiset mielessä: Hän tulisi yrittämään sitkeästi minun ja Jonaksen erottamista, keinolla millä hyvänsä.

Kun Sissy ei halunnut puhua minulle, kipaisin Jonaksen kainaloon. Toki se oli vaarallista kun Sissy lepäsi samassa rakennuksessa, mutta niin kutkuttavaa että oli pakko tarttua tilaisuuteen ja mennä hieman kuhertelemaan.

- No, millos aattelit kertoo Sissylle, tai ylipäänsä julkistaa meijän suhteen? Jonas tenttasi.

- No kattoo nyt.. Ginny ei ainakaa oikee viel tajuu, ku justhanmä erosin sen faijast, vastasin. - Sen mielentilan kannalt olis parenpi jättää tää asia nyt huomioitta. Sitku kato Ginny on isonpi nii se kyl hiffaa.

En ottanut lainkaan huomioon, että Sissy käveli huoneen ohi ja katseli kun me kuhertelimme.

Hän lähti ovet paukkuen käytävään. Järkytyin ja juoksin tytön perään.

- Sissy, oota! Mitä sä oikeen näit...

- Vitun huora! Paskakasa! Lehmä, oikee jakorasia! Mä näin kaiken! Sissy kiljui raivoissaan.

- Mut Sissy, taivuttelin. - Mä vaan seukkaan.

- VAAN!? Sissy pauhasi. - Vitun horo oikeesti, mä luulin et sä et oo semmone jakelija niinku mutsi, mut ei, samanlaisii molemmat!

- Sissy kuuntele mua! Yritin, mutta Sissy paukautti oven kiinni ja lukkoon.

Hän meni istumaan sängylle.

Kuinka mutsin sisko pystyi tekemään tollasta?

Kuinka se saatto olla samanlaine kun mutsi, jonka takia tyttö oli saatettu maailmaan, ja joka katosi heti kun oli mahdollista?

Ei, ei. Se ei saattanut olla totta.

Sissy oli vain toivonut pientä perhekeskeisyyttä, nytkun hän oli palannut äitinsä kulmiin, tosin hieman katkerana.

Suruttelin Jonakselle ongelmiani. Hän halasi minua rohkaisevasti ja kannusti:

- Kyl se siit. Kyl me täst yhes selvitää, mikää ei voi tulla tän jutun tielle.

Niin toivottavasti... - Mut mä en tajuu mitä tein taas väärin... Ei olis koskaa pitäny hankkii lasta ku en selvii ees yhen teini-iäst!

Pian kuitekin aloin taas itkeä. Ettäs kehtaan! Menin katumaan Ginnyn hankkimista, ei nyt saisit kyllä hävetä, Isabella!

Yhtäkkiä, kukas muukaan, kuin Alyssa astui sisään huoneeseen.

- Joo, jos muistat, hän sanoi. - Sissylle tehtii raskaustesti.

- No, milt näyttää? Jonas tiedusteli, mikä näemmä ärsytti Alyssaa.

- Possui, Alyssa naurahti omahyväisesti. - Jonas, sulle tulee iso perhe elätettäväks. Muista et ehit viel vetäytyy !

- Joo thx, Jonas nyökkäsi. - Tuskin me vähää aikaan oikee mennää naimisii, mut kiitti vinkist. Sä voit nyt lähtee, koska mun päätä alko särkee sun kiminä.

Alyssa nosti nokkansa pystyyn ja marssi loukattuna ulos ovesta.

Mutta, jälleen yksi asia oli varma: Minä saisin siskon tyttären tyttären, eli toisinsanoin; minusta tulisi isotäti!

Kuudestoista osa, täältä tullaaan !! Toivomuksesta tuli osa Isabellan nuoruudesta. Teen joskus vähän hienomman, mutta tämä saa nyt kelvata. Kiitokset, kumiankka ! :) Osa omistettu sinulle.

Käänsin kylkeäni. Yritin saada unen päästä kiinni, mutta se oli mahdotonta.

Kello läheni kahdeksaa illalla, eikä Sissyä näkynyt missään. Olin luullut hänen lukkiutuneen huoneeseensa, mutta lounasaikaan kävin kurkkaamassa, mutta tytöstä ei ollut jälkeäkään.
Ei minua se tyttö suuresti huolettanut, hän kun oli jo aika vanha, mutta pelkäsin, suoraansanottuna pelkäsin, että tyttö sortuisi samanlaisiin typeryksiin kuten äitinsä, ja tekisi saman. Sellaisesta toiminnasahan oli Sissy saanut alkunsa...

Pian Ginny kuitenkin kutsui minua.

- Äiti! Tuu lukemaan mulle iltasatu!

- Etkö sä pärjää edes yhtä iltaa ilman sitä...

- En! Äiti tuu tai mä alan itkee!

Ei auttanut muu kuin kivuta portaat ylös ja tulin Ginnyn huoneeseen.

- No, mitäs luetaan? Kysyin.

- Luetaan se satu siitä jäniksestä joka oli ylimielinen ja kilpikonnasta ja siitä juoksukilpailuista ja niistä tyttöpupuista ja siitä voitosta ja..

- Selvä! Rauhoittelin. - Odotas täs ku äiti käy hakemas sen. Älä karkaa mihinkää, äiti tulee ihan pikapikaa.

Kapusin portaat alakertaan, josta löysinkin heti sadun Kilpikonnasta ja Jäniksestä.

- No sepä kävi äkkii, totesin vetäen kirjaa esiin.

Vedin epäonnekseni samalla toisenkin kirjan. Se tipahti pölyisenä lattialle.

Nostin sen nolona, ja puhalsin pölyt pois. Sen kannessa luki: "Valokuva-Albumi".

Paloin halusta selata sitä vähän.

- Ginny! Äiti tulee ihan pian, äiti tekee vain pari juttua, odota muru siellä!

Avasin albumin. Kas kummaa! Siinähän poseerasin minä... Miten kamalan näköinen olinkaan, ja erilainen! Hiukseni olivat kirkkaan punaiset, naama pisamilla ja nuo meikit. Huhhuh!

Aloin vähitellen palauttaa mieleeni noita aikoja... Aikoja, kun äitini vei minut Stensenin Sisäoppilaitokseen, Olampiaan...

(Noniin, nyt alkaa sitten pikkuinen kerronta nuoruudesta... Oi, nuoruudesta...)

Avasin vaatekaapin oven. Olisiko minulla nyt kaikki mukana? Aivan kaikki? En saisi nyt unohtaa yhtikäs mitään.. Täältä ei olisi niin lyhyt matka uuteen kouluuni. Nyt piti muistaa kaikki asiat vaatteista kyniin.

- Hmm... Tarttenkohan mä sittenki tota Sveart Hartsin kokoelmalevyy... Tuskin.. Tai joo! Mehä voidaa sit muijien kaa bailaa kimpas..! Haha!

En malttanut odottaa kouluun pääsyä. Koko kesäloma oli hurahtanut Reneä hoidellessa.

- Alas jo tulla, kuulin alakerrasta. - Meijän pitäs alkaa läksii, Bella!

Kipitin pihalle, jossa äiti jo odotti minua.

- Voi, oon nii ylpee sust, Bella. Meet jo ylä-asteelle! Hän onnitteli.

- Nii joo, kiemurtelin. - Onpa sulla ihana paita!

Minua hieman arastutti puhua siitä. Oli toki kivaa, oikeastaan ihanaa mennä kouluun, mutta äiti oli pannut minut sisäoppilaitokseen. Kaipa se oli hänelle niin helponpaa, kun ei koko ajan tarvitsisi juosta tytön perässä, auttaa läksyissä ja päntätä kokeeseen yhdessä.

No, niinhän sitä sanotaan, mennään siitä mistä aita on matalin...

...Ja sanonta sopi mainiosti äidin uuteen sulhoon. He olivat menneet naimisiin keskikesällä.

Mies oli upporikas, mutta kamala haiseva pappa. En ollut koskaan tykästynyt häneen, toivoin vain että äiti näkisi joskus muutakin kuin paksun kukkaron.

Miehen nimi oli Spencer.

Spencer tuli ärtyneenä ulos ja karjui äidille:

- Voi samperi soikoon! Ettekste vois jo läksii täält vittuun?! Mä en kestä noit kaht tuol ines! Ottakaa jo se kärry ja painukaa hevon perseesee.. Mä haluun viel iltahuvit muija! 

- Ota iisisti, Spen. Mä tuun kyl kohta.. Etkö viittis puhuu 'iltahuveist' Bellan seuras...

Äiti vippasi minulle auton avaimet.

- Täs. Mee avaa kärry, mä tuun koht. Selvitän pari juttuu Spenin kaa. Lue tai vaik kuuntele radioo, hän sanoi.

Toljotin vain hiljakseen eteeni ja yritin laskea päässäny kuinka kauan kestäisi ajaa uuteen kouluuni.

Pian sitten äitini tuli jo.

- Eikun sitten vaa "menoks, sano Annie Lennox!" Hän naurahti ja käynnisti moottorin.

Mummini, Violet Portells, huolehti kotona Renestä.

- Nii, ja sit se katto mua sillee: Ostatko jotain?! Ja mä juoksin Julietin peräs sinne pukukoppiin! Haha!

Mummini katsoi Reneä oudoksuen. - Kyllä se mun aikana oli toisin; me toteltiin vanhenpia tai tuli satikutia! Kyllä sunkin pitäsi totella.. Mitä se äiti oikeen opettaa teille! Luoja paratkoon sitä naista!

Ja Spencer jäi onneksi kotiin. En olisikaan kestänyt viimeisiä tuntejani ennen kouluun menemistä hänen kanssaan. Se jätkä osasi aina valittaa pienimmästäkin asiasta.. Ei voisi pahenpaa isäpuolta toivoakaan, sanon minä. Yleensäkin mietin, että mikä tuossa kundissa oikein viehätti äitiä. Ruma, mutta ihan varakas. En kyllä tajua, miksi sitten hän pukeutuu kuin kadun kasvatti. Pummi, vanha pöllö!

Mutta ihanaa oli kuitenkin; Vuosi ilman häntä. Tai no melkein, pyhät ja lomat jouduin kestämään Spenceriä..

Automatka sujui nopeasti ja ihan mukavasti. Pian olimme perillä.

- Tässäkö se on? Stensenin ylä-aste? Äiti kysyi.

Nyökkäsin. - Taitaa se olla se. Ihan kivan näköne, jatkoin. - Tuutko ineen vai hyvästelläänkö nyt?

- Hyvästellään vaa nyt, äiti päätti. - Parenpi etten tuu.. En kestä niitä maikkoi, sori vaan.

Äiti nousi autosta perässäni. Hän halasi minua.

- Oon nii ylpee sust, Bella. Muista sit olla ahkera, älä lintsaa. Ja älä käytä kaikkii rahojas siihe vessan röökiautomaattiin.

Niin juuri, röökiautomaattiin. Vanhempainillassa oli päätetty antaa oppilaille edes vähän viihdettä. Ja koska äiti itse oli ketjupolttaja, olis kohtuutonta kieltää moinen.

Naurahdin.

- Joo, en käytä kaikkia rahojani. Lupaan. No, sun pitää varmaa nyt mennä, moikka mutsi! Nähää sit joskus.

- Pärjäätkö nyt ihan varmasti? Äiti tenttasi.

- Joo joo.

- Muista sitten myös että älä vittuile maikoille, vaik ne onki sen tarpees. Kato mäki selvisin peruskoulust kutosen arvosanal. Ja kato mua nyt! Nainen parhaassa iässä, naimisissa ja rikas kuin mikä!

Ahaa....

- Ok, no moi sit mutsi mä meen nyt moro! Selvensin ja tuuppasin äidin autoon istumaan. - Pärjäile säki ja lähetä Renelle terkkui. Moro!

- Okei okei, mut muista vielä yks juttu! Älä sit pelleile Miken kans..

Sitten hän hurautti tiehensä.

Harhailin vähän pihamaalla, mutta pian joku halasi minua takaapäin.

- Vikki! Kiljahdin. Halasin häntä. - Sä oot jo tääl!

- Nii joo, hän kikatti. - Ihana nähä sua. Millon me oikee nähtii viimeks... Kesälomaa enne? Ku mun piti lähtee sinne Flowiin. Ootsä ok?

- Joo, vastasin. - Ja arvaas kuka ei oo enää sinkku?!
- Iik! Vikki huudahti innoissaan. - Kenen kaa sä oot?! Kerro, kerro, kerro!

- Miken kaa! Aattele! Iik! Kiljuin mukana. - Hihi!

Pian jouduimme menemään jo luokkaan. Katselin ympärilleni, ja laskin, että luokassamme oli yhteensä seitsemän oppilasta. Stensenin sisäoppilaitos ei näemmä ollut kovin suosittu.

Esittelenpä nyt luokkani: Takarivi, vasemmalta oikealle; Nicolas "Nick" Riley, James Okyo, ja Michael "Mike" Harleysson. Eturivi, vasemmalta oikealle: Victoria "Vikki" Moore, minä, Isabella Portells, Catherine "Katy" Stonewall ja Kia Olive.

Sitten opettaja: Helene Drew. Aika ankara ja tiukka. Oikeastaan melkoinen paskapökäle. Pakko vain kestää -.-

- Hyvää päivää oppilaat! Minä oon Helene Drew, teijän lukuvuoden perusopettajanne. Harjoitan tiellä paljon, paljon aineita ja muuta. Toivottavasti otatte minut hyvällä vastaan! 

Koko luokka oli aivan hiljaa, kunnes...

...James purskahti hillittömään nauruun. - Kokeitako teetät meil? Haha! Meil on tommone vitun ruma akka maikkana ja kaiken lisäks tommone... Ehh... Tommone mummo! Haha!

Tunnin päätyttyä menin Miken luokse.

- No, mitässä? Kysyin. - Mul oli sua ikävä.. Ihan totta!

- Mitäs täs.. Frendien kaa ja sellast... Joo mulki sua... En ite?

- Olin kesän himas ja sillee... Mutisin ja katsoin Mikeä silmiin.

Ja pian hän sai moiskautuksen suulle.

- Voi, sä oot nii ihana! Hihitin innoissani.

- Öh joo, Mike sanoi hieman nolona. - Ei tääl.. Tyypit tuijaa. Nähää joskus. Mä meen nyt moi!
Ja hän juoksi tiehensä.

Katy oli varsinainen riitapukari ja kovanaama. Hän onnistui aina hankkimaan jostakin mustan silmän. Tyttö poltti ja joi minkä ehti.

Meidän välimme olivat hyvät. Pidin Katysta, koska hän oli hullu ja osasi naurattaa vietävästi.

Katy asui tietääkseni sijaiskodissa, sillä hänen äitinsä oli juoppo ja jäi sossuilta kiinni,

Onneksi sisäoppilaitoksen yläkerran naistenvessaan oli pystytetty röökiautomaatti. Muuten en kyllä olisi pärjännyt.

Menimme heti ensimmäisellä vapaa-ajalla sinne Vikkin kanssa.

Röökipaketti maksoi vain vaivaiset 30 simeleonia.

- Ei vittu, sanoin. - Se on nii halpaa! Mun rahat riittää varmaa koko kuukaudeks! Haahaa!

Kun molemmat olivat ostaneet askinsa, sytytimme ne ja polttelimme.

- Siis, ootsä kuses johonki? Kysyin hieman ujosti.

- Emmä nyt tiiä...

- Kerrro! Käskin.

- Kylmä nyt sillee oon... Mut älä kerro kellekkää, Vikki myönsin.

Kikatin. - Onkse Nick? Tai James? Kerro nyt! Hei mä tiiän; se on James, eksnii?

- No ehkä.... Vikki mutisi salaperäisesti.

 

Ruokalan puolella poitsun jutustelivat meistä mimmeistä.

- Sä oot siis Beltsun kaa yhes? Nick kysyi.

- Joo ollaa, Mike myönsi. - Mitennii?

- Eiku piti vaa varmistaa, etten vahingoskaa iske sitä hottist, Nick iski silmää.

- Ja niinku sä sen muka saisit, Mike naurahti. - Vitut!

 Tyttöjen makuuhuoneessa Katy onnistui potkaisemaan tyhjää, ja taikovan esiin pari kolme kaljapulloa.

Meille tulisi kiva ilta, todellakin...